On kaksi seikkaa, jotka tekivät lapsuuteni jouluista hieman erilaisia kun naapuriperheen joulut.

Me emme kuuluneet kirkkoon ja olen allerginen joululle.

Isän sukulaiset olivat mukana luomassa siviilirekisteriä. He jättivät vauvansa kastamatta jo ennen siviilirekisterin perustamista 1923.

Äiti taas seisoi rippikirkossa vuonna 1945 ja vastasi ”ei”, kun kirkkoherra kysyi, uskooko hän jumalaan.

Vaikka emme kuuluneet kirkkoon, monet kristilliset tavat kuten joulukalenterit, adventtikynttilät ja joulutähdet liittyivät jouluumme.

Olin allerginen astmaatikko. Sain joka joulu sekä ihottumaa että astmakohtauksia. Jouduin usein käymään sairaalassa jouluaikaan. Isä yritti joka vuosi keksiä, mihin minä reagoin. Joulukukat vietiin naapureille. Monet herkut kuten pähkinät, mantelit, taatelit ja kalat poistettiin joulupöydästä. Kuitenkin olin punainen naamasta ja keuhkot vinkuivat. Koska joulukuusessa elää kaikenlaista allergisoivaa, siitäkin luovuttiin.

Kun joulu lähestyi isä nikkaroi joulupuun. Hän maalasi rungon valkoiseksi ja kietoi sen ympärille punaisen silkkinauhan. Oksat olivat valkoisia suoria keppejä. Niille hän asetti isot pilarikynttilät ja ikikukat. Sen jälkeen me lapset saimme koristella puun erilaisilla olkikoristeilla, lippuketjuilla ja kimalteilla. Hopeinen tähti kruunasi puun. Se oli kaunis!

Jouluaaton aamupäivänä isä täytti ison korin makkaroilla ja lähti kaatopaikalle. Jostain syystä hän uskoi, että Porvoon laitakulkijat tarvitsivat nimenomaan makkaraa jouluna. Kaatopaikan vieressä asuivat ”pulibisit” pienissä hökkeleissä. Heille isä vei joulumakkaraa.

Samaan aikaan kotona levisi joulun ensimmäinen tuoksu, kun paketoimme sinettilakkatangon avulla joululahjoja.

Iltapäivällä kävin isän kansa hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä sukulaisten haudoilla. Kävimme myös sankarihaudoilla, missä seisoimme päät paljaana hiljaa katsomassa kynttilämerta ja kunniavartiota.

Kotona isän äiti ja äidin isä olivat jo saapuneet. Isä alkoi taituroida glögin viimeistelyä. Glögipadan päällä oli konjakkisokeripaloja siivilässä ja isä sytytti sokeripalat palaamaan. Sokeri suli pataan ja joulun toinen tuoksu levisi taloon.

Glögin jälkeen siirryttiin ruokasaliin, missä joulupöytä odotti. Pöytä oli komeasti koristettu ja kynttilät paloivat hopeisissa kynttilänjaloissa. Isoisän silmät hymyilivät, kun isä kaatoi snapsia hänen lasiinsa. Joulun kolmas tuoksu levisi jouluruoasta. Alkupalaksi söimme jotain sillikorviketta, kuten katkarapuja ja lauloimme niin kovaa, että lamppu heilui ”Hej tomtegubbar slå i glasen och låt oss lyckliga vara”.

Joulukinkun ja jälkiruoan jälkeen isä meni olohuoneeseen. Kohta olohuoneen ovet avautuivat ja joulupuu loisti kynttilöiden valossa.

Steariinikynttilät täyttivät huoneen joulun ihanalla neljännellä tuoksulla.

Olohuoneessa tarjottiin kahvia, pipareita ja konvehteja. Puhelin soi ja äiti meni vastaamaan. ”He soittavat sairaalasta. Siellä on vaikea synnytys alkamassa. He tarvitsevat sinua”, äiti sanoi isälle.

Isä huokasi, puki päällystakin ja lähti. ”Toivottavasti ei vie kauan”, hän sanoi lähtiessään. Muutama minuutti oli kulunut, kun kuulimme kulkuset ja joulupukki kolkutti ovella. Hän toi jokaiselle yhden lahjan. Se oli aaton kohokohta. Joulupukin jatkettua matkaansa isä palasi sairaalasta. Ilta jatkoi joululahjojen ja herkkujen merkeissä.

Myöhään illalla kun oli sänkyynmenoaika, astma ja allergia vaivaisivat taas. Istuin sängyllä kädet polvilla ja yritin saada henkeä. Isä antoi lääkettä ja lohdutti. ”Kyllä se kohta ohi menee. Luuletko että se johtuu kynttilöistä?” Pudistelin päätäni ja kuiskasin ”Ei kynttilöitä, älä ota kynttilöitä pois”.

”En, ehkä tuuletus riittää”.

Robert Runeberg