Joukkorahoitus osa 2, oikeaoppinen suoritus ylitti tavoitteensa

Joukkorahoitus osa 2, oikeaoppinen suoritus ylitti tavoitteensa

Petteri Kolehmaisen Monkey Experience Petteri tekee Senja opettaa -applikaatiota ja Kindle-kirjaa.
Petteri Kolehmaisen Monkey Experience tekee Senja opettaa -applikaatiota ja Kindle-kirjaa.

Fröken Senjan joukkorahoitustoisto ylitti tavoiteensa ja toteutui 125%:sti. ”Kiitän sydämellisesti kaikkia osallistuneita ja mukana jännittäneitä, toivottavasti joukkorahoituksen maine on nyt puhdistettu ja suomalaiset saavat hankkeemme kautta hyvä osviittaa kansainvälisten joukkorahoitusalustojen käyttöön”, sanoo Fröken Senja Larsen.

Senja opettaa sinulle ruotsia-yhteisön joukkorahoitushankkeen toisto oli voimassa Kickstarterissa 14 päivän ajan 21.11.-5.12.2012. Tavoitteeseen eli 2000 euroon päästiin kaksi vuorokautta ennen määräajan umpeutumista. Hanke kuitenkin ylitti tavoitteensa saavuttaen 125% rahoituksen 2200 euroa eli 2889 dollaria.

Joukkorahoituksen uusintahankkeella haettiin rahoitusta Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjan iPad-versioon myymällä applikaation lisenssejä sekä painettuja kirjoja. Uusinta toteutettiin Aaltoes-kasvuyrittäjyysyhteisön toivomuksesta. Hankkeen tärkein tavoite oli selkiyttää joukkorahoituksen käytön periaatteita ja löytää malli, jolla suomalaistahot voivat hyödyntää kansainvälisiä joukkorahoitusalustoja.

Uusia mahdollisuuksia

Niin kirja, applikaatio kuin joukkorahoituksen toisto toteutettiin pitkälti talkootyönä. Kirjan sisältö on kokonaan yhteisöllisesti tuotettu ja sen viemistä interaktiiviseen iPad-ratkaisuun toteuttaa uuden median sovelluksiin erikoistunut Monkey Experience, joka saa samalla mahdollisuuden esitellä osaamistaan.

Suomalaiset mediapersoonat ja näyttelijät lainasivat kirjalle äänensä. äänessä ovat koomikko Lotta Backlund, näyttelijät Sampo Sarkola ja Robert Enckell, mediapersoonat Markus Haakana, Sonja Kailasaari ja Jonas Sundström, sairaalaklovni Lilli Sukula-Lindblom sekä opetusneuvos Gun Oker-Blom.

“Olemme huikean kiitollisia kaikille kortensa kekoon tuoneille. Uudet välineet antavat täysin uudenlaisia mahdollisuuksia yhteisölliseen tuotantoon ja opetukseen. Olemme vasta hahmottamassa sitä, mitä tulevaisuus voi olla”, pohtii Fröken Senja.

Juridisia haasteita

Ensimmäisen joukkorahoitushankkeen kaaduttua poliisihallituksen tulkintaan, haluttiin toiston yhteydessä noudattaa erityistä huolellisuutta. Asianajotoimisto Borenius Oy:n rooli juridisena neuvonantajana osoittautui ensiarvoisen tärkeäksi. Kansainvälisten joukkorahoitusalustojen ajattelutapa on perinteisestä kaupankäynnistä poikkeava, sillä niissä on mahdollista osallistua ilman vastiketta, ja ne kannustavat maksamaan joustavan hinnan. Molemmat ovat hankalia suomalaisen rahankeräyslain näkökulmasta, joka otettiin erityisen tarkkaan huomioon kampanjaa rakennettaessa.

“Toivottavasti olemme nyt onnistuneet puhdistamaan joukkorahoituksen maineen. Muut kansainvälisiä joukkorahoituksia toteuttavat tahot saavat nyt projektistamme hyvän mallin, jota suomalaisyritykset voivat toistaa omissa hankkeissaan. Kuitenkin myös laki ja sen tulkinnat kaipaavat tarkennusta siihen, miten näitä uuden sukupolven kansainvälisiä joukkorahoitusalustoja voidaan käyttää”, sanoo Senja.

Suomalaislainsäädäntöön räätälöidyn Mesenaatti.me-joukkorahoituspalvelun ensimmäinen pilottihanke on juuri toteutunut menestyksellisesti, toinen vastikään julkistettu ja joulukuussa on tulossa vielä kolme hanketta.

Yhteisöllisyyden iloa

Senja opettaa sinulle ruotsia -koulu on toiminut sosiaalisessa mediassa kokonaan talkoovoimin ja nollabudjetilla kohta kahden vuoden ajan. Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjaan on koottu opetustekstit ja yhteisön parhaat kommentit. Kirjan on kuvittanut 21-vuotias helsinkiläinen kuvataiteen opiskelija Nadja Andersson. Kirja on laajuudeltaan 240-sivuinen ja kovakantinen. Kirjaa on saatavilla hyvin varustetuista suomalaisista kirjakaupoista. iPad ja Kindle-versiot tulevat saataville helmikuun tienoilla.

Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja edustaa täysin uutta kirjallisuuden lajityyppiä ja tuotantotapaa. Kaikki sisältö on yhteisöllisesti tuotettu ja ja mukana on satojen ihmisten kommentteja, jonka johdosta joukkorahoitus sopi toteutukseen aivan erityisen hyvin.

Lisätiedot

5 syytä siihen, että joukkorahoitus on haastavaa, mutta ei mahdotonta

5 syytä siihen, että joukkorahoitus on haastavaa, mutta ei mahdotonta

Fröken Senjan uusi joukkorahoitushanke on toteutunut Kickstarterissa. Toiston yhteydessä korostui se, että suomalainen rahankeräyslaki asettaa erityisiä haasteita kansainvälisten joukkorahoituspalveluiden käytölle, sillä ne kannustavat osallistumiseen ilman vastiketta. Näin ollen kampanjan muotoilussa tulee käyttää erityistä huolellisuutta.

kicksUudella Kickstarter-hankkeella haettiin rahoitusta Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjan iPad-versioon myymällä applikaation lisenssejä sekä painettuja kirjoja. Kampanjalla oli vain 2000 euron tavoite, sillä tärkeintä oli osoittaa, että suomalaiset voivat nykylainsäädännön puitteissa toteuttaa hankkeita kansainvälisissä joukkorahoituspalveluissa. Hanke ylitti tavoitteensa saavuttamalla 96 tilaajaa ja 2055 euroa jo 4.12. eli vuorokauden ennen virallista päättymistä.

Joukkorahoitusta lähdettiin uusimaan Aaltoes-kasvuyrittäjyysyhteisön tekemän vetoomuksen johdosta. Asianajotoimisto Borenius Oy toimi hankkeen juridisena neuvonantajana.

Käänteinen ajattelutapa

Kansainväliset joukkorahoitusalustat edustavat uutta taloutta ja ne on yleensä rakennettu perinteisestä kaupankäynnistä poikkeavalla logiikalla. Palvelut kannustavat usein ensin päättämään osallistumissumman ja vasta sen jälkeen valitsemaan vastineen. Palvelut myös kannustavat vastikkeettomaan osallistumiseen.

”Mahdollisuus osallistua rahoitukseen ilman vastiketta on kansainvälisten joukkorahoitusalustojen käytön suurin haaste suomalaisen rahankeräyslain näkökulmasta”, sanoo Samuli Simojoki Asianajotoimisto Borenius Oy:stä.

Uutta kampanjaa rakennettaessa kiinnitettiin erityisesti huomiota viiteen asiaan:

  1. Kaikessa viestinnässä tulee korostaa sitä, että kyseessä on kauppa, jossa tarjotaan rahoitukselle aito vastike.
  2. Kampanjan perusviestin pitää olla tarjottava tuote eikä hankkeen tukeminen.
  3. Kansainvälisillä joukkorahoitusalustoilla ostohinta on joustava. Tässä kampanjassa varmistettiin, että osallistuja sai aina vastikkeen maksamalleen rahalle. Myös toteutustapa, jossa osallistujalla on halutessaan mahdollisuus maksaa enemmän, olisi ollut mahdollinen. Tällöin on kuitenkin varmistettava, ettei kaupankäynti ole vaarassa sekoittua vastikkeettoman rahankeräyksen kanssa.
  4. Mahdollisuus osallistua vastikkeetta poistettiin toteamalla, että mikäli haluaa tilata ainoastaan tuotteen rajoitetun version, voi määritellä ostohinnaksi minimisumman tai valita ”No Reward”.
  5. Rahankeräykseen yhdistettäviä termejä, kuten “tuki”, “lahja” tai “palkinto” ei käytetty kampanjassa.

Kampanja toteutettiin maailman suurimmassa joukkorahoituspalvelussa Kickstarterissa. Kolme vuotta olemassa olleen palvelun välityksellä jaetaan tänä vuonna Yhdysvalloissa enemmän varoja kulttuurille kuin taiderahoitusviranomaisen (National Endownment for the Arts) kautta.

Kysynnän mittausta ja yhteisöllisyyttä

Suomalaislainsäädäntöön räätälöidyn Mesenaatti.me-joukkorahoituspalvelun ensimmäinen pilottihanke on juuri toteutunut menestyksellisesti, toinen vastikään julkistettu ja joulukuussa on tulossa vielä kolme hanketta.

Kasvuhaluisilla suomalaisyrityksillä tulee kuitenkin olla kotimaisen vaihtoehdon lisäksi mahdollisuus hankkia asiakasrahoitusta kansainvälisiltä markkinoilta. Tällöin ulkomaiset joukkorahoituspalvelut tarjoavat moninkertaisen tavoitettavuuden.

“Rahoituksen hankkiminen on haastavaa startup- sekä kasvuyrityksille, varsinkin luovilla aloilla. Joukkorahoitus antaa erinomaisen mahdollisuuden kartoittaa tuotteen kysyntää, luoda yhteisö sen ympärille ja saada projektille näkyvyyttä”, toteaa hankkeen uusimisen puolesta vedonneen Aaltoes-kasvuyrittäjyysyhteisön puheenjohtaja Nils Paajanen.

Aiempi 22.7.-21.8.2012 toteutettu hanke päättyi poliisihallituksen 11.9.2012 antamaan kielteiseen tulkintaan.

Uusi joukkorahoitusprojekti toteutettiin kahden viikon ajan, 21.11.-5.12.2012 osoitteessa http://www.kickstarter.com/projects/senja/senja-teaches-you-swedish-and-finnish-ipad-app. Projektissa haettiin rahoitusta Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjan iPad -applikaatiolle sekä kirjan Kindle-versiolle. Tavoitteena oli 2550 dollarin eli 2000 euron summa.

Ennakkotilauksia saatiin 4.12. mennessä 2055 euron edestä, joten maksut peritään osallistujilta Kickstarter-palvelun ehtojen mukaisesti. Mikäli tavoite ei olisi täyttynyt, rahoja ei olisi peritty ennakkotilaajilta eikä tuotteita toimitettu.

Lisätiedot

Silmät pyörivät, hännät heiluvat ja nyt myös ääni kuuluu!

Silmät pyörivät, hännät heiluvat ja nyt myös ääni kuuluu!

Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja on nyt saanut äänet. Pahimman lumimyrskyn koitellessa Helsinkiä, äänitysstudiolla kävi ovi tiuhaan tahtiin. Perille löysi äärisääolosuhteista huolimatta kahdeksan suomenruotsalaista mediapersoonaa, näyttelijää ja joukossa oli yksi opetusneuvoskin.

Torstaina 29.11. helsinkiläisessä äänitysstudiossa lausuttiin ja äännettiin painokkaasti. Mikrofonin eteen lumimyrskyn läpi saapuivat koomikko Lotta Backlund, näyttelijät Sampo Sarkola ja Robert Enckell, mediapersoonat Markus Haakana, Sonja Kailasaari ja Jonas Sundström, sairaalaklovni Lilli Sukula-Lindblom sekä opetusneuvos Gun Oker-Blom.

Studiolla äänitettiin tulevaa Senja opettaa sinulle -ruotsia -kirjan iPad-applikaatio-versiota.

”Talkoohenkeä ja sinnikkyyttä piisasi lumimyrskyn keskellä ja ääntä irtosi, kaikki saatiin purkkiin”, iloitsi paikan päällä ollut Monkey Experiencen Miksu Vaittinen.

