Archive | Vuodenajat RSS feed for this section

Allerginen joululle

24 Jou

On kaksi seikkaa, jotka tekivät lapsuuteni jouluista hieman erilaisia kun naapuriperheen joulut.

Me emme kuuluneet kirkkoon ja olen allerginen joululle.

Isän sukulaiset olivat mukana luomassa siviilirekisteriä. He jättivät vauvansa kastamatta jo ennen siviilirekisterin perustamista 1923.

Äiti taas seisoi rippikirkossa vuonna 1945 ja vastasi ”ei”, kun kirkkoherra kysyi, uskooko hän jumalaan.

Vaikka emme kuuluneet kirkkoon, monet kristilliset tavat kuten joulukalenterit, adventtikynttilät ja joulutähdet liittyivät jouluumme.

Olin allerginen astmaatikko. Sain joka joulu sekä ihottumaa että astmakohtauksia. Jouduin usein käymään sairaalassa jouluaikaan. Isä yritti joka vuosi keksiä, mihin minä reagoin. Joulukukat vietiin naapureille. Monet herkut kuten pähkinät, mantelit, taatelit ja kalat poistettiin joulupöydästä. Kuitenkin olin punainen naamasta ja keuhkot vinkuivat. Koska joulukuusessa elää kaikenlaista allergisoivaa, siitäkin luovuttiin.

Kun joulu lähestyi isä nikkaroi joulupuun. Hän maalasi rungon valkoiseksi ja kietoi sen ympärille punaisen silkkinauhan. Oksat olivat valkoisia suoria keppejä. Niille hän asetti isot pilarikynttilät ja ikikukat. Sen jälkeen me lapset saimme koristella puun erilaisilla olkikoristeilla, lippuketjuilla ja kimalteilla. Hopeinen tähti kruunasi puun. Se oli kaunis!

Jouluaaton aamupäivänä isä täytti ison korin makkaroilla ja lähti kaatopaikalle. Jostain syystä hän uskoi, että Porvoon laitakulkijat tarvitsivat nimenomaan makkaraa jouluna. Kaatopaikan vieressä asuivat ”pulibisit” pienissä hökkeleissä. Heille isä vei joulumakkaraa.

Samaan aikaan kotona levisi joulun ensimmäinen tuoksu, kun paketoimme sinettilakkatangon avulla joululahjoja.

Iltapäivällä kävin isän kansa hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä sukulaisten haudoilla. Kävimme myös sankarihaudoilla, missä seisoimme päät paljaana hiljaa katsomassa kynttilämerta ja kunniavartiota.

Kotona isän äiti ja äidin isä olivat jo saapuneet. Isä alkoi taituroida glögin viimeistelyä. Glögipadan päällä oli konjakkisokeripaloja siivilässä ja isä sytytti sokeripalat palaamaan. Sokeri suli pataan ja joulun toinen tuoksu levisi taloon.

Glögin jälkeen siirryttiin ruokasaliin, missä joulupöytä odotti. Pöytä oli komeasti koristettu ja kynttilät paloivat hopeisissa kynttilänjaloissa. Isoisän silmät hymyilivät, kun isä kaatoi snapsia hänen lasiinsa. Joulun kolmas tuoksu levisi jouluruoasta. Alkupalaksi söimme jotain sillikorviketta, kuten katkarapuja ja lauloimme niin kovaa, että lamppu heilui ”Hej tomtegubbar slå i glasen och låt oss lyckliga vara”.

Joulukinkun ja jälkiruoan jälkeen isä meni olohuoneeseen. Kohta olohuoneen ovet avautuivat ja joulupuu loisti kynttilöiden valossa.

Steariinikynttilät täyttivät huoneen joulun ihanalla neljännellä tuoksulla.

Olohuoneessa tarjottiin kahvia, pipareita ja konvehteja. Puhelin soi ja äiti meni vastaamaan. ”He soittavat sairaalasta. Siellä on vaikea synnytys alkamassa. He tarvitsevat sinua”, äiti sanoi isälle.

Isä huokasi, puki päällystakin ja lähti. ”Toivottavasti ei vie kauan”, hän sanoi lähtiessään. Muutama minuutti oli kulunut, kun kuulimme kulkuset ja joulupukki kolkutti ovella. Hän toi jokaiselle yhden lahjan. Se oli aaton kohokohta. Joulupukin jatkettua matkaansa isä palasi sairaalasta. Ilta jatkoi joululahjojen ja herkkujen merkeissä.

Myöhään illalla kun oli sänkyynmenoaika, astma ja allergia vaivaisivat taas. Istuin sängyllä kädet polvilla ja yritin saada henkeä. Isä antoi lääkettä ja lohdutti. ”Kyllä se kohta ohi menee. Luuletko että se johtuu kynttilöistä?” Pudistelin päätäni ja kuiskasin ”Ei kynttilöitä, älä ota kynttilöitä pois”.

”En, ehkä tuuletus riittää”.

Robert Runeberg

Torimuorista valon kuningattareksi

11 Jou

Ruotsi oli sodan jälkeen ihmemaa. Sotalapsiajasta ovat mieleen päällimmäisiksi jääneet kaikki ihanuudet – hallonbåtar, Marie-kex ja sockerdricka. Eikä ankeassa kotimaassamme mikään vetänyt vertojaVeckojournalenin Haaga-prinsessoille tai Allers Familjejournalenin värillisille sarjakuville. Ja kaikesta kadehdittavinta: Tukholmassa kruunattiin joka vuosi iki-ihana Lucia.

En silloin tiennyt, että Lucianpäivän vietto juontaa juurensa esikristilliseltä ajalta. Joulukuun kolmastoista oli muinoin vuoden pimein ja vaarallisin päivä. Pahat henget olivat liikkeellä. Vanha nimi Lussi-natta saatta jopa viitata Luciferiin, paholaiseen itseensä. Pimeyden vastapainoksi tarvittiin lämpöä ja valoa. Myöhemmin tehtävään valjastettin siihen oivasti sopiva italialainen pyhimys, Santa Lucia – Luciahan merkitsee valoa.

Vaikka suomenruotsalaisten keskuudessa Lucianpäivää vietettiin pienimuotoisesti jo ennen sotia – virallisesti valkopukuinen ilmestys tuotiin tänne vasta vuonna 1950. Olin alakouluikäinen kun Hufvudstadsbladet – kotoisasti Husis – järjesti ensimmäisen Lucia-kilpailunsa. Kandidaatit olivat nimettömiä – ainoastaan kuvan ja lyhyehkön esittelyn pohjalta piti heistä valita voittaja. Ja mikä onnenpotku! Ensimmäiseksi Luciaksi tuli tyttö, joka oli käynyt meidän kouluamme. Voi sitä autuutta, kun hän ylväänä ja säteilevänä ilmestyi voimistelusalimme lavalle. Kaulassa kimalteli hänelle varta vasten suunniteltu koru ja vyötäröä ympäröi leveä kirkkaanpunainen keinosilkkinauha. Kauniimpaa en voinut kuvitella. Tuntui että hän kruunuineen päivineen melkein hipaisi kattoa.

Ja Lucia-laulu! Nykyään täysin unohduksiin jäänyt dramaattinen Natten går tunga fjät, runt gård och stuva – kring jord, som sol’n förgät, skuggorna ruva. Yö kulkee synkin askelin. Auringon hylkäämän maan ympärillä varjot lymyävät. Mörkret skall flykta snart, ur jordens dalar, så hon ett underbart ord till oss talar. Maailman laaksoista pimeys on pakeneva, näin hän meille ihanan sanan tuo.

Neljätoistavuotiaana pääsin itsekin, kolmen muun tytön kanssa, Lucia-kulkueeseen. Kuljimme valkopukuisina Suurkirkon rappuja alas ja asetuimme istumaan auton lavalle, valonkuningattaren valtaistuimen viereen. Kädessäni pidin kynttilää ja hiuksissani lepäsi puolukanvarsista punottu seppele – ilman kynttilöitä, tietty.

Haaveilin siihen aikaan näyttelijän ammatista. Koulussa kohdalleni lankesivat aina vain karaktääriroolit, torimummot ja mustalaiseukot. Topeliuksen pääroolit, prinsessat ja suloiset tytöt, menivät sivu suun, päätyivät yleensä koulun vaaleatukkaisille priimuksille. Vasta opiskeluaikana hoksasin vaalentaa hiukseni. Ja kuinka ollakaan – varsinainen prinsessarooli, Lucia, osuikin heti kohdalleni. Ei – ei tietenkään se virallinen, Suurkirkon rappuja alas kulkeva, mutta Lucia kuitenkin. Päätin ottaa osasta kaiken irti. Lauluääneni on valitettavasti kaikkea muuta kuin loistava, joten herkkä runo korvasi puutteen. Pituuttani lisäsin korkeimmilla mahdollisilla koroilla. Opiskelukavereitteni kommenteista päätellen onnistuinkin tekemään jonkinlaisen vaikutuksen.

