Archive | joulukuu, 2011

Senja opettaa sinulle ruotsia -kanslia

31 Jou

Senja opettaa sinulle ruotsia –tekijöissä vilahti 2011-2015 lukuisa määrä nimiä. Osa käväisi nopeasti, toiset viipyivät pidempään, jotkut urakoivat isosti ja paljon, toinen piipahteli pienemmin mutta jokaisella oli merkitys ja kiitos kuuluu yhtälailla kaikille!

Anna Paulina Eklöf Suvaitsevaisuusmestari ja käännösekspertti.

Asko Raitanen Rokkaava taiteilija ja valokuvaaja.

Bitte Westerlund Suomenruotsin verkostomestari.

Elina Rydman Monikultturisuusguru.

Heli Vuorela Oikea ruotsinopettaja. Wannabe finlandssvensk.

Jaana Reiju Riimittelevä runotyttö.

Jan-Erik Andelin Verbaalivirtuoosi.

Jaan Siitonen startup-ruotsinkielinen.

Kaisa Tolonen Os Raudaskoski Luontoekspertti..

Kaj Martin taidetaituri.

Lena Salmi Hauskuttajafilosofi ja nettikäytösopettaja.

Marcus Bäckman Kielileikkimestari ja seurustelu-upseeri.

Mari Hernesniemi Abikampanjan keksinyt ylioppilas.

Mia Vanhatalo Kielinikkari ja monitoimitaituri.

Mårten Mickos Kielikirurgian kunniaprofessori.

Samuli Toivo Seurustelumaestro ja humaani kielierotomaani.

Senja Larsen Fröken ja oppilas.

Sisko Harkoma Kaikkien ruotsinopettajien äiti.

Tanja Strömsten Mainioin seurahenkilömme..

Ulrica Haglund Kielitäydellisyystaitaja.

Veronica Hertzberg Kielikylvettäjä plumps.

 

Allerginen joululle

24 Jou

On kaksi seikkaa, jotka tekivät lapsuuteni jouluista hieman erilaisia kun naapuriperheen joulut.

Me emme kuuluneet kirkkoon ja olen allerginen joululle.

Isän sukulaiset olivat mukana luomassa siviilirekisteriä. He jättivät vauvansa kastamatta jo ennen siviilirekisterin perustamista 1923.

Äiti taas seisoi rippikirkossa vuonna 1945 ja vastasi ”ei”, kun kirkkoherra kysyi, uskooko hän jumalaan.

Vaikka emme kuuluneet kirkkoon, monet kristilliset tavat kuten joulukalenterit, adventtikynttilät ja joulutähdet liittyivät jouluumme.

Olin allerginen astmaatikko. Sain joka joulu sekä ihottumaa että astmakohtauksia. Jouduin usein käymään sairaalassa jouluaikaan. Isä yritti joka vuosi keksiä, mihin minä reagoin. Joulukukat vietiin naapureille. Monet herkut kuten pähkinät, mantelit, taatelit ja kalat poistettiin joulupöydästä. Kuitenkin olin punainen naamasta ja keuhkot vinkuivat. Koska joulukuusessa elää kaikenlaista allergisoivaa, siitäkin luovuttiin.

Kun joulu lähestyi isä nikkaroi joulupuun. Hän maalasi rungon valkoiseksi ja kietoi sen ympärille punaisen silkkinauhan. Oksat olivat valkoisia suoria keppejä. Niille hän asetti isot pilarikynttilät ja ikikukat. Sen jälkeen me lapset saimme koristella puun erilaisilla olkikoristeilla, lippuketjuilla ja kimalteilla. Hopeinen tähti kruunasi puun. Se oli kaunis!

Jouluaaton aamupäivänä isä täytti ison korin makkaroilla ja lähti kaatopaikalle. Jostain syystä hän uskoi, että Porvoon laitakulkijat tarvitsivat nimenomaan makkaraa jouluna. Kaatopaikan vieressä asuivat ”pulibisit” pienissä hökkeleissä. Heille isä vei joulumakkaraa.

Samaan aikaan kotona levisi joulun ensimmäinen tuoksu, kun paketoimme sinettilakkatangon avulla joululahjoja.

Iltapäivällä kävin isän kansa hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä sukulaisten haudoilla. Kävimme myös sankarihaudoilla, missä seisoimme päät paljaana hiljaa katsomassa kynttilämerta ja kunniavartiota.

