Olen yrittänyt tiputtaa joulun tienoilla vyötärän tienoille kertyneet pari lisäkiloa, mutta heikoin tuloksin.

Karppaus loppui kuin seinään, kun tähän Kirjakaupan viereen Fuengirolassa avattiin belgialaisten oluiden erikoiskauppa. Ja kun Dukan-dieetistä tulee mieleen vanha kunnon Guinness-oluen mainos, jossa tukaani kiljaisee ”Guinness – it’s good for you!”, niin on pakko siirtyä järeämpiin aseisiin.

Onneksi Porvoon saaristossa on oiva sanalasku, joka toimii myös dieettiohjeena: ÄTA SOM EN MYGGA, SKITA SOM EN ELEFANT. Sen voisi suomentaa vaikkapa niin, että syö kuin hyttynen ja käy vessassa kuten elefantti.

Luulisi toimivan.

* * *

Meillä saaristossa on aina ollut sananlaskuja. Käytännössä sananlaskut liittyivät aina tekemiseen. Niissä oli usein ajatuksen siemen, mutta ne myös kevensivät tunnelmaa: yleensä sananlasku pajautettiin ilmoille, kun oli tiukka paikka tai kun jokin oli jo mennyt pieleen.

Ahneena kaikelle uudelle suorastaan ahmin mainioita sananlaskuja. Kerrankin olin hanslankarina rakennustyömaalla, kun kymppi irrotti traktorista rengasta, sitä isoa.

Mies ähelsi ja väkersi, mutta yksi mutteri jumitti. Sitten hän otti pienen moskan käteensä ja hakkasi sen irti: ”GÅR DET INTE MED VÅLD, SÅ GÅR DET MED MERA VÅLD.” Tosin myös pultti katkesi.

Tuon viisauden suomentaminen on hieman hankalaa, mutta ajatuksena se lienee seuraava: ”Jos voima ei auta, käytä enemmän voimaa.”

No, samaiselta raksalta jäi mieliini myös seuraava ohje: JU STÖRRE FEL, DESTO STÖRRE LEKA. Mitä isompi vika, sitä isompi leka.

* * *

Appiukko-vainaja oli sananlaskujen aarreaitta: niitä tuli milloin autoa korjatessa, milloin sopivaa hylsyavainta etsiessä.

Kerrankin olimme hitsaamassa Vanhan Uskollisen Datsunin helmaan lisää peltiä. Kantattu pelti sopi siihen kuin nakutettu, ja appi ja minä asettelimme peltiä paikoilleen. Kun se oli siinä hyvin, hän sanoi: HÅLL SÅ, SA FLICKAN NÄR HALVAN VAR IN. Ja sitten hän hitsasi helman runkoon kiinni.

Muistaakseni hieman punastuin, riiasin sentään äijän tytärtä…

Kysyin siinä sitten hetken päästä, että pitäisi nuo tulpatkin vaihtaa, että löytyykö apin autotallista sopivia tulppia. Vastaus tuli heti: DET FINNS, SA KAJAVAARA OM BRÄNNVIN.

Tämän sananparren kuulin melko usein, asiasta kuin asiasta. Kysyin joskus, että kukas tämä Kajavaara oikein oli. Appi sanoi, että hän oli se, jolla oli viinaa. No, en sitten enempää sitä asiaa udellut.

Mutta onko kellään lukijalla havaintoa, onko Kajavaara Porvoon seudulla ollut oikea henkilö, vai ihan vain nimimerkki?

Markku Vento