Kun lopulta, nuorena äitinä, vein esikoiseni Senaatintorille oikeata Luciaa katsomaan, ympyrä sulkeutui. Pidin pienokaista käsivarrellani ja selitin että tuolta ylhäältä Lucia sitten tulee. Johon kolmivuotias tyttäreni – joka ei vielä osannut r:ää – toiveikkaasti vastasi: Aj, kommel hon lullande? Tuleeko hän pyörien?

Anna Paulina Eklöf

Hallonbåt = vadelmavenekarkki
sockerdricka = sokeroitu poreileva virvokejuoma
Lussi-natta = Lussi yö
fjät (run. vanh.) = askel
stuva = stuga = tupa, mökki
förgäta (run. vanh.) = unohtaa
ruva = hautoa
rullande = pyörien
lullande = hoippuroiden

Huriseeko hyttynen vai hurri?

5 Kes

”Kun koulut loppuvat, suomenruotsalaiset muuttavat maalle sankoin joukoin. Maalla PÅ LANDET ollaan sinnikkäästi koko kesä. Siellä on paljon tekemistä ja kavereita, KOMPISAR. Kesähuvila SOMMARSTUGAN sijaitsee meren rannassa VID HAVET. Kauppaankin mennään moottoriveneellä.”

Tällainen oli ensikuvitelmani suomenruotsalaisista, joita oli paljon lapsuuteni Lauttasaaressa PÅ DRUMSÖ. Hauskat leikit Christianin ja Benjaminin kanssa keskeytyivät aina ikävästi kesän kynnyksellä, kun kaverini muuttivat FLYTTADE TILL maalle.

He tunkivat autot täyteen kumiveneitä GUMMIBÅTAR, pelastusliivejä FLYTVÄSTAR ja vesisuksia VATTENSKIDOR. Minua ei ikävä kyllä pakattu mukaan. Kuvittelin kavereideni kesämökkien olevan ylellisiä, kun siellä viihdyttiin niin tiiviisti koko kesän ajan. Olin tyytymätön kohtalooni, me kun teimme suomenkielisinä vain jokavuotisia kesälomamatkoja Keski-Eurooppaan. Ja tylsistyin sisämaan erämaamökillä isoveljen seurassa.

Aikuisiän kynnyksellä tarkemmin tutustuin suomenruotsalaiseen kesäloma- ja mökkikulttuuriin hurripoikaystävieni POJKVÄNNERNA ja sittemmin mieheni MED MIN ÄKTA HÄLFT kanssa. Sain huomata lapsuuteni ennakkoluulojen pitävän paikkansa.

Kaikilla tuttavilla tuntui olevan lähietäisyydellä mökki tai pikemminkin huvila VILLA. Tapasimme päivittäin DAGLIGEN kavereita ja naapureita GRANNAR. Moottoriveneiden MOTORBÅTAR ääni kaikui saaristossa I SKÄRGÅRDEN tai SKÄRIN.

Kauppaan menokin tuntui juhlavalta, kun haettiin Gunnelilta tai Rurikilta olutta ja maitoa. Saaristolaiskaupasta SKÄRGÅRDSBUTIKEN sai tietenkin myös polttoainetta BENSIN veneeseen.

Vesi ja saaristo ovat olennainen osa suomenruotsalaisten kesää, mutta niin ovat uudet perunat NYPOTATIS, silli SILL ja snapsi SNAPS. Niitä nautitaan iloisten laulujen SNAPSVISOR keralla aina aamuyöhön saakka.

Muutuin itsekin. Suomenruotsalaisena kesäni on sosiaalinen. Ystävät ja eri sukupolvet OLIKA GENERATIONER viettävät kesällä aikaa yhdessä, ladaten pattereita syksyä varten. Syysmyrskyjen lähestyessä palataan kaupunkien arkeen ja hyvästellään kesänaapurit sekä tuttavat.

Kesäillan muuttuessa yöksi SOMMARNATT, taustalta kuuluu kesäsaariston luontoääni, moottoriveneiden katkeamaton pärinä. Suomenkielisenä kesäni olivat rauhallisempia, mutta hurrikesästä poimin mielelläni sosiaalisen iloisuuden.

Silti vetäydyn edelleen omaan rauhaan osaksi lomaani. Ehkä se on sitä monikulttuurisuuden vaikutusta ja antoisuutta?

Päivi Holmqvist

Lue myös: Hurrin huussissa on kattokruunu

Hurri lusikoi laskiaispullan

4 Hel

Hurri elää juhliakseen ja juhlii elääkseen (lever av att festa och för att festa). Alkuvuoden juhlapäivätäytteiset viikot lisäävät sekä elämän laatua että määrää (förbättrar livskvaliteten och förlänger livslängden).

Onhan tiedossa Runebergin päivä (Runebergs dag), ystävänpäivä (allahjärtans dag) ja fastlag (laskiainen).

Poikkeuksiakin on. Kalevalan päivää 28.2. eli suomalaisen kulttuurin päivää hurrit eivät juurikaan juhli. Onko sellaista, kysyy ilkikurinen kulttuurihurri. (Finns det sånt, frågar en elak kulturfinlandssvensk). Mutta toisaalta hän sitten kyllä haluaa, että ihan kaikki muistavat ruotsalaisuuden päivän 6.11.

Saamelaisten kansallispäiväkin 6.2. jää huomiotta. Naistenpäivä (internationella kvinnodagen) puolestaan haiskahtaa aivan liian neuvostoliittolaiselta.

Ystävänpäivä osoittaa, miten suuri sydän hurreilla on. Heille kyseessä on ihan kaikkien sydänten päivä, jota juhlitaan monikossa (alla hjärtans dag) täysin sydämin ja sieluin (hjärta och själ). Se ei siis ole vain yhden valitun päivä, kuten amerikkaisten Valentine. Tai edes ystävien päivä, kuten härmäläiset sitä niin kauniisti viettävät.

Rituaalit ja etiketit

Hurrit ovat juhlaseremonioista ja rituaaleista hurmaantuneita. Kaikissa juhlissa hurri ajattelee jokaista yksityiskohtaa taatakseen vieraittensa viihtyvyyden – siinä auttaa jokaisen tuntema yhteinen, turvallisuuden takaava etiketti.

Sydän tulee avuksi ensimmäisessä etikettisäännössä: mihin sijoitan istumaan tärkeimmän vieraan? No, sydämen puolelle! Kuka pitää kiitospuheen (tacktalet) – se joka istuu emännän sydämen puolella.

Amerikkalaisen systeemin mukaan kulkeva ns kansainvälinen etiketti ohjaa miespuolisen päävieraan istumaan emännän oikealla puolella. Ja pitämään kiitospuheen.

Näin ollen meille suomalaisille on ihanteellista saada vieraakseen sekä riikinruotsalainen (rikssvensk) että kansainväliseen etikettiin uskova vieras. Tällöin kaksi herraa saa tuntea olevansa tärkein kunniavieras (honnörsgäst) ja emäntä (värdinnan) saa nauttia kahdesta kiitospuheesta.

Juhlan kruunaa juhlaruoka

Paitsi rituaalit, etiketti, juhlat ja juominen, on toki syöminen ja sen viimeisetkin yksityiskohdat tärkeitä hurreille.

Vaikka etiketti sääteleekin sääntöjä, hurrit ovat tässä suhteessa sangen luovia. Runebergin torttu syntyi Fredrikan hätävarana: Johan Ludvig oli kutsunut ystäviään syntymäpäivilleen, mutta suurperheen ruokakomerosta (skafferi) ei löytynyt muuta kuin vanhojen kahvikakkujen (kaffebröd) ja pikkuleipien (småbröd) jämiä (rester).

Fredrika Runeberg (miehensä varjossa vaiennut kirjailija) jauhoi kuivuneet ”herkut” ja kostutti ne punssilla, joka on hurrien rakastama juoma. Se nautitaan lämpimänä tai kylmänä, ulkona tai pakkasretkellä, vaikka hernekeiton kanssa.

Leivoskekosten päälle tehtiin sokerikuorrutteesta rinkula ja sen keskelle vadelmahillosilmä (öga av hallon). Ei kuitenkaan Halosen silmä.

Nykyisin näkee myös suupalankokoisia (munsbitar) minirunebergejä. Superhyvää kuohuviinin kanssa. Nam.

Laskiaispullan tarjoilutapa saattaa yllättää suomalaisen: perinteitä kunnioittava hurri laittaa pullan keittolautaselle ja kaataa päälle kiehuvaa maitoa! Kuohkea pulla mantelimassoineen ja kermavaahtoinen sulaa lusikoitavaksi pullamössöksi. Maistuu paremmalta kuin kuulostaa. (Det smakar bättre än det låter.)

Laskiaispulla sen sijaan saattaa yllättää, ainakin jos ruotsissa tilaa sämpylän (semla). Det finns till försäljning bara i februari!

Siinä sitä ihmettelee, miksi Ruotsissa saa sämpylöitä ainoastaan helmikuussa, kunnes tajuaa. Semla on laskiaispulla Ruotsissa. Suomessa se on sämpylä.

Merja Sundström

Hurrin huussissa on kattokruunu

9 Tam

Hurrit rakastavat merta (havet). Kesän koittaessa kaupungistuneet hurrit suuntaavat sankoin joukoin merelle. Kesä vietetään mökillä (lande) tai sitten veneessä, joka on usein purjevene (segelbåt).

Lande (sommarstugan på landet) sijaitsee merellä, sillä järvimaisemia hurri harvoin jaksaa pidempään ihailla.

”Lande” on usein vanha, suvun yhteisomistuksessa ja siihen liittyy vahvoja perinteitä. Kuten myös perinteikkäitä riitoja. Samalle tontille kun pitäisi mahtua monta sukupolvea, sisaruksia puolisoineen, serkkuja, kumminkaimoja, lapsia edellisistä avioliittoista, kissoja, koiria sekä uusia vaimoja ja miehiä.

Jotkut hurrit tarkastelevat asiaa ylevästi (storsint) ja sanovat: ”Finns det hjärterum så finns det stjärterum”. Jos sydän on suuri, kyllä peppukin mahtuu.

Saunan lauteelle se takapuoli voi olla haastavaa saada mahtumaan väkimäärän kasvaessa. Jono huussiinkin kasvaa. Eikä ainoastaan sen takia että lande on täynnä sukulaisia, vaan siksi että huussi (dasset) on niin mukavasti sisustettu, että joskus siellä on jopa kattokruunu.

Huussista löytyy luultavasti viime kesän Hufvudstadsbladet (Husis). Kun se on luettu hurri suuntaa katseensa merelle. Tuleeko tänään kaunis ilma? Jos vettä sataa, kuunnellaan Thomas Ledinin laulu ”sommaren är kort, det mesta regnar bort”. Mikäli on paljon pieniä lapsia luetaan Tove Janssonin ”Muminpappan och havet”.

Radio on tärkeä ja suosittu kanava on Radio Vega. Säätiedotukset (väderrapporter) kuunnellaan tarkkaan, jotta tietää, onko sopiva päivä lähteä esimerkiksi Hangon Kasinolle (Hangö Casino). Sinne ei missään tapauksessa sonnustauduta mustissa vaatteissa saati korkokengissä. Kesähurri pukee päälleen valkoista, punaista ja sinistä. Raidallista, tietenkin.

Perinteitä (traditioner) ei heitetä yli laidan.

Tämä koskee erityisesti juhannusta (midsommaren) ja rapujuhlia (kräftskivorna).

Nämä ovat suuria, tärkeitä juhlia. Kattaus on sama vuodesta toiseen, kuten myös vieraat. Snapsi (snaps) kuuluu asiaan ja snapsilaulut (snapsvisorna) raikaavat. Vakio on Helan går. Helan on ensimmäinen ryyppy. Perinteiden mukaan se juodaan pohjanmaan kautta.

Camilla Ahlbom

Sopeudut helposti lande-elämään käyttämällä sopivissa kohdissa näitä sanontoja:

  • Vi åker till lande – Mennään mökille
  • Kommer hela släkten?- Onko koko suku tulossa?
  • Vad blir det för väder i morgon? Minkälaista säätä on luvassa huomiseksi?
  • Ska vi gå och simma (eller bada)? Mennäänkö uimaan?
  • Får jag kasta bad – Voinko heittää löylyä?
  • Jag har doppat mig! Minä olen kastautunut!
  • Glöm inte flytvästen! Älä unohda pelastusliiviä!
  • Var är fendrarna – Missä ovat (veneen kylkiä suojaavat) fenderit eli lepuuttajat?
  • Nu tittar solen fram! Nyt aurinko pilkahtaa!
  • Finns det mera ved? Löytyykö lisää polttopuita?
  • Ska jag hugga ved? Hakkaanko polttopuita?
  • Ränderna går inte ur – Tietyt asiat eivät muutu.
  • Kasta inte över bord – Älä heitä yli laidan
  • Skål!- kippis!

Ps. Kaikki hurrit eivät suinkaan mahdu samalle landelle. Rannikkoruotsalaiset Pohjanmaalta tai Etelä-Uudenmaalta eivät puhu landesta vaan he sanovat skären, tai skärin.

KOLLA IN: www.sls.fi/Sparatalet/
Svenska litteratursällskapet i Finland rf.
www.sls.fi

%d bloggers like this: