Poliisihallitus vastasi “juupas-eipäs” joukkorahoituskysymykseen

Poliisihallitus vastasi “juupas-eipäs” joukkorahoituskysymykseen

Poliisihallitus on vastannut joukkorahoituskysymyksessä ja toteaa, että kirjahankkeen rahoitus olisi järjestetty laissa kielletyllä tavalla, jossa kaupankäynti ja rahankeräys voidaan sekoittaa keskenään. “Ihmettelemme tulkintaa. Miten kaupankäynti ja rahankeräys voisivat edes teoriassa sekoittua, kun kyseessä oli kirjojen ennakkotilausten kaupankäynti, eikä vastikkeeton rahankeräys?” sanoo Fröken Senja.

Poliisihallituksen 11.9.2012 vastauksen mukaan Kickstarterin kaltaista joukkorahoitustoimintamallia voi olla mahdollista käyttää, mutta Fröken Senjan kirjahanke ei poliisiylijohtaja Paateron käsityksen mukaan kuitenkaan ollut normaalia tuotemyyntiä, vaan se täytti rahankeräyksen määritelmän.

Poliisihallituksen mukaan myyjän pitää määritellä kiinteä hinta, jota ostaja ei saa ylittää, varojen käyttötarkoitusta ei saa korostaa ja ostajien on selkeästi ymmärrettävä, että he ovat nimenomaan ostamassa tuotetta, eivätkä tukemassa hyvää tarkoitusta.

Poliisihallitus ei kuitenkaan ryhdy jatkotoimenpiteisiin asiassa, koska varoja ei ole otettu vastaan. Fröken Senjan joukkorahoitushanke peruutettiin maanantaina 10.9., kirjat postitettiin lahjana ennakkotilaajille ja rahojen palautusta Kickstarterista ollaan parhaillaan käynnistämässä.

– Olen iloinen siitä, että toimimme varman päälle ja päätimme eilen peruuttaa kampanjan sekä lahjoittaa kirjat ennakkotilaajille. Tämän ansiosta vältymme jatkotoimenpiteiltä.

Tapauksen myötä tulee selväksi, että pelisääntöjä täytyy jatkossa tarkentaa ja joukkorahoitushankkeiden toteuttajien täytyy olla erityisen tarkkana käyttämänsä terminologian kanssa. Merkitykselliseksi päätöksessä ei noussut se, mitä tehtiin, vaan se mitä sanoja käytettiin.

– Kiitämme päätöksestä, pyydämme anteeksi ja kumarramme poliisiylijohtajalle. Olemme pahoillamme siitä, että osuimme harmaalle alueelle. Missään tapauksessa ei ollut tarkoitus olla lähelläkään laittomuuden rajapyykkiä, vaan esitellä joukkorahoitus, joka on maailmalla menestyksekkääksi osoittautunut uusi tapa myydä ja markkinoida tuotteita, sanoo Fröken Senja.

Tekijöiden käsityksen mukaan joukkorahoitus ei ole vastikkeetonta. Se on ennakkotilaus eikä keräys. Kirjaprojekti on kauppaa ja tekijät maksavat kirjoista asianmukaiset verot.

– Kanta on harmillinen ennen kaikkea luovalle alalle ja sen kansainvälistymishankkeille. Suomessa tarvittaisiin joustavia tapoja saada uusia ratkaisuja markkinoille. Innovatiivisuutta, yhteisöllisyyttä, uusien mahdollisuuksien käyttöönottoa, yksilön oma-aloitteisuutta ja talkoohenkeä tulisi kannustaa eikä jarruttaa.

Poliisihallitus lähetti Fröken Senjalle lausuntopyynnön 27.8.12, johon vastattiin 31.8.12. Lausuntopyynnön tavoitteena oli selvittää, onko hankkeessa kyse rahankeräyslain 3 § 1 momentissa tarkoitetusta luvanvaraisesta rahankeräyksestä, vai ehdollisesta kirjan ennakkotilausten myynnistä sekä sitä tukevien tuotteiden ja palveluiden kaupankäynnistä, jolla kirjahanke rahoitetaan.

