Ankkalammikon vedet, rannat ja reunat

Ankkalammikon vedet, rannat ja reunat

Ankkalammikko rannalta katsoenAnkkalammikko täällä ja tuolla puolen.
Samanlainen erilaisuus vai erilainen samanlaisuus?

Suomenruotsalaiseksi olen sikäli harvinainen tapaus, että satuin syntymään Oulussa. Vietin Oulussa myös suurimman osan lapsuudestani. Sieltä matka kulki vähitellen Vaasan, Pohjois-Ruotsin ja Etelä-Ruotsin kautta Helsinkiin.

Minulla on siis ollut ilo tutkailla suomenruotsalaisuutta hiukan eri näkökulmista.

Oulussa suomenruotsalaiset olivat harvinaisuus, harvinaisen täydellistä suomea puhuvia ruotsinkielisiä. Ruotsissa asuessani törmäsin taas monasti siihen, että suomenruotsalaisia pidettiin harvinaisen hyvää ruotsia puhuvina suomalaisina. Meillä suomenruotsalaisilla on hyvin erilaisia taustoja. Silti meillä on paljon yhteistä.

Harvinaisen hyvää suomea puhuva ruotsinkielinen

Elämä kielisaarekkeessa (språkö) on hiukan erilaista verrattuna esimerkiksi Helsinkiin tai Tammisaareen. Oulun suomenruotsalaisen kielisaarekkeen keskiössä on koulu. Pieni, puinen, hiukan rapistunut rakennus keskellä kaupunkia. Koulun nimi, Svenska Privatskolan, viittaa yksityiskouluun, mutta se on nykyään aivan tavallinen koulu.

Ennen vanhaan (förr i tiden) tosin suomenruotsalaiset perheet lähettivät mustat lampaansa (svarta får) Oulun sisäoppilaitokseen ja maksoivat siitä, että kauhukakarat pysyivät poissa silmistä. Mutta se on toinen tarina.

Siihen aikaan, kun asuin Oulussa, koulu oli lähes kaksikielinen. Luokassa puhuimme ruotsia, välitunneilla suomea. Tämä johtui paitsi suomenkielisestä ympäristöstä, myös siitä, että oppilaissa oli myös paljon täysin suomenkielisiä lapsia. Heidän vanhempansa halusivat lapsensa oppivan kaksi kieltä. Samalla me suomenruotsalaiset opimme suomen kielen. Varsinainen kielikylpy, ennenkuin niistä tuli muotia. Ainakin Oulun kielisaareketta leimasi lämmin, kotoisa tunnelma ja kaikki tunsivat toisensa.

Oulun lisäksi vastaavia saarekkeita löytyy Lahdesta ja Nurmijärveltä ja elokuussa aloittaa Svenskbacka Skolan Keravalla. Tampereella asustaa noin tuhat suomenruotsalaista, Oulussa korkeintaan pari sataa.

Harvinaisen hyvää ruotsia puhuva suomalainen

Vaasassa asuessani kaksikielisyys näkyi taas enemmän katukuvassa ja arjessa. Pienenä hämmästelin myös rannikkoalueelta kotoisin olleita, jotka eivät osanneet sanaakaan suomea. Ruotsissa taas sain itse tottua selittämään, että vaikka olen suomalainen, äidinkieleni (modersmål) on aina ollut ruotsi. Välillä kyllästymiseen (tills man fått nog) asti.

Ankkalammikko yhdistää meitä kaikkia

Oli miten oli, meillä erilaisilla suomenruotsalaisilla on silti paljon yhteistä. Ankkalammikko (Ankdammen) ei nimittäin ole mikään myytti (myt). Siksi suomenruotsalaisten on syytä pitää kieli (tungan) keskellä suuta (munnen). Kun kaksi toisilleen ventovierasta suomenruotsalaista tapaavat, voin melkein sataprosenttisella varmuudella vakuuttaa, että he ovat joko sukua toisilleen, vaihtoehtoisesti heidän sukulaisensa ovat naimisissa keskenään tai sitten heillä on yhteisiä, läheisiä tuttuja. Väite (påstående) perustuu empiiriseen tutkimukseen (forskning) lähes 20 vuoden ajalta.

Geeniperimäämme ajatellen tämä on tietysti hiukan huolestuttavaa, mutta lohduttaudun sillä, että kaksikielisyys kuulemma suojaa Alzheimerin taudilta. Torontolaistutkijoiden mukaan vaikutus korreloi sen kanssa, kuinka aktiivisesti käytät kahta tai useampaa kieltä. Puhukaamme siis ruotsia. Ja suomea. Ja välillä hiukan både och (sekä että). Kuten kielisaarekkeissa on tapana.

Hanna von Wendt

Ordlista – Sanastoa

Ankdamm,-en, -ar: ankkalammikko

Forskning,-en, -ar: tutkimus

Få nog: Kyllästyä, saada tarpeekseen

Förr i tiden, förr i världen: ennen vanhaan

Modersmål, -et, -: äidinkieli

Mun,-nen,-nar: suu

Myt,-en, -er: myytti

Tammerfors: Tampere

Språk, -et, -: kieli

Språkö, -n, -ar: kielisaareke

Svarta får, -et, en: musta lammas

Tunga, -n, -or: kieli

Tvåspråkig: kaksikielinen

Uleåborg: Oulu

Påstående, -t, -nden: väite

In Finland we have this thing called HURRI

In Finland we have this thing called HURRI

Suomen brändityöryhmän työn tuloksena uhanalainen lajityyppi HURRI saa huomiota Matkailuneristämiskeskus MEKin uudessa turistikampanjassa.

IN FINLAND WE HAVE THIS THING CALLED HURRI -kampanjan toivotaan houkuttelevan Suomeen varakkaita venäläisiä, kiinalaisia ja intialaisia turisteja tutkimaan, miten omalaatuinen alkuperäiskansa pärjää nopeasti urbanisoituvassa yhteiskunnassa. Tämä käy ilmi Wikileaksin julkaisemista salaisista asiakirjoista.

Uusien sosiograafisten teorioiden mukaan uhanalaisuus on tietoinen veto. Hurrit ovat hakeutumassa todelliseen eliittiin – Unescon suojelulistalle – yhdessä Suomenlinnan, Galapagos-saarten ja kirjoituskoneiden kanssa. ”Hurrit ovat täysin verrattavissa saimaannorppaan” toteaa WWF, joka on perustanut jo kolme suoja-aluetta: Korsnäs, Grankulla ja Åland.

Kampanjan lanseerauksen myötä Korkeasaari jätetään pois Helsingin risteilymatkustajien ohjelmasta. Tilalle tarjotaan HELSINKI BY HURRI -elämyskierrosta. Reittiin kuuluu matka 3T-raitiovaunussa, jossa kuunnellaan äänekkäiden hurrimummojen keskusteluja. Kiertue päättyy ruotsinkieliseen kouluun, jossa lapset puhuvat sujuvasti maan molempia virallisia kieliä sekä erikseen että sekoitettuina.

Hurritologia-kurssit

Eläintieteilijöille ja bongaajille tarjotaan HURRITOLOGIA-kursseja. Hurrit jakautuvat tieteellisesti useisiin mielenkiintoisiin alaryhmiin.

Kulttuurihurreja löytyy Helsingin keskustasta. Heidät tunnistaa värikkäästä kaulahuivista. Lajin edustajat ääntelevät huonoa suomea vailla pienintäkään huonoa omaatuntoa.

Liitohurrit ovat Nuuksion uhanalaisten liito-oravien serkkuja eli ruotsinkielisiä liikemiehiä ja poliitikkoja. Näiden ääntely jäljittelee hyvin tarkkaan täydellistä suomen kieltä. Heillä on ns. Wahlroos-Stubb-tapa kuulostaa vakuuttavilta kaikilla maailman kielillä.

Amfibiohurrit liikkuvat suolalla maustetuilla vesillä. Heillä on soutuvene, Buster tai parhaimmillaan purjevene. Tärkeintä on kuitenkin asu, jossa on sinistä ja valkoista. Muuten heidät saatettaisiin virheellisesti tunnistaa riikinruotsalaisiksi, joka puolestaan on sangen yleinen lajityyppi.

Häntähurreja löytyy Sipoosta. Kyseessä on äärimmäisen erikoinen laji, jolle kasvaa sudenhäntä seitsemän Sipoossa asutun vuoden jälkeen. Heja Sibbo Vargarna!

Saaristohurreja tavataan enemmän lounaassa kuin lounaalla. Laji on siitä mielenkiintoinen, että he tekevät kovaa työtä ja ovat vaatimattomia.

Murrehurrien asuinsijat ovat Pohjanmaalla (Österbotten). Näiden ääntelystä ei saa kukaan selvää, eivät edes naapurikylän asukkaat. Lajin tyyppiesimerkit asustavat Närpiössä (Närpes). Kaikki ovat yrittäjiä.

Kylähurrit asustavat ympäri Suomen rannikkoja ja heidät tunnetaan erinomaisina kokkeina ja sukujuhlien ahkerina järjestäjinä.

Piilohurrit mainitaan yleensä viimeisenä alalajina. Näihin kuuluvat yksilöt, jotka ovat täysin sulautuneet valtaväestöön piilottamalla hurriutensa suomenkielisen nimen tai käyttäytymisen taakse.

HURRI HUR HUR? -esite vastaa kysymyksiin

MEK julkaisee kampanjan käynnistyessä esitteen, jossa vastataan matkaajien mahdollisiin kysymyksiin:

K: Saako hurreja ruokkia?

V: Hurreja voi mielihyvin ruokkia. On kuitenkin syytä muistaa että heillä on pitkälle kehittynyt geneettinen nestevaje, joten ruoan kanssa pitää aina tarjota juotavaa. Tämän lisäksi hurrit ovat erityisen mieltyneitä tonaalisiin viesteihin, joten heidän kanssaan toimiessa kannattaa laulaa, etenkin silloin kun heitä juotetaan.

K: Saako hurrin ottaa kotieläimeksi?

V: Hurrin saa kätevästi houkuteltua kotieläimeksi, kun jääkaappiin laitetaan sopiva määrä silakoita, pihalle laitetaan houkuttimeksi soutuvene ja vaatekaappin ripustetaan Lacoste- ja Burberry-merkkisiä vaatetuksia.

K: Onko hurri lemmikki-, hyöty- vai petoeläin?

V: Hurrit ovat lemmekkään petomaisen hyödyllisiä. He rakastavat tehtävien suorittamista, varsinkin kun heille korostetaan, että he edustavat hyvin pientä osaa väestöstä ja ovat suorastaan uhanalaisia.

K: Mikä on hurrien tyypillistä ääntelyä?

V: Hurreilla ei ole todettu yhtenäistä kielenkäyttöä, mutta laji voidaan usein tunnistaa äänenkäytön perusteella. Hurrit ovat lähes kyvyttömiä ääntelemään hiljaisesti ja täysin kyvyttömiä ääntelemään vailla innostusta.

K: Miten hurri sopeutuu valtaväestöön?

V: Hurrit ovat ristiriitaisia olentoja. He haluavat sulautua valtaväestöön aivan täydellisesti, mutta myös erottua edukseen. On havaittu, että hurri saattaa pakottaa itsensä syömään kalakukkoa, vaikka hänen salaa tekisi mieli huonoksi hapantuneita silakoita. Hurri myös opettelee suomen kieliopin täydellisesti, vaikka yksikään suomenkielinen ei ole koskaan sitä täysin hallinnut.

K: Onko hurriheimojen asuinseuduilta löytynyt kulttuuriesineitä kuten vanhoja ruukkuja tai kolikoita?

V: Kyllä ja ei. Hurriheimot ovat perustaneet enemmän säätiöitä kuin mikään muu universumin nisäkäs. Kun säätiöiden huostaan tallennetaan kaikki rahat ja vanhat tavarat, syntyy ennennäkemätön määrä museoita ja arkistoja, ja samalla hurrien asutukset pysyvät moderneina.

K: Miksi hurrit ovat uhanalaisia?

V: Hurrit soveltavat monta eri menetelmää ryhmänsä kutistumiseen: hankkivat liian vähän lapsia, muuttavat ulkomaille, avioituvat yli kielirajan sekä vaihtavat nopeasti suomen kieleen kohdatessaan valtaväestön jäsenen.

K: Onko hurreista löytynyt yhtäläisyyksiä muihin luonnon eläimiin tai hyönteislajeihin?

V: Tämä on mielenkiintoinen luonnontieteellinen kysymys, johon ei ole löydetty täydellistä vastausta. Se kuitenkin tiedetään, että hurri ottaa asiat kevyesti kuin perhonen, ahkeroi kuin muurahainen ja pistelee kuin ampiainen. Hurreilla on myös todettu DNA-yhtäläisyyksiä kultaisten noutajien kanssa. Lajityyppi on iloinen ja lojaali, seuraa ja kannustusta kaipaava palvelija, joka tykkää vedestä mutta haisee hieman omituiselta märkänä.

K: Kuka on maailman merkittävin hurri?

V: Tämä on tärkein lajityypin tunnistustapa. Mikäli hurrilta kysytään tätä, hän äännähtää aina ”Minä!”.

Mårten Mickos

Lue kirjoittajan blogi: Älskade språk 

Pakkohurri vai duurikansa?

Pakkohurri vai duurikansa?

Torpparinpoika, pakkohurri vai duurikansaMinä olen torpparinpoika. Mutta omituista kyllä, kaikki haluavat tutkia yläluokkaisuuttani. Äidin vanhemmat olivat molemmat torpparinlapsia (torparungar) Kirkkonummelta, isän isä oli kuuromykkä kirjansitoja (bokbindare) ja äiti kansakoulun keittäjä (kokerska). Vanhempani olivat onnekkaita siinä, että saivat korkeamman koulutuksen, papiksi ja sairaanhoitaja-terveydenhoitajaksi. Omat akateemiset opinnot jäivät muuten kesken.

Ei meillä edes ole sitä landea. Torpparit kun eivät omistaneet maataan. Eikä siis myöskään huussia. Onneksi, sillä minä en pidä niistä.

Enkä muuten suostu syömään rapuja (kräftor). Ruokapöydässä kun en halua harrastaa ruumiinavauksia (obduktioner).

Olenko siis duuri- vai mollityyppiä?

Väitetään nimittäin, että hurrit ovat hiukan iloisempia kuin ei-hurrit. Meitä on sanottu duuri-kansaksi, kun taas kielienemmistön sanotaan olevan enemmän molliin taipuvainen. Paitsi että olihan itse Molli-Jori, Georg Malmsten, hurri – niin että mene ja tiedä.

Yhtä ongelmaa minulla ei ole. Pakkoruotsi. Sen sijaan jouduin koulussa lukemaan pakkosuomea (tvångsfinska) – jota pidän erittäin hyödyllisenä.

Ruotsin kielen opiskelu on viime kädessä suomenkielisen enemmistön asia. Jos se poistuu, niin hurreille se takaa hyvän kielitaitoon perustuvan etulyöntiaseman työmarkkinoilla (ett försprång, ja rentav ett privilegium). Suomen kieltä me hurrit rakastamme ja sitä aiomme jatkossakin opiskella – ja myös oppia.

Vasta julkaistu tutkimus osoitti olettamuksen hurrien yläluokkalaisuudesta myytiksi. Varallisuudessa suomenruotsalaiset eivät keskimäärin poikkea suomenkielisistä. Ainakaan jos vertaa rannikkoseuduilla asuvia keskenään. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen rannikoilla on vissiin hiukan korkeampi elintaso kuin esim. Pohjois-Karjalassa tai Kainuussa.

Muuten, me hurrit ollaan kyllä tiukasti suomalaisia (finländare), eikä mitään piiloruotsalaisia (smygsvenskar). Ja siitä tuli mieleen hauska vertailu, jonka on tehnyt Ruotsissa nykyään asuva suomenruotsalainen Mark Levengood: Ruotsin ja Suomen välistä eroa kuvaa se että Maraboun suklaassa on pelkkää sokeria, mutta Fazerin Sinisessä (Fazers Blå) myös ripaus suolaa!

Eläköön tämä ero, ja me Suomen hurritkin haluamme suklaata, jossa on tuo ripaus suolaa!

Björn Månsson

Sanavarastoa:
– Tvångsfinska (pakkosuomi)
– ett försprång (etulyöntiasema)
– torparunge (torpparinlapsi)
– bokbindare (kirjansitoja)
– kokerska (keittäjä)
– obduktion (ruumiinavaus)
– smygsvenskar (piiloruotsalaiset)
– Fazers Blå (Fazerin sininen)