Archive | kesäkuu, 2011

Juhannus ja Valborg

25 Kes

Lokki rantakivellä keskiyön auringossaMatkani saareen juhannuksen viettoon on vaiheikas. Pakkaan auton, ajan lossilla, nostan tavarat veneeseen ja sieltä ylös, kannan kamppeet laiturilta ja avaan vanhan pakarin oven.

Yleensä löydän hiirenkakkaa mitä mielikuvituksellisimmista paikoista – hammaslasi on otusten lempikäymälä. Mikäli ne on jo aiemmin talven jäljiltä siistitty ja muurahaisten tuottama hieno puru lakaistu, matot ravistettu, peitot sekä muut tekstiilit auringossa tuuletettu, edessäni on ainoastaan jääkaapin sytyttäminen.

Se vasta jännitysnäytelmä onkin. Operaatio vaatii useamman osallistujan. Yksi kääntää kaapin ylösalaisin, toinen vatsalla maaten vilkuilee syttyvää liekkiä. Hyvällä tuurilla lopulta kuuluu musiikkia: kaasuliekin hiljainen suhina.

Sitten meri-ilma iskee. Mieli tekisi, luonnon ääniä kuunnellen, vaipua horrokseen. Mutta kuka tässä olisi seuranpettäjä? Viimeisillä voimillani – med mina sista krafter – kuten Asta-tädilläni oli tapana sanoa – raahaudun rantaan. Sinne sukulaiset ovat jo koonneet kokon.

Tulen äärellä parveilee monenkirjava joukko. Siellä on serkkuja perheineen ja ystävineen, mukanaan moninaisia juomia ja herkkuja. Lasten iloksi paistetaan nakkeja. Kuten kaikilla suomalaisilla, mausteena on suven sade ja hyttyset. Naapurirannoilta vilkkuu kokkoja ja valoisalle taivaalle sinkoaa jokunen raketti.

Istumme rantakivillä ja ihailemme laskevaa aurinkoa. Tätieni kertoman mukaan juhannusta vietettiin ennen suojaisemmalla paikalla ja rantaan kannettiin penkkejä. Juhlajuoma oli lämmin kaakao – olikohan se terästettyä? Perimätiedot ovat utuisia. Mutta maitoa ainakin riitti. Saareen tuotiin aina proomulla kesälehmä. Kauppaa kun ei lähistöllä ollut.

Moottoriveneestäkin oli enemmän huolta kuin hyötyä. Paatti kulki niin hitaasti, ettei tietänyt liikkuiko se eteen- vai taaksepäin. Selvimpiin muistikuviini kuuluu setäni kiroilu, kun puolentoista hevosvoiman Seagullín starttinauha katkesi. Jos moottorivene ei kulkenut niin soutuveneellä tai kanootilla pääsi. Eivätkä vanhat kunnon saaristolaiset soutaneet, he huopasivat. Muistan venekilpailut joissa naapurimme, Valborg-täti, kalastajan vaimo, vei tyylipisteillään huopaamistaidon ensimmäisen palkinnon.

Miten voisinkaan unohtaa Valborgia? Hän leikkasi mustaksi tervatussa veneessään pienelle ruskealle lehmälleen talven varalle kaislaa. Ihailin häntä suunnattomasti. Hänen kasvonpiirteensä olivat ylväät kuin vanhalla intiaanilla. Ikääntyessään hän, pienikokoisena ja melko tukevana, muistutti yhä enemmän rannalle ajautunutta, auringon kauniin hopeanväriseksi paahtamaa kantoa. Tyynenä kesäiltana Valborg saattoi tulla hiljaa huovaten kyläilemään, parhaassa kesämekossaan. Kun kotimatkalle tarjosimme hänelle lainaksi sadetakkia, Valborg totesi aitoon saaristolaistapaan: ”Vattne’ e inga vått om somarn”.

Toinen sydämeen jäänyt saaristolainen on Walter. Ennen lossin tuloa hän kuljetti isossa katetussa puuveneessään kesävieraita mantereelta laitureille. Walterin toinen silmä oli vaurioitunut, mutta ainoalla silmällään suunnistaen hän rantautui mestarillisesti laiturille kuin laiturille, säällä millä tahansa. Kun joskus tuntui että hän ajoi melkein rantakiviä hipaisten, kysyin miten syvää vettä hänen veneensä tarvitsi. Walterin vastaus oli: ”Lite dagg.” Hieman kastetta.

Juhannuksena ainakin tämä hurri on mökkihöperö. Mietin millainen mahtaa olla tyypillinen hurri? Onko häntä edes olemassa? Sitä kuuluisaa juhannussalkoa olen harvoin nähnyt. Paikallinen kotiseutuyhdistys sellaisen kyllä pystyttää, mutta näen sen yleensä pystyyn jääneenä, kuihtuneena.

Mutta nyt tapahtuu jotain! Painostuksen alla serkkuni Jan kaivaa esiin haitarinsa. Kun ensimmäiset suloiset sävelet sinkoavat ilmaan, varsinainen juhannus alkaa. – Då börjar den verkliga midsommarn!

Anna Paulina Eklöf

Täysin pihalla

19 Kes

Kasvissyöjä vegetarian syö kaalia kål. Lihansyöjä köttätare grillaa hiilellä kol. Molemmat sanovat kippis skål. Marinadi marinad antaa kesälle makua smak. Kun sataa, tarvitaan katto tak. Auringon sol paahtaessa on suojana aurinkovarjo parasoll. Oletko asioista perillä har du koll? Ei haittaa, kesällä saa olla täysin pihalla ha noll koll. Kun olet kokonaan ulkona ja ymmällään, sano jag är ute och cyklar, olen ulkona pyöräilemässä.

Riitta:   Ett parasoll kan bli till såll, om det träffas av en boll! Varjosta tulee lävikkö, jos siihen osuu pallo.

Heli: Håll koll på bollen pidä pallo hallussa!

Paulina: Två små troll kaksi pientä peikkoa bodde i ett såll asuivat lävikössä – ainakin lapsuuteni pienessä satukirjassa. Ovatkohan siellä vielä fortfarande?

Jaana: Tål du kål? Kestätkö kaalia? Alla tål inte kål utan får luft i magen och blir dåligt sällskap. Kaikki eivät kestä kaalia, vaan heille tulee ilmaa vatsaan ja heistä tulee huonoa seuraa.

Sisko: Nujertaa joku on ta kål på någon.

Marcus: Kolla in, han skållar kålen i skålen. Katso, hän polttaa kaalin kuumalla vedellä kulhossa.

FRÖKEN SENJA OPETTAA RUOTSIA

Sarja opettaa vapaaehtoista ruotsia. Senjan koulun kanslistit kommentoivat. Opiskelu jatkuu osoitteessa www.facebook.com/senjaopettaa

Ceci n’est-pas un finlandssvensk

18 Kes

Kuvassa on sekarotuinen koira

Identiteetti on hankala käsite. Otetaan esimerkiksi suomenruotsalaisuus. Kyseessä on selkeä ryhmä ja sen myötä identiteetti. Mutta kuka on oikeasti suomenruotsalainen?

Minusta saattaisi luulla että kuulun ehdottomasti tähän ryhmään. Ruotsi on tärkein kieleni. Työskentelen Åbo Akademissa. Lapseni käyvät ruotsinkielistä koulua. Tunnen valtavasti suomenruotsalaisia ja olen hyvää pataa kieliryhmän vaikuttajien kanssa. Melkoisen moni suomenruotsalainen varmaankin laskee minut automaattisesti ”ankkalammikon” jäseneksi.

Mutta minä en ole suomenruotsalainen. Olen ruotsinkielinen suomalainen.

Ero voi vaikuttaa joko pieneltä tai kaukaa haetulta, riippuen miltä kantilta katsoo. Monet suomenruotsalaiset pitävät käsitteestä, koska se selventää että he eivät ole ”rantaruottalaisia”. Suomenruotsalainen on yhtä suomalainen kuin kuka tahansa muu. Oma isoisäni puhui suomea vahvasti murtaen ja eli varsin ruotsinkielisessä enklaavissa, mutta sai urhoollisuusmitalin taistellessaan Suomen itsenäisyyden puolesta.

Minulle ero on tärkeä, mutta eri syystä. En miellä itseäni suomenruotsalaiseksi. Tunteakseen olonsa sellaiseksi tulisi kasvaa tässä kulttuurissa ja tuntea juurensa olevan kiinni tietyssä paikkakunnassa. Suomenruotsalaisuus on jotain mikä syntyy siinä prosessissa, kun kasvaa tietyssä kuviossa, jakaa tietyn kaveripiirin, käy tietyissä juhlissa ja tilaisuuksissa. Minä en näihin koskaan osallistunut.

Kasvoin suurimmaksi osaksi Ruotsissa 1970-luvun laman evakossa. Kotona puhuttiin suomea, jotta me lapset emme unohtaisi sitä. Tästä syystä puhun vieläkin suomea täysin ruotsinkielisen isäni kanssa. En ole koskaan osallistunut Stafettkarnevaliin. Pale & Ville eivät sano minulle juuri mitään. Suuri osa niistä asioista, jotka tekevät muista suomenruotsalaisia, ovat minulle vieraita.

Olen siis ruotsinkielinen suomalainen. Ruotsi on minulle luontevampi kieli kuin suomi, mutta pärjään siedettävästi myös suomeksi. En koe itseäni täysin ulkopuoliseksi suomenruotsalaisissa tilaisuuksissa, mutta silti hivenen. Identiteettini on sekametelisoppa. Se tosiasia, että lapseni ovat selvästi suomenruotsalaisia sekoittaa pakkaa vielä lisää.

Olennaista on että ruotsi kielenä Suomessa ja suomenruotsalaisuus eivät ole sama asia.

Suomalainen identiteetti rakentuu monesta tekijästä. Kieli on näistä yksi. Mutta myös kieleen voi asennoitua monin tavoin. Oman identiteettini yksi omituisuus on se, etten koe Suomen kielipoliittista keskustelua kovinkaan kiinnostavaksi.

Ajatus ”pakkokielestä” on minulle outo. Tämä saanee monen ”pakkoruotsin” vihaajan innostumaan, koska se tulkitaan säröksi Suomen ruotsia puhuvien muurissa. Se on väärä johtopäätös. Keskustelu kielipolitiikasta Suomessa on kärsinyt varsin omituisesta virheestä, ajatuksesta että suomenruotsalaiset eivät halua vaalia suomen kieltä. Tämä on mahdollisimman kaukana todellisuudesta.

Suomen kieli ja sen säilyminen ei ole kenellekään yhtä tärkeää kuin suomenruotsalaisille. Ilman suomen kieltä he menettäisivät erityisyytensä ja olisivat vain jatke Ruotsille. Tätä ideaa he vihaavat. Suomenruotsalaiset tarvitsevat suomea, koska se määrittelee heidän identiteettiään. Heidän vimmattu halunsa säilyttää nykyinen järjestelmä tulisi nähdä tässä valossa. He haluavat säilyttää Suomessa molemmat kielet, koska ne eivät suoranaisesti kilpaile.

En piittaa pakkokielikeskustelusta. Kielet itsessään eivät ole minulle merkittävä asia. Minulle kieli on työkalu. Vaihtelen jatkuvasti kolmen tai neljän kielen välillä. Puhukaan mitä puhutte – minun lapseni puhuvat parin vuoden päästä viittä tai kuutta kieltä. He varmaankin pärjäävät. Toinen ryhmä joka ei piittaa on venäläiset – miksi he välittäisivät suomen kielestä? Helpompaa vaan jos kaikki puhuvat venäjää, ja suomen kieli voidaan vähitellen häivyttää kartalta.

Kaksi kieltä on varsin pitkään pärjännyt mukavasti vieri vieressä Suomessa. Maailman muuttuessa en ole huolissani ruotsin kielestä, mutta herää kysymys, miten suomen kieli pärjää.

Alf Rehn

Rouva vai kärpänen?