Kirjapajalla vauhti senkun kiihtyy. Tältä lopputulos näyttää, kun se on valmis! Silmät pyörivät, hännät heiluvat ja nyt myös ääni kuuluu!

Nyt sitten nopeasti hankkimaan kirja Kickstarterista, kampanja päättyy tiistaina 4.12.12 klo 10 aamulla.

Fröken Senja joukkoineen kiittää lämpimästi kaikkia talkoolaisia, sillä ääntä heistä lähti! Tässä he ovat:

Ennakkovilaus: Senjan uutuudet

Ennakkovilaus: Senjan uutuudet

Senjan uusin joukkorahoituskierros on meneillään Kickstarterissa. Aikaa on 5.12. asti. Pajalla vauhti kiihtyy, jotta valmista tulisi. Silmät pyörivät ÖGONEN SNURRAR ja häntä heiluu SVANSEN VIFTAR. Meillä on ilo vilauttaa Monkey Experiencen oivien taitureiden tekemiä kuvia, siitä miltä lopputulos tulee näyttämään. Tadaa:

iPad-applikaatio:

Kindle e-kirja

Tykkäsitkö? Sitten oitis tilaus vetämään viimeistään 5.12.12. Kickstarterissa!

Puss o kram, Fröken Senja

Lukijapalaute: Senja opettaa -kirja on 100-prosenttisen viihdyttävä

Lukijapalaute: Senja opettaa -kirja on 100-prosenttisen viihdyttävä

”Kirja on todella hauska! Luin sitä ääneen sohvalla perheelleni ja kaikki nauroimme mahat kippurassa kirjalle. Kirja on paitsi hauska ja opettava myös äärettömän koukuttava”. Kysyimme mielipiteitä Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjasta ja saimme kokonaista 150 vastausta. Olemme ikionnellisia, lukijat tuntuvat tykkäävän kirjasta yksimielisesti: se on viihdyttävä lukea, kuvitus on hyvä ja konsepti erinomainen, kertoo palaute.

”Kirjan ulkoasu ylitti kaikki ennakko-odotukset. Näyttävä, ei liian pramea, oivaltavasti kuvitettu ja erinomaisen hauska selailtava. Väkisinkin tämän kanssa oppii sanoja ja kieltä, vaikka kuinka haraisi vastaan.” Muun muassa näin te vastasitte ja kyllä me kirjantekijät tykkäsimme!

Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjaa on maailmalla toista tuhatta kappaletta. Halusimme tietää, mitä lukijat ovat mieltä. Saimme kaikkiaan 150 vastausta. Kiitos kovasti kaikille, tässä kooste mielipiteistä.

Sopivasti opettavaisia sivuja

Pökerryttävän yksimielisen hienon arvosanan saimme yhdessä kysymyksessä: kuinka viihdyttävää kirjaa on lukea muuten vaan? Kaikki 100 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että kirjaa on hyvin tai erittäin viihdyttävää lukea.

Myös kirjan yleisarvosana oli huippuhieno, 98 prosenttia ruksi kohdan, että kirja on hyvä tai erinomainen.

20-30 euron kieppeillä pyörivän 240 sivuisen, nelivärisen kirjamme hinta näyttäisi olevan kirjan hankkineiden mielestä kohdallaan. Kirjan hinta-laatusuhde oli 81 prosentin mielestä hyvä tai erinomainen. Yksikään ei ollut sitä mieltä, että se olisi huono.

Erinomaisen saldon saimme myös siitä, miten hyvin kirjasta oppii kieltä. 88 prosenttia oli sitä mieltä, että hyvin tai erinomaisesti. Vaikka kyseessä ei ole perinteinen oppikirja, ehkä se voi toimia juuri siksi, että sitä on viihdyttävää lukea. “Ruotsin opiskelun ei tarvitse olla pakkopullaa tai tylsää!” todettiinkin palautteessa.

Kuvituksesta tykkäsivät kaikki

Nadja Anderssonin kuvituksesta lukijat tykkäsivät kovasti. Kokonaista 96 prosenttia piti kuvitusta hyvänä tai erinomaisena. ”Tosi kiva kuvitus, joka takaa sen, että kirja sopii kaikille alkaen 2-vuotiaasta,” mainitsi yksi palautteenantaja.

Kirja tuntuu olevan lukijoiden mielestä sopivan helppolukuinen, sillä 75 prosenttia piti tasoa juuri sopivana, vain 6 prosenttia tykkäsi sen olevan vaikealukuinen. ”Kirja ja tekstit ovat mukavan positiivisia ja värikkäitä. Siitä tulee hyvälle mielelle!”

Myös teknisiltä ominaisuuksiltaan kirja täytti toiveet. Sivumäärä oli sopiva 85 prosentin mielestä, tosin yksi kymmenestä tykkäsi, että sivuja oli liikaa. Kokopuolella olisi eniten kehitettävää, sillä kolmasosa piti kirjaa liian suurena. Taitaa olla tarvetta pokkariversiolle… Ja myös iPad- ja Kindle-versiot ovat suunnitteilla.

Kantta piti hyvänä tai hienona 86 prosenttia. Vaikka kantta pidettiin onnistuneena, siitä tykättiin vähemmän kuin kuvituksesta. Ehkäpä tutkailemme uusia kansivaihtoehtoja, mikäli joskus teemme toisen painoksen. Kovaa kantta kannattivat miltei kaikki, mutta pieni ryhmä olisi halunnut pehmeät kannet.

Onnittelut voittaneille!

Mielipiteitä kerättiin Google Apps -lomakkeen avulla kuuden päivän ajan 30.9.-5.10.12. Vastaajia oli 150, joista naisia oli 73 prosenttia. Ikäryhmältään vastaajista oli yli 50-vuotiaita yli puolet, alle 30-vuotiaita oli 17 prosenttia ja 30-50-vuotiaita 34 prosenttia.

Suuret kiitokset vastaajille. Huomioimme varmasti ajatuksenne kun mietimme jatkoa. Lupasimme palkinnoksi kolme kirjaa, ne osuivat arvonnassa seuraaville: Anniina Varvikko, Matti Aho ja nimimerkille aapeekoo. Olemme lähetteet teille sähköpostia!

Avoimia vastauksia lukiessaan Fröken Senja ja ihanat kanslistit joutuivat ottamaan nessut esiin, sillä ne olivat ihania ja niitä tuli kokonaista kahdeksan aanelosta. Saimme myös lukuisia hienoja kehitysideoita. Olemme koonneet tekstipalautteita alle.

Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjaa saa kaikista hyvin varustetuista kirjakaupoista. Joko hankit omasi?

Kaikki hienot tulokset

Avoimet vastaukset

Tähän on koottu muutamia mainioita palautteita:

  • Upea kirja, ihan TOPPEN. Kirja on paljon hienompi kuin olisi koskaan osannut odottaa. Hauska ja houkutteleva tartuttavaksi. Mahtavaa!
  • Ihana kirja, sen lukeminen on jokailtainen hupi ja hyöty.
  • Odotin ulkoasultaan melko vaatimatonta ”läpyskää”, joten positiivinen yllätys oli valtava, koska kirja on myös ulkoasultaan todella hieno! Onneksi olkoon, tekijätiimi!
  • Olen ilolla seurannut, ollut mukana, ja jos kielen opettaminen aikoinaan kouluissa olisi ollut näin hauskaa ja mahtavaa olisin opetellut useita kieliä :).
  • Senja, din bokidé är superbra. Jag har skrivit läroböcker i över 40 år och jag inser nu att detta är epokgörande. Nu får vi hoppas att marknaden ANVÄNDER BOKEN och lär sig mera av svearnas och vendernas tungomål.
  • Kun kuulin kirjasta ensi kerran, ajattelin, että eikö se ole turha, kun netissä keskustelua kommenteineen löytyy. Mutta kun sain kirjan käteeni ja aloin lukea sitä – pienin annoksin – se oli valtava positiivinen yllätys. Ilo lukea kirjaa, pysähdellä, kertailla, hakea.
  • Pian valmistuvana ruotsinopettajana olen keksinyt jo sata ja yksi tapaa käyttää kirjaa opetuksessa, sormet syyhyävät päästä niitä toteuttamaan! Tusen tack för den fina boken!
  • Mieheni ei käytä Facebookia, eikä muitakaan sosiaalisia medioita. Hän on myöskin vastahakoinen opettelemaan vieraita kieliä. Kun kerroin hänelle kirjasta, hän vaan tuhahti ”no just joo”. Kirja on nyt pöydällämme, kun luen sitä itse hetken aina silloin tällöin. Ja mikä hauskinta – mieheni käy sitä myös lukemassa. Ilmeisen viihdyttävää kielen oppimista!
  • Kirja on ihan mahtava, lueskelen sitä iltaisin sohvalla ”ihan huomaamatta”. Joitain juttuja on jäänyt ymmärtämättä, mutta ei se kamalasti haittaa. Sitten vaan eteenpäin. Kirja on enemmäin kuin oppikirja, se on niin monipuolinen ja viihdyttävä. Kiitos siitä!
  • Kirja tekee ruotsinkielen opiskelusta hauskaa ja helposti lähestyttävää. Sanojen ja lauseiden ymmärtäminen on myös paljon vaivattomampaa kuin perinteisessä kielten opiskelussa, tässä oppii sekä sanat että merkitykset heti, eikä tarvitse selailla sanastoja takaa ja unohtaa sillä välin, mitä olikaan lukemassa. Keskustelujen kautta oppii myös, miten ruotsia oikeasti käytetään puhekielessä.
  • Tällaisia edelläkäyviä ideoita tarvitaan. Kiitokset!
  • Upea kirja, en voinut kuvitella, että saan 25 eurolla noin mahtavan opuksen!
  • Ihana, hauska kirja, jota on kiva selailla nopeasti tarttuen vain heti silmiin osuvaan kohtaan, tai syventyä tutkimaan ajan kanssa. Kiitos!
  • Hyvin rakennettu ja koottu kokonaisuus, jossa eteneminen on loogista ja jutuille ja oivalluksille pystyy nauramaan, vaikkei paljoa kieltä vielä ymmärtäisikään! Tarjoaa myös paljon sellaisille, joilla tietoa ja taitoa kielestä löytyy. Äärimmäisen mainio, toimisi mielestäni myös tukena aivan tavallisessakin koulun opetuksessa!
  • Härligt nytänkande, kan ej säga annat än fortsätt på den vägen! Kommer efter …
  • Hauskaa luettavaa, erinomainen tapa rikastuttaa kielitaitoansa oppimalla sanojen synonyymeja ja vastaavuuksia eri tilanteisiin. ❤❤❤
  • Olen esitellyt kirjaa ja some-sivuja työpaikkalla ja ystävilleni. Vastaanotto on ollut hienoa. Kommentteja: hyvä kerrata kieltä, helppo oppia, vaikeatkin sanat tulevat käytöön, kaunis kirja jota lukee mielellään vaikka ei kieliopinnot olisikaan mielessä, opettaa kieltä ovelasti pakkoruotsikammoisellekin.
  • Minulle kirjalla on suuri henkilökohtainen merkitys, ja se on ollut kädessäni useammin kuin kerran. Se herätti paljon tunteita, ja vielä enemmän muistoja. Tulee olemaan aarteeni loppuelämän.
  • Kirja ylitti kaikki odotukset. Olen ollut osa Facebookin Senja opettaa parviälyä puolitoista vuotta enkä ikimailmassa olisi voinut uskoa että kirjasta tulee niin hieno ja mielenkiintoinen, etten voi mitenkään olla lukematta sitä joka ilta ennen nukumaanmenoa 🙂
  • Ajattelimme hankkia toisen kappaleen tyttärelle joululahjaksi Ruotsiin. Samalla saa pikatestattua vävypojalla toimiiko konsepti myös päinvastaiseen suuntaan eli Senja lär dig finska.
  • Kiitos ihanasta kirjasta ja loistavasta Facebook-yhteisöstä. Ruotsin opiskelun ei tarvitse olla pakkopullaa tai tylsää!
  • Minulla on nyt kolme kirjaa, joista kaksi lahjoitan teineille oppikirjaksi, koska he väittävät, että ruotsi on tylsää. Ei muuten ole. Erinomainen just nuorille. Tackar och bockar.
  • Pienempää kirjaa olisi helpompi lukea kaikissa asennoissa.
  • En mycket innehållsrik och mångsidig bok! Är förvånad över att ni redan hunnit behandla så många ord och ämnen. Och inte att förglömma: Rolig att läsa! Här har ni lyckats! Gratulerar!
  • Kokonaisuudessaan loistava kielikoulu.

Kiitos ❤ puss o kram, Fröken Senja

Senjan kirja Turun kirjamessuilla 5.-7.10.12

Senjan kirja Turun kirjamessuilla 5.-7.10.12

Fröken Nadja Maria Andersson ja Fröken Senja messuavat SO:n Jaan Siitosen kanssa Turussa kirjan keralla niin maan perusteellisesti SÅ IN I NORDEN MYCKET, että tervetuloa ja VÄLKOMNA!

Kuvittaja Nadja Andersson
Perjantaina 5.10. klo 12-15 ja lauantaina 6.10. klo 13-15
Finlands svenska författareförening osastolla A/39

Senja Larsen, Nadja Andersson ja SO:n Jaan Siitonen
Sunnuntaina 7.10.12 Klo 14.00-15.30
Kokoustilassa 1-2

Tervetuloa VÄLKOMNA!

Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja

Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja

Nollabudjetilla ja talkoovoimin toimiva Suomen suurin kielikoulu julkaisi Suomen ensimmäisen kaksikielisen parviälykijan. Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja on saatavilla kaikista hyvin varustetuista suomalaisista kirjakaupoista.

Kirjan koko tarina on Storify-palvelussa.

Kirjallisuuden uusi lajityyppi: kaksikielinen parviälykirja

Kirjallisuuden uusi lajityyppi: kaksikielinen parviälykirja

Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjan myötä on syntynyt uusi kirjallisuuden lajityyppi. Kirjan tekstit on kirjoitettu parinkymmenen henkilön voimin  ja mukaan on koottu satojen ihmisten kommentteja. Kirjan myötä esittäytyy nollabudjetilla toimivan kielikoulun täysin omintakeinen uusi tapa oppia ja kirjoittaa kaksikielistä tekstiä.

14.9.12 julkistettu Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja koostettiin yhteisön nettisivulla päivittäin julkaistuista noin 300 opetustekstistä, jotka ovat korkeintaan 420 merkkiä pitkiä, sekä niihin tulleista 16 000 kommentista.
Kyseessä on täysin uusi tapa oppia ja olla vuorovaikutuksessa sosiaalisessa mediassa.

– Koen, että kirjan kokoaminen on tärkeä kulttuurityö. Se nitoo yhteen perinteisen kirjan, joka on maailman hienoin käyttöliittymä, ja sosiaalisen median hektisen tahdin, jossa puheenaihe vaipuu unohduksiin muutamassa päivässä, eikä siihen enää palata. Halusimme kerätä tämän kaiken yksiin kansiin, sanoo Fröken Senja.

Kirjan sivuja värittävät vain 21-vuotiaan helsinkiläisen opiskelija Nadja Anderssonin oivaltavan humoristiset kuvitukset.

– Nadja löytyi 69 hakijan joukosta sosiaalisen median avulla. Huomasimme heti, että hänen otteensa sopii rempseän iloiseen ajattelutapaamme. Jos tässä yhteisöllisessä yhdessä tehdyssä kirjassa näkyy jonkun yksittäisen henkilön kädenjälki, niin se on Nadjan. Hän suunnitteli taiton ja hoiti uskomattoman vastuullisesti kirjaprojektin valtavan kuvitustyön.

Rennon oikeakielistä

Kovin urakka heti kokoamis- ja kuvitustyön jälkeen oli oikolukeminen. Sosiaalisessa mediassa käytetään rentoa kieltä, usein unohdetaan isot alkukirjaimet ja välimerkit, eikä mikään oikolukuohjelma ymmärrä kahta kieltä. Oikolukuun osallistuivat Senjan kanslian jäsenet sekä seitsemän vapaaehtoista, joihin kuului niin kääntäjiä kuin opettajia.
– Tavoitteena oli varmistaa kielen oikeellisuus, jotta kirjaa voidaan käyttää esimerkiksi opetuksessa. Halusimme kuitenkin kunnioittaa kommentaattorien otetta sekä löytää tasapainon kirjoittajan persoonallisen otteen ja todennäköisimmin tarkoittaman merkityksen välille.

Kirjassa on opetustekstien lisäksi yli 2500 kommenttia yhteisön jäseniltä. Ahkerimpia kommentaattoreita oli kaikkiaan 42, joiden sutkautuksia on kirjassa yli kymmenen. Kirjaan on myös koottu Helsingin Sanomissa kesällä 2011 ilmestyneitä Fröken Senja opettaa sinulle ruotsia -palstan tekstejä sekä seitsenosainen ruotsin kielen alkeiskurssi ja sarja blogeja.

Nurinkurin väärinpäinkoulu
rakastaa virheitä

– Virheitäkin jätettiin kirjaan, sillä niistä tykkäämme. Virheiden tekeminen on välttämätön oppimisen etappi. Jos on kivaa, aina parempi. Mikäli vielä jaksaa olla pienellä tavalla sinnikäs ja opetella vaikka vain yhden asian päivässä, on vuoden kuluttua jo hyvin kärryillä. Kirjaa voikin lukea vaikka siten, että käsittelee yhden aiheen joka päivä, suosittelee Fröken Senja.

Senjan koulun tekstit kirjoitetaan tarkan konseptin mukaisesti, vaikka niissä onkin riemukas ote. Opetustekstit ovat ikään kuin siemen, johon kommentaattorit lisäävät osaamisensa.

– Tekstien runko on suomen kieltä, jonka sekaan laitetaan ruotsin kielen käännöksiä. Ummikkosuomenkielinen voi siis lukea tekstin ensin katsomatta ruotsin kielen sanoja, ja se toimii silti, selittää Fröken Senja.

Uusi
kirjoitustapa

Senjan koulussa on otettu käyttöön uusi tapa kirjoittaa kaksikielistä tekstiä. Ruotsinkieliset käännökset kirjoitetaan aina tikkukirjaimilla MED VERSALER, siinä muodossa missä ne olisivat, jos koko lause olisi ruotsiksi. Suomenkieliset sanat kirjoitetaan pienillä kirjaimilla.

– Sekoitamme opetusteksteihin uudenaikaista ja vanhoillista ruotsia, riikinruotsia ja suomenruotsia. Kommenteissa esiintyy usein murreruotsia. Joskus mukaan lipsahtaa ilolla kirous tai muu epäsovinnainen sana. Iloitsemme monimuotoisuudesta. Kieli ei ole staattinen, se muovautuu sen mukaan, miten sitä käytetään.

Kirjan kokoaminen tapahtui pitkälti talkooperiaatteella, sillä Senjan koulu on toiminut nollabudjetilla alusta lähtien. Painatuskustannuksiin, kuvitukseen, taittoon sekä hallinnointiin tarvittiin varoja ja siksi järjestettiin yksi Suomen ensimmäisistä joukkorahoitushankkeista, joka sittemmin peruutettiin poliisihallituksen kannan vuoksi. Talkootyö onkin oikeastaan ainoa tapa, jolla näin suuritöinen kirja olisi voitu saada kansien väliin.

– Kymmenet ihmiset ovat tehneet kirjan eteen satoja työtunteja, siitä suuri kiitos heille, sillä halusimme tehdä mahdollisimman hienon kirjan ja tarjota sen riemuruotsin ystäville niin edullisesti kuin pystymme. Kiitos myös Suomen messuille, joka korvasi poliisihallituksen kannan vuoksi menetetyt, kirjan ennakkomyynnillä saadut 11000 euroa.

Lisätiedot: senja.larsen@gmail.com p. 050 551 1377.

http://www.facebook.com/Senjaopettaa -sivua on ylläpidetty yhteisön toimesta Facebookissa vuoden 2011 alusta lähtien. Sivu on yksi Suomen suurimmista sosiaalisen median yhteisöistä. Kieliopetushanke on saanut laajalti tunnustusta. Sille on myönnetty Suomen kieltenopettajien liiton Vuoden kieliteko 2011 -palkinto, Suomen e-oppimiskeskuksen Parasta Parasta -palkinto, Kulturfondenin yhteisöpalkinto ja Hugo Bergroth -seuran Språksporre vuonna 2012.