Kotona isän äiti ja äidin isä olivat jo saapuneet. Isä alkoi taituroida glögin viimeistelyä. Glögipadan päällä oli konjakkisokeripaloja siivilässä ja isä sytytti sokeripalat palaamaan. Sokeri suli pataan ja joulun toinen tuoksu levisi taloon.

Glögin jälkeen siirryttiin ruokasaliin, missä joulupöytä odotti. Pöytä oli komeasti koristettu ja kynttilät paloivat hopeisissa kynttilänjaloissa. Isoisän silmät hymyilivät, kun isä kaatoi snapsia hänen lasiinsa. Joulun kolmas tuoksu levisi jouluruoasta. Alkupalaksi söimme jotain sillikorviketta, kuten katkarapuja ja lauloimme niin kovaa, että lamppu heilui ”Hej tomtegubbar slå i glasen och låt oss lyckliga vara”.

Joulukinkun ja jälkiruoan jälkeen isä meni olohuoneeseen. Kohta olohuoneen ovet avautuivat ja joulupuu loisti kynttilöiden valossa.

Steariinikynttilät täyttivät huoneen joulun ihanalla neljännellä tuoksulla.

Olohuoneessa tarjottiin kahvia, pipareita ja konvehteja. Puhelin soi ja äiti meni vastaamaan. ”He soittavat sairaalasta. Siellä on vaikea synnytys alkamassa. He tarvitsevat sinua”, äiti sanoi isälle.

Isä huokasi, puki päällystakin ja lähti. ”Toivottavasti ei vie kauan”, hän sanoi lähtiessään. Muutama minuutti oli kulunut, kun kuulimme kulkuset ja joulupukki kolkutti ovella. Hän toi jokaiselle yhden lahjan. Se oli aaton kohokohta. Joulupukin jatkettua matkaansa isä palasi sairaalasta. Ilta jatkoi joululahjojen ja herkkujen merkeissä.

Myöhään illalla kun oli sänkyynmenoaika, astma ja allergia vaivaisivat taas. Istuin sängyllä kädet polvilla ja yritin saada henkeä. Isä antoi lääkettä ja lohdutti. ”Kyllä se kohta ohi menee. Luuletko että se johtuu kynttilöistä?” Pudistelin päätäni ja kuiskasin ”Ei kynttilöitä, älä ota kynttilöitä pois”.

”En, ehkä tuuletus riittää”.

Robert Runeberg

Sanat lähtivät elämään

18 Jou

Olen viettänyt vajaat kaksi kuukautta Sundsvallissa, Ruotsissa. Lähtiessäni ruotsinkieli oli tuttu vain koulusta ja akateemisen ruotsin luennolta. Vuosittain ruotsalaisuuden päivän kunniaksi olen saattanut muutaman lauseen lausua, hihitellen.

Kävin elämäni ensimmäisen, tosielämällisen ruotsinkielisen keskustelun viime syyskuussa ulkoiluasusteketjun outletmyymälässä. Avauslause kuului: ”Hej. Jag skulle vilja köpa en jacka.” Siitä se sitten lähti. Tuntui suoraan sanoen erikoiselta, että kokonainen kansakunta kommunikoi täällä keskenään ruotsiksi. Ai mitä? Puhuuko tätä kieltä joku muukin, kuin ruotsinkielenopettaja?

Alkuhassutuksen jälkeen ruotsinkielen mieleen muistuttelu on ollut kivaa! Sanat pulpahtelevat lauseisiin jostain alitajunnan uppeluksista ja huomaan että kehitystä tapahtuu. Ilmaisuja on paljon helpompi muistaa, kun niitä kuulee käytettävän erilaisissa arkielämän tilanteissa. Sanat kietoutuvat tilanteisiin: On aamu. Ensilumi on satanut. Palaan aamukävelyltä koiran kanssa, naapuri sanoi rappukäytävässä ”Äntligen finns där snö!”. Tämän jälkeen äntligen sujuu. Suuri ero, verrattuna siihen, että sanat ”elävät” vain neutraalissa luokkahuonetilanteessa.

Viime torstaina päädyin ensimmäistä kertaa pelaamaan seurapelejä ruotsiksi. Pelaajat jakautuivat pareiksi. Pakasta vedettiin kortteja, joissa lukee aihe: esimerkiksi Juhannus. Kaikki kirjoittavat viisi asiaa, jotka arvottu aihe tuo ensimmäisenä mieleen. Eniten pisteitä saa se pari, joiden vastaukset ovat yhteneväisimmät.