12 Kes
Fröken Senja opettaa ruotsia. Kuva lehden aukeamasta jossa syreeninoksa.

Kuva: Asko Raitanen

Rouva vai kärpänen?

Väck är vårens våndor takana kevään koettelemukset. Pakko on tvång, tiukka trång ja väärä vrång. Vaihda kalsarit kalsong, nyt on aika laulun sång. Mökki on stuga, seurana rouva fruga ja kärpänen fluga. Unohda työnteko glöm arbete, laukataan kesälaitumelle ut på sommarbete. Riemuruotsi älsklingssvenska on kesän kieli. Ota mukaan ett gott humör, iloinen mieli. Tervetuloa välkommen!

Jaana:  Jos juopottelee super saattaa mennä sekaisin fruga ja fluga – hej hej sommartider.

Marcus: En fluga gör ingen sommar, men en ny fruga kan göra det. Kärpänen ei tee kesää mutta uusi rouva kylläkin.

Paulina: Truga on tyrkyttää. Kesäjuhlissa voi käydä niin että frugan trugar lisää kakkua. Ei kiitos! Nej tack!

Sari: Suomalainen hyttynen inisee, mitä ruotsalainen sanoo?

Edward: Myggan surrar, kuten myös paarma broms (joka tarkoittaa myös jarrua).

Efraim: Maalainen on lantis ja maalta tuleva från landsbygden.

FRÖKEN SENJA OPETTAA RUOTSIA

HS-sunnuntaitoimituksen sarjassa opetetaan vapaaehtoista ruotsia. Opintoja voi jatkaa osoitteessa www.facebook.com/senjaopettaa.

Kivoga byxor!

11 Kes

Farkkujen taskuEletään 80-lukua. Jännittää mennä kouluun uusissa pöksyissä. Toisaalta haluan, että ne huomataan. Mutta sitten taas, tuomio hirvittää. Tunnelma on liki sähköinen. Kyseessä on kuitenkin murrosikäinen tyttö uusissa housuissa. Jos ne saavat kansan hyväksynnän, ne ovat ns. KIVOGA BYXOR!

Astun luokkahuoneeseen. Jep. Luokan ”pahikset” rekisteröivät kömpelön yritykseni lipua muina miehinä omalle paikalleni. Tajuan että housut on nyt hokattu. Hetki seisahtuu, puna nousee poskiin.

Jähmetyn ja odotan tuomiota… Kuulen pelätyt ja odotetut sanat. KIVOGA BYXOR. Tarinalla on onnellinen loppu. Huoh. Selkäranka valuu housuihin, ryhti lössähtää, saan jatkaa elämääni uusissa housuissa. Hymyilen.

Taustana niille, jotka ovat tuoreempaa vuosikertaa tai taloudellisesti siunatumpia. Ei silloin ollut rahaa eikä tapana ostaa vaatteita tuon tuostakin kuten nykyään. Jos jollakin oli uudet byysät (=slangisana alunperin sanasta byxor) se rekisteröitiin heti.

Tajusitsie? Suomenkielinen sana ”kiva” taivutetaan kuten se olisi ruotsinkielinen sana. KIVA-KIVOGA.

Näitä on lisää: Sipoon legendaarinen ”nahkatakki med långa hihor”. Mainitsemisen arvoista olisi löytää lyhythihainen nahkatakki, mutta ehkä Sipoossa niitä on. (Tiedän, saan Sipoon Sudet kimppuuni. Mutta tässä yhteydessä pitkähihaista nakatakkia ei voi sivuuttaa. Peace, Sibbo.)

Ovatko nämä sanat ehtaa kirkkonummea vai laajemminkin kansallisessa käytössä? Ainakin me Kyrsälä Cityn hurjat hurmurit käytimme suomen kieltä aina tarpeen vaatiessa kovinkin joustavasti. Ja tietysti aina tilanteen niin vaatiessa!

Se onkin ainainen kompastuskiveni, kun puhun suomea. Koen että nasevampi ilmaus asialle löytyisi sillä hetkellä ruotsin kielestä. Ja päinvastoin. Vastuu siirtyy kuulijalle.

Jään herkuttelemaan muistoillani, lähinnä niistä imartelevista housujen tuumaluvuista.

Toivotan kaikille voimia olla kokonaan sortumatta hurmaavien hurrien pauloihin. Tai miksipä ei.

Mukavaa alkavaa kesää; HA EN JÄTTE-KIVA SOMMAR I JÄTTE-KIVOGA SIMBYXOR!

Nina Norrgård-Ljungberg

Huriseeko hyttynen vai hurri?

5 Kes

”Kun koulut loppuvat, suomenruotsalaiset muuttavat maalle sankoin joukoin. Maalla PÅ LANDET ollaan sinnikkäästi koko kesä. Siellä on paljon tekemistä ja kavereita, KOMPISAR. Kesähuvila SOMMARSTUGAN sijaitsee meren rannassa VID HAVET. Kauppaankin mennään moottoriveneellä.”

Tällainen oli ensikuvitelmani suomenruotsalaisista, joita oli paljon lapsuuteni Lauttasaaressa PÅ DRUMSÖ. Hauskat leikit Christianin ja Benjaminin kanssa keskeytyivät aina ikävästi kesän kynnyksellä, kun kaverini muuttivat FLYTTADE TILL maalle.

He tunkivat autot täyteen kumiveneitä GUMMIBÅTAR, pelastusliivejä FLYTVÄSTAR ja vesisuksia VATTENSKIDOR. Minua ei ikävä kyllä pakattu mukaan. Kuvittelin kavereideni kesämökkien olevan ylellisiä, kun siellä viihdyttiin niin tiiviisti koko kesän ajan. Olin tyytymätön kohtalooni, me kun teimme suomenkielisinä vain jokavuotisia kesälomamatkoja Keski-Eurooppaan. Ja tylsistyin sisämaan erämaamökillä isoveljen seurassa.

Aikuisiän kynnyksellä tarkemmin tutustuin suomenruotsalaiseen kesäloma- ja mökkikulttuuriin hurripoikaystävieni POJKVÄNNERNA ja sittemmin mieheni MED MIN ÄKTA HÄLFT kanssa. Sain huomata lapsuuteni ennakkoluulojen pitävän paikkansa.

Kaikilla tuttavilla tuntui olevan lähietäisyydellä mökki tai pikemminkin huvila VILLA. Tapasimme päivittäin DAGLIGEN kavereita ja naapureita GRANNAR. Moottoriveneiden MOTORBÅTAR ääni kaikui saaristossa I SKÄRGÅRDEN tai SKÄRIN.

Kauppaan menokin tuntui juhlavalta, kun haettiin Gunnelilta tai Rurikilta olutta ja maitoa. Saaristolaiskaupasta SKÄRGÅRDSBUTIKEN sai tietenkin myös polttoainetta BENSIN veneeseen.

Vesi ja saaristo ovat olennainen osa suomenruotsalaisten kesää, mutta niin ovat uudet perunat NYPOTATIS, silli SILL ja snapsi SNAPS. Niitä nautitaan iloisten laulujen SNAPSVISOR keralla aina aamuyöhön saakka.

Muutuin itsekin. Suomenruotsalaisena kesäni on sosiaalinen. Ystävät ja eri sukupolvet OLIKA GENERATIONER viettävät kesällä aikaa yhdessä, ladaten pattereita syksyä varten. Syysmyrskyjen lähestyessä palataan kaupunkien arkeen ja hyvästellään kesänaapurit sekä tuttavat.

Kesäillan muuttuessa yöksi SOMMARNATT, taustalta kuuluu kesäsaariston luontoääni, moottoriveneiden katkeamaton pärinä. Suomenkielisenä kesäni olivat rauhallisempia, mutta hurrikesästä poimin mielelläni sosiaalisen iloisuuden.

Silti vetäydyn edelleen omaan rauhaan osaksi lomaani. Ehkä se on sitä monikulttuurisuuden vaikutusta ja antoisuutta?

Päivi Holmqvist

Lue myös: Hurrin huussissa on kattokruunu

%d bloggers like this: