Muutimme Ruotsista Porvooseen kun olin kymmenen. En ymmärtänyt sanaakaan suomea mutta Porvoon ruotsinkieli oli myös hankala. Kun tapasin uuden luokkakaverin kadulla hän sanoi ”Hej då”,  joka tarkoitti ”Hei”, mutta luulin että se tarkoitti ”Näkemiin”.

Joku ilkeä kaveri huusi: ”Se dig i räven” enkä ymmärtänyt miksi minun piti katsoa kettua. Ymmärsin myöhemmin että ”räven eli röven” on ”perse”.

Hitaasti opin ymmärtämään Porvoon ruotsia. Ymmärsin että ”int ingenting” on ”ei mitään” ja että ”bra har du ti tal” on ”helppohan sinun on sanoa”. Mutta suomea en oppinut. Sain tukiopetusta ja opiskelin kesäisin että pääsisin luokasta.

Aikuisena pakenin vielä kymmeneksi vuodeksi pois suomenkieltä Ruotsiin. Kun palasin päätin oppia, ainakin vähän.

Rakastan kielisammakoita (språkgrodor), ehkä sen takia että tuotan niitä jatkuvasti itse. Olen iloinen, jos vastaanottaja hymyilee tai nauraa.

Ostin kerran nakkisämpylän kioskista Turussa, mutta sinappipurkki oli tyhjä. Kysyin myyjältä: ”Onko teillä sinappia laakerissa?” (Varasto on ruotsiksi lager tai förråd.)

HBL pyysi lukijoita lähettämään valokuvia hauskoista kielisammakoista. Hauskin oli ehkä K-Citymarketin alusvaatemainos ”Catmandoo: undergång för hela familjen, kerrasto koko perheelle.” (Undergång tarkoittaa tuhoa, kerrasto on omgång.)

Käännösvirhe, kielivirhe, kielisammakko ovat todistuksia siitä, että joku yrittää, vaikkei vielä osaa. Ja se on kai kielioppimisen koko salaisuus. Kielisammakko ei ole vaan hauska, se on myös rohkea, uskalias ja sinnikäs.

Robert Runeberg