Joukkorahoitus on jo käytössä laajalti maailmalla, se on uusi tapa markkinoida ja ennakkomyydä tuotteita. Kyseessä on tärkeä tulevaisuuden tapa rahoittaa niin kulttuurihankkeita, innovaatioita kuin jopa uusia yrityksiä.

Kirjat on postitetettu ennakkotilaajille maanantaina 10.9. ja lanseeraustilaisuus on perjantaina 14.9.

Kirja on perjantaista 14.9. lähtien saatavilla useista suomalaisista kirjakaupoista.

Lisätiedot: Asianajaja Pekka Paasonen p. 0400 708 668

Liitteet:

Onko joukkorahoitus lainvastaista? Professorit vastaavat

Onko joukkorahoitus lainvastaista? Professorit vastaavat

Onko joukkorahoituksessa kyse luvanvaraisesta rahankeräyksestä? Neljä professoria tarkastelee kysymystä, joka johtuu Fröken Senjan saamasta poliisihallituksen lausuntopyynnöstä.

1. Johtamisen ja organisaation professori

On järjenvastaista verrata joukkorahoitusta sellaiseen rahainkeräykseen, jota varten on olemassa rahainkeräyslaki. Kaikki jotka ovat tutustuneet Kickstarter-alustaan – puhumattakaan laajemmin tähän toimintatapaan – ymmärtävät että sen keskeinen logiikka on juuri ostaa (ennen kaikkea) tuotteita joita ei ilman tätä “etukäteismyyntiä” voisi toteuttaa. Joskin on mahdollista että jotkut tietoisesti maksavat tällöin tuotteesta ylihintaa (esimerkiksi koska he kokevat projektin erikoisen tärkeänä), en jaa tulkintaa että teoreettinen ylihinnan vapaaehtoinen maksaminen olisi rahankeräystä. Joukkorahoitus on omalla tavallaan uusi ilmiö ( joskin sellainen jonka joka viinintuottaja, kautta aikain, tunnistaisi välittömästi normaaliksi kaupankäynniksi). Mutta se on myös tehokas, tärkeä ja yrittäjyyttä tukeva tuotannon rahoitusmuoto. Sen haittaaminen ja vaikeuttaminen järjettömillä ylitulkinnoilla on tuomittavaa.

Alf Rehn
Johtamisen ja organisaation professori, Åbo Akademi

2. Markkinoinnin ja kuluttajakäyttäytymisen professori

Kyseisen kirjaprojektin kaltainen tapaus on eittämättä haasteellinen lainvalvojan kannalta, joka on huolissaan siitä, täyttyvätkö luvattoman rahankeräyksen tunnusmerkit – ja tietenkin pohjimmiltaan kansalaisten asianmukaisesta suojaamisesta.

Kirjaprojektin luonne on joka tapauksessa monessa mielessä uudenlainen. Kuluttajatutkimuksen ja markkinoinnin tieteenalojen termein kyseessä on yhteisluonnillinen (“co-creation”) projekti, jonka luomiseen osallistuu designer-tuottajan lisäksi aktiiviset kuluttaja-kansalaiset (toisinaan “lead user”-nimikkeellä) – rahallisin ja/tai muin resurssein. Tällaiset yhteisluonnilliset hankkeet ovat hankemuotona yleistyneet maailmalla käytännössä vasta 2000-luvulla. Siksi myöskään tällaisia hankkeita koskevaa lainsäädäntöä tai asetustoa ei ole vielä erikseen olemassa Suomessa. Siitä huolimatta, tai johtuen, että erillistä lainsäädäntöä ei ole kyseisenlaisille hankkeille, niitä ei kuitenkaan voi eikä pidä lähtökohtaisesti pitää luvattomina rahankeräyshankkeina.

Rahankeräyksenä tarkoitetaan lain mukaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Kyseisessä kirjaprojektissa ei millään muotoa ole kyse vastikkeettomasta rahankeräämisestä, sillä kullekin kuluttajan lupaamalle/antamalle rahasummalle on kirjaprojektin viestinnässä selvästi ilmoitettu vastike, jolla on itsenäistä taloudellista arvoa. On myös huomattava, että kansalaisilta ei ole faktisesti (vielä) kerätty rahaa, vaan ainoastaan ennakkolupauksia hankinnoista – ja samalla on tehty täysin selväksi, ettei hankinta (eikä myöskään rahamaksu) toteudu, ellei tietty kokonaishankinta/maksusumma täyty kaikkien maksajien yli. Tämä liittyy hankkeen luonteeseen yhteisluonnillisena hankkeena. On siten huomattava, että paitsi että yksittäisillä vastikkeilla (esim. sähköinen tai painettu kopio luotavasta kirjasta; oheistuote, kuten aiheeseen liittyvä piirros) on itsenäisesti taloudellista arvoa, vastikkeena toimii samalla myös koko hankkeen tuotos (kirjateos), josta maksajat pääsevät eri tavoin osallisiksi sen syntyessä maailmaan (vaikka eivät tiettyä määrättyä vastiketta kuten painettua kirjaa kaikissa tapauksissa hankkisikaan/saisikaan). Vastikkeena voi siis pitää sekä yksittäisiä vastikkeita että luotavaa kirjaproduktiota kokonaisuudessaan, joista kummallakin on arvoa.

Tässä mielessä hanketta ei voi pitää myöskään perinteisenä tuotemyyntinä, jossa itse tuote on yleensä jo kehitetty ja valmis yksittäin myytäväksi, ja jolloin oletuksena yleensä on, että jokainen kuluttaja ostaa saman tuotteen samalla hinnalla. (Toisaalta kyseessä ei tietenkään ole myöskään sijoittajamarkkinointi, sillä projektissa ei myydä tai luvata osuutta sen rahallisista tuotoista tai muusta arvopaperista). Kyseessä on siis uuden- ja omanlainen yhteisluonnillinen kuluttajahanke, jota ei pidä pitää esimerkiksi luvattomana rahankeräyksenä, ellei ja kun sellaisen kriteerit eivät selkeästi täyty – sen enempää lain kirjaimen kuin lain hengen tai yleisen kansantajunkaan mukaan.

Kaiken kaikkiaan tärkeintä on siis huomata, että hankkeen viestinnässä on tehty selväksi (ja on myös tullut kuluttajille selväksi),

(a) että kuluttaja saa arvokkaan vastikkeen maksamalleen rahalle ja

(b) ettei rahaa kerätä ellei vastike toteudu (yhteisluonnin kautta).

Kuluttajalle hankkeen kokonaisluonne tällaisena hankkeena on mitä ilmeisimmin tullut täysin selväksi. Näin on myös riippumatta siitä, onko viestinnässä on sattunut hajanaisesti esiintymään muutama sellainen termi, jonka muunlaisessa kontekstissa voisi tulkita viittaavan rahankeräykseen: kuten “tukisumma” tai “lahja”/”palkinto”. Esimerkiksi sana “tukisumma” tulee tässä tapauksessa ja kontekstissa ymmärtää yksinkertaisesti “itse päätettävänä hankintasummana valitulle hankinnalle” (eikä “vastikkeettomana tukena”), varsinkin kun yhteisluonnin luonteesta johtuen ei ole yksittäistä valmista tuotetta, jolla on yksittäinen “hinta” vaan valitun vastikkeen taloudellinen arvo määräytyy kunkin hankkijan kohdalla erikseen. Sana “lahjakin” viittaa tässä kontekstissa pikemminkin liitännäiseen oheistuotteeseen, jonka saa rahallista hankintaa vastaan. (Samaan tyyliin tavallisessa kaupassa viitataan usein kylkiäistuotteisiin “lahjoina” tai “palkintoina”, ja silti kaikki kuluttajat ymmärtävät niiden saamisen olevan sidoksissa päähankinnan maksamiseen eli olevan sen osavastikkeita). Riippumatta näistä muutamista termeistä, kuluttajalle on siis tullut selväksi hankkeen yhteisluonnillinen luonne, jossa rahalle/hankintasummalle saa arvokkaan, ennalta määrätyn vastikkeen.

Jaakko Aspara
Markkinoinnin ja kuluttajakäyttäytymisen professori, Aalto-yliopisto

3. Liiketaloustieteen professori

Poliisihallituksen tulkinta markkinatalouden toiminnasta ei Fröken Senjan tapauksessa kuvasta nykyaikaisen markkinatoiminnan tuntemusta, mikä on tavattoman huolestuttavaa. Viranomaistoiminnalla voidaan tehdä mahdottomaksi luovien tuotantojen markkinaehtoinen toteutus sekä uusien osuustoiminnallisten tuotantomuotojen kehittyminen. Tällainen on vaarallista suomalaiselle innovaatioympäristölle. Luovan tuotteen tekeminen ei ole arpapeliä, eikä palvelualustaan pohjautuvan kirjaprojektin ennakkomyynti ole verrattavissa vastikkeettomaan rahankeruuseen. Tulkinta on käsittämätön.

Joukkorahoitus, fanirahoitus ja henkilöltä toiselle toteutuva mikrolainoitus ovat uudempia tapoja operoida osuhteissa, joissa hankkeen rahoitustarve on tyypillisesti pieni, mutta tuotokselle on markkinoilla selvää kysyntää. Nämä rahoitusmuodot kattavat tarjontakapeikkoa, joka jää riskirahoituksen, pankkilainoituksen ja julkisten instituutioiden tarjoaman tuotantotuen sekä tulorahoitukseen perustuvan rahavirran väliin. Kulut tuotannosta syntyvät ennen tuloja ja joukkorahoitus on tapa hajottaa yritystoiminnan taloudellista riskiä ennakkotilauksilla.

Joukkorahoituksesta onkin tullut yksi rahoituslähde varsinkin luovan sektorin tuotantoja ja tuotteita toteutettaessa. Tyypillistä joukkorahoituksen kohteille on, että ne eivät ole vain yksi fyysinen hyödyke vaan niihin kytkeytyy nipuksi tuotteita ja palveluita, kuten Fröken Senjan tapauksessa. Kickstarterin kautta kerätyt ennakko-ostotilaukset koskevat selvästi määriteltyä hyödykettä sekä fanirahoitukseen aivan olennaisesti kuuluvia oheistuotteita (kortit, nimikirjoitukset, kirjeet, pääseminen lähelle tuotantotiimiä ja oman nimen saaminen näkyville tuotannon yhteydessä). Molemmat ovat vastikkeellisia. Tyypillisesti fani- ja keräilytuotteiden rahallinen markkina-arvo muodostuu markkinoilla jälkikäteen, kun tuotanto saavuttaa kulttiarvoa ja sille kertyy mainetta.

Poliisihallituksen käynnistämä tutkinta varmistaa omasta puolestaan, että Fröken Senjan kirjaprojektista tulee Suomen oloissa legendaarinen. Se nostaa todennäköisesti oheistuotteiden arvon ylitse fyysisen tuotteen (kirja). Miten tahansa tulkiten ei rahankeräyslain tarkoittama vastikkeettomuus toteudu.

Saara Taalas
Liiketaloustieteen Professori, Turun Yliopisto

4. Siviilioikeuden professori

Minusta on selvää, että rahankeräyslain 3 §:n 1 momentin rahankeräyksen määritelmä ei täyty tässä tapauksessa. Kaikissa kategorioissa rahaa annetaan vastiketta vastaan. Mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitetulle ei-vastikkeelliselle keräystunnukselle on ominaista, että sillä ei ole itsenäistä vaihdanta-arvoa (esimerkkeinä mainitut pinssit ja tarrat). Kun kyse ei ole rahankeräyksestä, kysymys toiminnan yleishyödyllisyydestä on irrelevanttia. Elinkeinotoiminnan ei tarvitse olla voittoa tavoittelevaa, esimerkkinä osuuskunnat.

On totta, että hankkeessa on sekä sijoitustoiminnan että tuotemyynnin piirteitä. Molemmat viittaavat siihen, että kyse ei ole rahankeräyksestä rahankeräyslaissa ymmärretyllä tavalla. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että ette halua antaa vaikutelmaa, että kyseessä olisi sijoitusten hankinnasta, vaan puhtaasta tuotemyynnistä. Itse näkisin kuitenkin tuon 1 euron panoksen ensisijaisesti sijoitusten hankintana; meilikiitos on nähtävissä lähinnä todistukseksi sijoituksen tekemisestä.

Muut kategoriat ovat selkeää tuotemyyntiä. Hinnoittelu on markkinaehtoista; voisin hyvin kuvitella, että kiitoskortilla tulee olemaan vaihdanta-arvoa projektin saavuttaessa kulttimainetta tulevaisuudessa niin Suomessa kuin mahdollisesti esimerkiksi Yhdysvalloissa. Muut kategoriat on selkeästi hinnoiteltu markkinaperusteisesti. On huomattava, että hyöty liiketoiminnasta voi olla muutakin kuin voittoa, liiketoiminnalla voi olla kokonaan tai osittain muukin kuin voitontuottamistarkoitus, esim. hyvän mielen tuottaminen, ilman, että siitä tulisi yleishyödyllistä toimintaa (vrt. jälleen osuuskunnat). Olennaista on, että toiminta ei perustu alusta pitäen tappiollisuudelle. Tästähän tässä on kysymys: ennakkotilauksilla pyritään varmistamaan hankkeen budjetin realistisuus. Jos näin ei olisi, kyse olisi muusta kuin liiketoiminnasta ja rahankeräyslain soveltamiskysymys nousisi relevantiksi.

Minusta tuohon sanaan “vähintään” ei pidä liikaa tuijottaa; ei tarvitse olla kummoinenkaan psykologi perustellakseen, että ihmiset lahjoittavat ensisijaisesti tuon minimisumman. On kuitenkin totta, että tässä haetaan samanaikaisesti myös sijoittajia hankkeelle antamalla ymmärtää, että voi maksaa minimisummaa enemmänkin varmistaakseen hankkeen toteutumisen. Jälleen kerran sijoittamista ei tässä yhteydessä pidä nähdä liian kapeakatseisesti: sijoittaja ei välttämättä hae rahallista tuottoa sijoitukselleen, hän voi hakea sillä myös muuta hyvää itselleen, esim. vain hyvää mieltä. Ei mikrolainoituskaan ole hyväntekeväisyyttä. Tässä tapauksessa minimimäärän ylittävän maksun antaja sijoittaa panoksen hankkeeseen pysyvästi (kyseessä ei ole siis velka, koska hänellä ei ole oikeutta saada sijoitustaan takaisin), eikä hän voi olettaa, että hän saisi sijoitukselleen rahallista tuottoa. Sellaista ei ole luvattu.

Kaiken kaikkiaan näkisin hankkeen yhtenä osuustoiminnan muotona. Osuustoimintaahan voidaan harjoittaa muussakin kuin osuuskunnan muodossa.

Jukka Mähönen
Dekaani, siviilioikeuden professori, Turun Yliopisto

Lisätiedot: Fröken Senjalle poliisihallituksen lausuntopyyntö