Peliä pelatessa kävivät ilmi kulttuurierot Suomen ja Ruotsin välillä. Esimerkiksi aiheesta ”Juhannus” ruotsalainen vastaparini kirjoitti: ”juhannustanko, kukkaseppeleet, kansanmusiikki, laulaminen ja snapsit”. Minä suomalaisena listasin ”juhannuskokko, sauna, aurinko, juhannuskoivut” ja viimeisenä summittaisesti: ”alkoholi”. Jumbosijaan oli tyytyminen, mutta peli antoi paljon keskustelun aihetta, Google Translator oli käytössä ja sanoja kääntäessä opimme kieltäkin. (Taisimme kuitenkin saada tuosta snapsi-alkoholi –yhdistelmästä yhden sympatiapisteen.)

Joidenkin kysymysten kohdalla kulttuurierosta ei ollut tietoakaan. Yleisiä lintulajeja kysyttäessä minulla luki paperissani: Talitintti, Punatulkku, Varis, Harakka, Naakka, ja taisteluparillani: Domherre, Kråka, Talgoxe, Skata, Kaja. Tismalleen samat vastaukset, ja viiden pisteen verran pelilaudalla eteenpäin!

Pelin tiimellyksessä sain viimein myös selvyyden ruotsalaisten – tai ainakin Sundsvallilaisten – lempilausahdukseen: Ja men! Kyseessä on hyvin myönteinen jokapaikanilmaus. Synonyymi sanalle kyllä. ”Domherre? Ja men! Kråka? – Ja men! Aluksi ihmettelin: miksi myönteinen lausahdus päättyy epäileväiseen men-sanaan? Mutta toisaalta: totta kai!

Jos halukkuutta on vielä tarpeen korostaa, voi tuplata tehon: Ja ja, men!

Saara Laukkanen
Kirjoittaja työskentelee puolen vuoden ajan Ruotsissa, Sundsvallissa. Hän opettelee kahta uutta asiaa, ruotsinkieltä sekä valokuvausta. Hän kirjoittaa blogia osoitteessa saaraisverige.blogspot.com.

Torimuorista valon kuningattareksi

11 Jou

Ruotsi oli sodan jälkeen ihmemaa. Sotalapsiajasta ovat mieleen päällimmäisiksi jääneet kaikki ihanuudet – hallonbåtar, Marie-kex ja sockerdricka. Eikä ankeassa kotimaassamme mikään vetänyt vertojaVeckojournalenin Haaga-prinsessoille tai Allers Familjejournalenin värillisille sarjakuville. Ja kaikesta kadehdittavinta: Tukholmassa kruunattiin joka vuosi iki-ihana Lucia.

En silloin tiennyt, että Lucianpäivän vietto juontaa juurensa esikristilliseltä ajalta. Joulukuun kolmastoista oli muinoin vuoden pimein ja vaarallisin päivä. Pahat henget olivat liikkeellä. Vanha nimi Lussi-natta saatta jopa viitata Luciferiin, paholaiseen itseensä. Pimeyden vastapainoksi tarvittiin lämpöä ja valoa. Myöhemmin tehtävään valjastettin siihen oivasti sopiva italialainen pyhimys, Santa Lucia – Luciahan merkitsee valoa.

Vaikka suomenruotsalaisten keskuudessa Lucianpäivää vietettiin pienimuotoisesti jo ennen sotia – virallisesti valkopukuinen ilmestys tuotiin tänne vasta vuonna 1950. Olin alakouluikäinen kun Hufvudstadsbladet – kotoisasti Husis – järjesti ensimmäisen Lucia-kilpailunsa. Kandidaatit olivat nimettömiä – ainoastaan kuvan ja lyhyehkön esittelyn pohjalta piti heistä valita voittaja. Ja mikä onnenpotku! Ensimmäiseksi Luciaksi tuli tyttö, joka oli käynyt meidän kouluamme. Voi sitä autuutta, kun hän ylväänä ja säteilevänä ilmestyi voimistelusalimme lavalle. Kaulassa kimalteli hänelle varta vasten suunniteltu koru ja vyötäröä ympäröi leveä kirkkaanpunainen keinosilkkinauha. Kauniimpaa en voinut kuvitella. Tuntui että hän kruunuineen päivineen melkein hipaisi kattoa.

Ja Lucia-laulu! Nykyään täysin unohduksiin jäänyt dramaattinen Natten går tunga fjät, runt gård och stuva – kring jord, som sol’n förgät, skuggorna ruva. Yö kulkee synkin askelin. Auringon hylkäämän maan ympärillä varjot lymyävät. Mörkret skall flykta snart, ur jordens dalar, så hon ett underbart ord till oss talar. Maailman laaksoista pimeys on pakeneva, näin hän meille ihanan sanan tuo.

Neljätoistavuotiaana pääsin itsekin, kolmen muun tytön kanssa, Lucia-kulkueeseen. Kuljimme valkopukuisina Suurkirkon rappuja alas ja asetuimme istumaan auton lavalle, valonkuningattaren valtaistuimen viereen. Kädessäni pidin kynttilää ja hiuksissani lepäsi puolukanvarsista punottu seppele – ilman kynttilöitä, tietty.

Haaveilin siihen aikaan näyttelijän ammatista. Koulussa kohdalleni lankesivat aina vain karaktääriroolit, torimummot ja mustalaiseukot. Topeliuksen pääroolit, prinsessat ja suloiset tytöt, menivät sivu suun, päätyivät yleensä koulun vaaleatukkaisille priimuksille. Vasta opiskeluaikana hoksasin vaalentaa hiukseni. Ja kuinka ollakaan – varsinainen prinsessarooli, Lucia, osuikin heti kohdalleni. Ei – ei tietenkään se virallinen, Suurkirkon rappuja alas kulkeva, mutta Lucia kuitenkin. Päätin ottaa osasta kaiken irti. Lauluääneni on valitettavasti kaikkea muuta kuin loistava, joten herkkä runo korvasi puutteen. Pituuttani lisäsin korkeimmilla mahdollisilla koroilla. Opiskelukavereitteni kommenteista päätellen onnistuinkin tekemään jonkinlaisen vaikutuksen.

Kun lopulta, nuorena äitinä, vein esikoiseni Senaatintorille oikeata Luciaa katsomaan, ympyrä sulkeutui. Pidin pienokaista käsivarrellani ja selitin että tuolta ylhäältä Lucia sitten tulee. Johon kolmivuotias tyttäreni – joka ei vielä osannut r:ää – toiveikkaasti vastasi: Aj, kommel hon lullande? Tuleeko hän pyörien?

Anna Paulina Eklöf

Hallonbåt = vadelmavenekarkki
sockerdricka = sokeroitu poreileva virvokejuoma
Lussi-natta = Lussi yö
fjät (run. vanh.) = askel
stuva = stuga = tupa, mökki
förgäta (run. vanh.) = unohtaa
ruva = hautoa
rullande = pyörien
lullande = hoippuroiden

Jouluverhot

4 Jou

Lapsuudenkodissani vaihdettiin verhoja vähintään neljä kertaa vuodessa.

Kesäverhot SOMMARGARDINER olivat hyvin ohuet ja ilmavat. Lapsena seisoimme niiden alla ja leikittiin morsiamia. Kun kesästä päästiin, äiti ripusti syysverhot HÖSTGARDINER. Ne olivat vähän edellistä tummemmat. Eikä niillä voinut leikkiä morsianta BRUD, mikä oli meistä tytöistä tylsää.

Jouluverhot JULGARDINER olivat punaiset ja täynnä tonttuja. Vielä 50-60 luvulla moiset olivat harvinaisia SÄLLSYNT, mutta meillä sellaiset oli. Keväällä verhojen sävy NYANS muuttui jälleen vaaleammaksi. Siitä muutaman kuukauden kuluttua kesäverhot roikkuivat jälleen sievinä ikkunoita koristamassa.

Verhojenvaihdon yhteydessä ikkunat FÖNSTER toki pestiin saippualla ja hinkattiin GNIDA kiiltäväksi Hufvudstadsbladetilla. Kun ikkunat oli pesty ja verhot ripustettu, koko perhe meni kadulle ihmettä UNDERVERK ja kaunetta ihailemaan. Äidin mielestä verhot kertoivat, minkälaisia ihmisiä verhojen takana asuu.

Silloin ainakin tuntui siltä, että kyseessä oli suomenruotsalainen tapa, eivätkä muut moiseen urakkaan ryhtyneet. Selvisivätpä vähemmällä, pesivät kenties ajoittain verhot ja ripustivat ne uudelleen.

Itselläni oli verhonvaihtovimma vuosien ajan, mutta olen iän myötä rauhoittunut. Olen myös huomannut, ettei verhojen vaihtaminen kerro siitä, millaisia ihmisiä niiden takana asuu.

Monica Mether




Kesäverhot = sommargardiner
Ripustaa = hänga upp
Sävy = nyans
harvinainen = sällsynt
morsian = brud
ikkuna = fönster
hinkata = gnida

%d bloggers like this: