Fröken Senjan kirja esittäytyy

Fröken Senjan kirja esittäytyy

Syksyn kuumin kirjatapaus esittäytyy 14.9., jolloin nähdään täysin uusi kirjallisuuden lajityyppi. Parviälyn tuottama ja (melkein) joukkorahoitettu kirja. 

Senja Opettaa Sinulle Ruotsia on maailman suosituimpia kielenopettamisyhteisöjä Facebookissa. Syksyn kirjatapaus, Suomen ensimmäinen parviälyn ja (poliisihallituksen kieltämän) joukkorahoituksen melkein tuottama kirja, Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja esittäytyy 14.9.12 klo 11-12.

Median edustajat, bloggaajat, yhteisöllisyyden asiantuntijat ja sosiaalisen median tulisielut ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Tilaisuutta voi seurata myös reaaliaikaisesti netissä Google on Air -livestreamina.

Laita mielellään tietoa eteenpäin niille, joiden ehdottomasti ja välttämättä tulee olla paikalla. Mikäli tunnistat itsesi kohderyhmään kuuluvaksi, voit kutsua itsesi mukaan!

Juontaja: uutisankkuri Peter Nyman. Puhujat ja panelistit: Fröken Senja Larsen, kirjan kuvittaja Fröken Nadja Andersson, Tampereen yliopiston pohjoismaisten kielten professori Mona Forsskåhl, tulevaisuustutkija Elina Hiltunen, SO-koulun kanslistit, avoinlähdekoodiguru Mårten Mickos sekä Suomen ruotsin opettajat ry:n Sisko Harkoma.

Tule kuulemaan mitä tapahtuu, kun yhdistetään suomalainen talkoohenki, maan kaksikielisyys ja internetin yhteisöllisyys.

Ohjelmassa:

Tilaisuuden juontaja Peter Nyman


”Ruotsi on riemukasta.”

Miten kuviin saa ajatuksen ja ilon?

Fröken Nadja ritar svenska
”Kuvakirjojen ajatellaan usein olevan lapsille. Lapset oppivat ensin kuvista ja sitten vasta tekstistä. Uskalla ottaa lapselliset kuvat avuksesi ja uskallat olla uudelleen lapsi! Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja vielä enemmän tuhannen sanan kanssa.” 21-vuotiaana ensiteoksensa kuvittanut ja taiton suunnitellut Nadja Andersson.

Mitä mahdollisuuksia uudet välineet tuovat?


”Verkossa tapahtuva yhteisöllinen tuottaminen alkoi ohjelmistoalalta suomalaisen Linuxin viitoittamana. Nyt se leviää taiteeseen, tieteeseen, politiikkaan ja opetukseen.” Nokian hallituksen jäsen, SO-koulun kanslisti Mårten Mickos.

Voiko parviälykirjaa käyttää opetustyössä?


”Parviäly laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Opettajan tehtävä on olla liikkeelle paneva voima, eikä tiedon jakaja.” Suomen ruotsinopettajat ry:n puheenjohtaja Sisko Harkoma.

Onko kyseessä tulevaisuuden innovaatio?

”Mitä! Missä on pakkåruåtsi? Kun Senja opettaa, niin se onkin KUL eikä sittenkään MÅSTE. Tämä on esimerkki siitä, mitä oppiminen on parhaimmillaan. Se imee mukaansa, tuo uusia ajatuksia, on hauskaa, yhteisöllistä, koukuttaa ja vielä salakavalasti: saa osallistujan oppimaan. Kun MÅSTEsta tulee KUL kyseessä on selvästi innovaatio, joka vie meitä askeleen tulevaisuuteen, FRAMTIDEN.” Tulevaisuustutkija Elina Hiltunen.

Oppiiko mattimeikäläinen kieltä sosiaalisen median kommenttihässäkästä?


”Kieliä opitaan parhaiten kommunikoimalla – eli yhdessä.” Tampereen yliopiston pohjoismaisten kielten professori Mona Forsskåhl.

Kuinka 16 000 kommentista syntyy kirja?

”Yhden talven pituinen copy-paste-urakka ei tuntunut missään. Aika meni kuin siivillä, kun koko ajan sai hykerrellä naurusta ja oppia kommenteista uutta”, kirjan toimittanut Senja Larsen.

Tervetuloa!

Median edustajat, bloggaajat, yhteisöllisyyden asiantuntijat ja sosiaalisen median tulisielut!

Suomen ensimmäinen joukkorahoituksen ja parviälyn yhdistelmänä syntyvä kirja

Suomen ensimmäinen joukkorahoituksen ja parviälyn yhdistelmänä syntyvä kirja

Joukkorahoitus toteutuu: Fröken Senjan kirja ylitti 10 000 euron tavoitteen.

Nyt tehtiin historiaa. Suomen ensimmäinen parviälyn ja joukkorahoituksen yhdistelmänä syntyvä kirja sai kokoon 10 000 euron rahoituksensa ja vielä ylitti tavoiteen. ”Kiitän sydämellisesti kaikkia osallistuneita ja mukana jännittäneitä, tällä tapaa saamme yhteisen tuotoksemme mahdollisimman edullisesti kansien väliin yhteisömme iloksi”, sanoo Fröken Senja Larsen.

Senja opettaa sinulle ruotsia-yhteisön joukkorahoitussivu oli voimassa 30 päivän ajan 22.7.-20.8.2012. Jännittäviä hetkiä elettiin viikkoa ennen päätöstä, kun koossa oli vasta puolet tavoitteesta. Viimeisen muutaman päivän aikana kerättiin kokoon 20 % summasta. Tavoitteeseen päästiin vuorokautta ennen määräajan umpeutumista.

– Yhteisön jäsenet nousivat ratkaisevaan rooliin, kun he levittivät linkkiä sosiaalisessa mediassa, kiittää Senja.

Yli puolet lahjoittajista tuli Facebookin kautta. Ylivoimaisesti suosituimmat panokset olivat 8 euroa ja 24 euroa, joilla saa kirjan pdf- tai paperiversion. Kirjoja etukäteismyytiin kaikkiaan miltei 400 kappaletta ja e-kirjoja 55 kpl, jonka lisäksi tarjolla oli muita kirjaan ja sen kuvitukseen liittyviä tuotteita. Mukaan tuli kaikkiaan miltei 300 henkilöä, joiden keskimääräinen tukisumma oli runsaat 30 euroa.

Pienistä puroista iso virta

Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja toteutui kansainvälisellä joukkorahoituksella, mutta se painetaan kotimaisessa Otavan Kirjapainossa.

Joukkorahoitus  on täysin uusi konsepti Suomessa, mikä toi hankkeelle oman haasteensa.

– Jouduimme toteuttamaan projektin ulkomaisessa joukkorahoituspalvelussa, sillä kotimaista ei vielä ole. Meidän piti
selittää mitä on joukkorahoitus, osallistujien piti kirjautua palveluun ja ymmärtää sen ohjeet englanniksi. Lisäksi meidän piti saada heidät vakuuttuneiksi siitä, että kirja on hankkimisen arvoinen. Onneksi yhteisömme jäsenet ovat innokkaita kokeilemaan uusia asioita.

Yhteisöllisyys on tulossa monille yhteiskunnan alueille.

– Joukkorahoitus sopii erittäin hyvin suomalaisille, koska olemme talkoita tekevää kansaa. Tällä tavalla ihmiset voivat päättää, millaisia tuotteita haluavat. Välikädet putoavat pois tuottajan ja asiakkaan väliltä, kuten monilla aloilla on käymässä, sanoo Senja.

Joukkorahoituksessa hyväksi pitämäänsä hanketta voi tukea vaikka yhdellä eurolla. Kun näin tekee iso joukko ihmisiä, voidaan kerätä suurikin summa. Mikäli tavoitesummaa ei saada kokoon, osallistujia ei veloiteta eikä hanke toteudu.

Kirja saapuu syysmyyntiin

Rahoituksen vahvistuttua kirja etenee nyt painatukseen ja se ilmestyy 14.9.2012.

Kirjaan on koottu opetustekstit ja yhteisön parhaat kommentit puolentoista vuoden ajalta ja sen on kuvittanut 21-vuotias helsinkiläinen kuvataiteen opiskelija Nadja Andersson. Kirja on laajuudeltaan 240-sivuinen ja kovakantinen.

Lisätiedot:

senja.larsen@gmail.com p. 050 551 1377 tai mia.vanhatalo@platburk.fi p. 050 539 4225

Senja opettaa sinulle ruotsia -sivua on ylläpidetty yhteisön toimesta Facebookissa vuoden 2011 alusta lähtien. Sivu kuuluu liki 14 000 jäsenellään Suomen suurimpiin sosiaalisen median yhteisöihin.

Hanke on saanut laajalti tunnustusta. Sille on myönnetty Suomen kieltenopettajien liiton Vuoden kieliteko 2011 -palkinto, Suomen e-oppimiskeskuksen Parasta Parasta -palkinto, Kulturfondenin Yhteisöpalkinto ja Hugo Bergroth -seuran Språksporre vuonna 2012.

Kickstarter on suurin globaalisti toimiva joukkorahoitusalusta, jonka avulla on jo neljän vuoden aikana syntynyt huimia menestystarinoita. Sen kautta on kerätty yli 230 miljoonaa dollaria yli 23 000 projektiin, joita on tukenut kaksi miljoonaa henkilöä.

Tuoteseloste: kirja VARUDEKLARATION: BOK

Tuoteseloste: kirja VARUDEKLARATION: BOK

KielikukkasiaNimi: Senja opettaa sinulle ruotsia

  • Sisäiseen ja ulkoiseen käyttöön
  • Sisältää toivottuja piristysaineita
  • Vitamiineja A:sta Ö:hön
  • Säilytetään lähellä sydäntä
  • Ei sisällä härskiintyneitä kommentteja
  • Nautitaan sellaisenaan tahi avattuna
  • Voidaan tarvittaessa pakastaa
  • Sisältää lain sallimia ruotsin kielen sanoja
  • Nuorille kerran päivässä, vanhemmille tarpeen mukaan
  • Luonnollista ja keinotekoista huumoria lisätty
  • Aika makee ilman makeutusaineita
  • Parasta ennen työpäivän alkua
  • Ei sovellu kieli-intoleranteille
  • Käyttöohje: Ruotsin ja suomen kielet sekoitetaan huolellisesti ja nautitaan ääntämisen kera. Kuuri toistetaan kerran tai kaksi päivässä.
  • Luomutuote
  • Sanokaa Senja kun haluatte riemuruotsia
  • Niin hyvä että sanotuksi saa!
  • Tuttu FB:stä
  • Varoitus: voi parantaa aivojen toimintaa sekä aiheuttaa hyvinvointia ja pysyvää ilon tunnetta
  • Kuluttajapalaute tervetullut osoitteesssa www.facebook.com/senjaopettaa. Vastaamme muutaman tunnin sisällä.

Sisältö

  • Toimittanut: Senja Larsen – luki, leikkasi ja liimasi SO-koulun 16 000 kommenttia joulukuusta 2011 lähtien
  • Kuvitus ja taiton suunnittelu: Nadja Andersson – löytyi 69 tehtävään hakeneen joukosta, työ käynnistyi 18.2.2012
  • Kansi: Jukka Turunen – löytyi 99designs-palvelusta
  • Taitto: Mikko ja Jussi Valtavaara – Fröken Senjan kaverin-kaverin-kaveri
  • Oikoluku: SO-koulun kanslia sekä koulusta löytynyt 7 vapaaehtoista: 3 opettajaa, kääntäjä, konsultti ja kirjafriikki
  • Opetustekstejä: noin 300 kpl SO-koulun kanslian laatimia päivittäisiä opetustekstejä
  • Kommentteja: 2500 kpl – yli 10 kommenttia 42 henkilöltä, eniten kommentteja, 292 kpl: Mia Vanhatalo
  • Helsingin Sanomissa kesällä 2011 ilmestyneitä Fröken Senja opettaa sinulle ruotsia -palstan tekstejä 12 kpl.
  • Ruotsin kielen alkeiskurssi: 7 osaa
  • Blogeja 8 kpl: kirjoittajat Camilla Ahlbom, Merja Sundström, Mårten Mickos, Alf Rehn, Robert Runebert, Tom Kullberg, Bitte Weterlund.
  • Kielet: Suomi ja ruotsi, mausteena hieman ranskaa, saksaa, venäjää ja norjaa
  • Kannet: Kovat, sisus pehmeää ja pörröistä
  • Sanoja: 70 000
  • Kirjaimia: 430 000
  • Laji: Tietokirjallisuus
  • Sidonta-asu: sidottu mutta avarakatseinen
  • Ensilehdet: punaiset
  • Päälanka: punainen
  • Leveys: 225 mm
  • Korkeus: 250 mm
  • Sivuja: 240
  • Selkämyksen leveys: 21 mm
  • Nettopaino: Otavan Kirjapaino Oy
  • Tuotenumero: ISBN 978-952-93-1046-3
  • Laatu: aivan hemmetin loistava

Materiaalit

Kuvia Flickrissä

Kirjatiedote

Mistä kirjaa saa?

www.facebook.com/senjaopettaa

10 syytä osallistua

10 syytä osallistua

Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja ilmestyy syksyllä. Kokosimme kymmenen hyvää syytä hankkia se jo nyt.

  1. Voit osallistua joukkorahoituksen kautta vaikka vaan 80 sentillä, kirjan saat alkaen 8 eurolla. Näin saamme yhdessä tehdyn yhdessä tuotettua siten että hinta on lukijoille mahdollisimman edullinen!
  2. Facebookissa tekstit valuvat unohdukseen, olemme keränneet sinulle parhaat palat yksien kansien väliin 16 000 kommentista ja reilun vuoden aikana julkaistuista opetusteksteistä.
  3. Osallistuminen on helppoa, löydät täältä vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja jos olet aivan ulkona, lue aloittelijan ohjeet.
  4. Olet mukana tekemässä jotain aivan uutta. Mikään muu yhteisö ei Suomessa ole vielä toteuttanut joukkorahoitusta.
  5. Kirja on huolella koottu, hyödyllinen ja hieno, sanovat ensimmäiset kirja-arvostelijat!
  6. Äänestyksen perusteella valittu kansi on juuri sellainen kuin yhteisömme halusi.
  7. Kirja on kauniisti kuvitettu ja selkeästi taitettu, katso miltä se näyttää sisältä.
  8. Kirja on huolella parviälyn oikolukema.
  9. Olet antamassa mahdollisuuden kirjan nuorelle kuvittajalle, vain 21-vuotiaalle lahjakkaalle taiteilijanalulle, Nadja Anderssonille.
  10. Hankkimalla kirjan ja osallistumalla saat hyvän mielen, hienon kirjan, hyviä nauruja ja opit kieltä ikään kuin vahingossa.

Täällä se tapahtuu, olet viiden klikkauksen päässä kirjasta: http://www.kickstarter.com/projects/senja/senja-teaches-you-swedish-and-finnish

Kiitos, puss o kram! Fröken Senja

Kirjan kommenttikuninkaat ja kuningattaret

Kirjan kommenttikuninkaat ja kuningattaret

Syyskuussa 2012 ilmestynyt Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjassa koostuu kirjassa julkaistuista opetusteksteistä ja yhteisön kommenteista.

Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja koostuu yhteensä noin 300 opetustekstistä, seitsemän osan alkeiskurssista ja kahdeksasta blogikirjoituksesta. Näihin tuli kaikkiaan noin 16 000 kommenttia, joista joka ikisen Fröken Senja luki talven mittaan kirjaa kootessaan. Mukaan päätyi 2500 kommenttia eli reilut 15 %.

Kirjan ylivoimainen kommenttikuningatar on Mia Vanhatalo ja hänen kommenttikunkkunsa on Marcus Bäckman. Prinssejä ja prinsessoja ovat Samuli, Tanja ja Hannele. Heidän kommenttihoviinsa kuuluu yhteensä 42 henkilöä, joiden kommentteja on kirjassa 10 tai enemmän.

Tässä kommenttikuninkaallisten nimet. Koska käytimme ainoastaan etunimiä, voi olla että osa menee useamman henkilön piikkiin. Kiitos hurjasti kaikille ja lista jatkuu vielä pitkän pätkän – monella kommentteja oli yksi tai kaksi!

  1. Mia     292
  2. Marcus  158
  3. Samuli  125
  4. Tanja   82
  5. Hannele 81
  6. Riitta  72
  7. Elina   72
  8. Lena    71
  9. Anna    68
  10. Margaretha  56
  11. Kaisa   53
  12. Jan-Erik   53
  13. Anja    52
  14. Mårten  44
  15. Lisbet  41
  16. Jussi   40
  17. Paula   40
  18. Kirsi   39
  19. Jaana   38
  20. Monica  36
  21. Asko    34
  22. Jorma   28
  23. Tuire   28
  24. Annika  26
  25. Heli    24
  26. Lotta   23
  27. Helena  20
  28. Pia     18
  29. Kristina        17
  30. Leena   17
  31. Erkki   17
  32. Nina    16
  33. Marjo   16
  34. Hannu   15
  35. Timo    15
  36. Anne    15
  37. Marina  12
  38. Minna   11
  39. Johanna 10
  40. Pekka   10
  41. Soili   10
  42. Mika    10
Pussaa kielisammakkoa

Pussaa kielisammakkoa

Kuva: Asko Raitanen

Ensi viikolla olemme kaikki ekaluokkalaisia FÖRSTAKLASSISTER. Elämä on oppimista! Pakkaa reppuusi RYGGSÄCK uteliaisuutta NYFIKENHET, keskittymistä KONCENTRATION, yhteistyökykyä SAMARBETSFÖRMÅGA, vastuuntuntoa ANSVAR ja sinnikkyyttä IHÄRDIGHET. Sekä Senja-fröökynän iloksi repun piiloon myös elävä LIVS LEVANDE kielisammakko SPRÅKGRODA?

Mårten Ei ne tunnit LEKTIONERNA, vaan ne välitunnit RASTERNA!
Asko Miten valitset? Koulunpenkki SKOLBÄNK vai puistonpenkki PARKBÄNK ennen kiikkustuolia GUNGSTOL?
Matti Olen ilmeisesti jotain taululta omaksunut, koska liituraidat KRITSTRECKEN ovat tarttuneet pukuuni MIN KOSTYM.
Uffe Tieto on raskasta KUNSKAP VÄGER, sanoi kirjakuormaa BOKBÖRDA kantava koululainen SKOLELEVEN.
Arno Täysin luokatonta KLASSFRITT menoa, kertakaikkisesti EN GÅNG FÖR ALLA!
Anna Älä lintsaa SKOLKA elämän koulusta LIVETS SKOLA.
Arvo Olen salaa rakastunut KÄR I opeen LÄRARINNAN.
Efraim Älä anna koulutuksen UTBILDNINGEN olla este oppimiselle INLÄRNINGEN.
Mia Muista pussata sammakkoa. Jokainen niistä on potentiaalinen prinssi POTENTIELL PRINS. PUSS & KRAM!
Sari Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. SNIPP, SNAPP, SNUT. SÅ VAR SAGAN SLUT.

Käyttöohje Kickstarter-alokkaille

Käyttöohje Kickstarter-alokkaille

ANVÄNDARINSTRUKTIONER FÖR KICKSTARTER-NYBÖRJARE
Viisi pientä askelta suureen kirjaonneen. Klikkaamalla Kickstarteria lunastat syksyn odotetuimman ja herkullisimman Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjan etuosto-oikeuden. Jos matkalla tulee tenkkapoo niin kysy, Fröken Senja ja ihanat kanslistit auttavat mielellään. Lisää kysymys tekstin loppuun tai kysy Facebook-sivullamme. Tukiosastomme toimii 24/7 😉 Toimi näin:

1. Siirry osoitteeseen Kickstarter.com. Klikkaa vihreää laatikkoa sivun oikeassa reunassa ja varmistat, että Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja saadaan tehtyä.

2. Kirjaa tukisumma tai valitse palkinto. Minimi on 1 taala, alkaen 10 taalalla saa kirjan.

3. Kirjaudu esimerkiksi Facebookin avulla.

4. Lisää Amazon-yhteystietosi tai klikkaa ”olen uusi asiakas”. (Huom. Amazon haluaa tietää osavaltion ”state”. Siihen voi laittaa vaikka ”nolla” tai jonkun vanhan läänin.)

5. Odottele syyskuussa postiluukullasi, koneella tai oven takana ja kirja ilmestyy eteesi. Avaa paketti, nauti ja tilaa lisää kavereillekin, ellet jo sitä tehnyt!
JOS tavoitteemme $12 200 (10 000 euroa) täyttyy, projekti toteutuu ja jokainen osallistuja saa tukisummaansa vastaavan lahjan. MIKÄLI emme saa tavoitesummaa kokoon, osallistujia ei veloiteta eikä projekti toteudu :’

Kokeilemme nyt jotain täysin uutta Suomessa: joukkorahoitusta. Yhdessä tehty saadaan näin toimien mahdollisimman edullisesti lukijoille!

Toivoo Fröken Senja

Ps.

Lue ensimmäiset kirja-arvostelut.

Tutustu kirjan kanteen ja esimerkkiaukeamiin.

Ja nyt on aika tilata omasi! Vielä on toista viikkoa aikaa tehdä se Kickstarterin kautta.

Ensimmäiset kirja-arvostelut!

Ensimmäiset kirja-arvostelut!

”Hauskaa luettavaa MAN BLIR PÅ SÅ GOTT HUMÖR. Ei mitään tiukkapipoisten nipotusta vaan loistavalla asenteella kielen kiemuroita. Ihan varmasti ainoa laatuaan,” toteaa ensimmäisistä ensimmäisin kirja-arvostelija!

Jännitys nousee. Tänään alkoi Senjaopettaa-kirjan vedosten valmistelu kirjapainossa. Syyskuussa se putkahtaa kirjapainon uunista ulos. Mitä sanovat kirjasta seitsemän umpimähkään ilmoittautunutta oikolukijaa, jotka saivat tutustua kirjaan sen viimeistelyvaiheessa?

Tätä mieltä he olivat:

Hauskaa luettavaa. Man blir på så gott humör! Innolla ja ilolla olen tähänkin asti Fröken Senjan kielellisiä oivalluksia seurannut. Ei mitään tiukkapipoisten nipotusta vaan loistavalla asenteella kielen kiemuroita. Ihan varmasti ainoa laatuaan. Jättefint, Fröken Senja!
Minna Alakari
Kieli- ja kirjafriikki

Ilolla MED GLÄDJE luin ja näin, kuinka värikäs ja eloisa FÄRGGRANN OCH LIVFULL kirja on. Juuri sellaista kuin PRECIS SÅ SOM kaiken kielenopetuksen ALL SPRÅKUNDERVISNING tulisi olla.
Pirita Ruokonen
Kieltenopettaja

Kieltä itsenäisesti opiskellessa on hankala arvata erilaisten merkitysten sävyeroja tai sitä, missä yhteydessä mitäkin nettisanakirjan antamaa vaihtoehtoa pitäisi käyttää. Senjan oppitunneilla oppii uusia sanoja ja näkee erilaisten idiomien käyttöä oikeanlaisessa ympäristössä. Laiskaa lukijaa viehättää se, että kirjaan on koottu Facebook-keskustelujen parhaat palat – siis ne, jotka usein jäävät lukematta, kun keskustelu on valunut Facebookin uutisvirtaa pitkin unohduksiin.
Karoliina Oksanen
Suomen kielen opettaja ja ex-toimittaja

Helt underbara bilder och finurliga korta texter där man lätt kan lära sig både svenska och finska ord. Ett stort plus är att boken också tar upp slang-uttryck och olika varianter av svenska.
Markus Söderman
Översättare, korrekturläsare

Kirja on koottu mielenkiintoisimmista opetusteksteistä, ja tekstit ovat helppoa ja erittäin hyödyllistä luettavaa! Kirjassa on runsain määrin hauskoja ja kysessä olevaan asiaan liittyviä kuvia. Kirjaa lukemalla ja facebook-sivua seuraamalla jää jokaisen lukijan mieleen varmasti edes joitakin sanoja ja sanontoja! 🙂
Janina Riihioja
Opiskelija

Kirjaa lukiessa sain monet hyvät naurut ja tunsin myös suurta iloa kun monet oppilaat kertoivat, että Senja opettaa-sivun kautta ruotsin kielen opinnot ovat muuttuneet hauskoiksi ja kiinnostaviksi.
Boken lämpar sig väl för såväl svenskspråkiga som finskspråkiga eller varför inte tvåspråkiga! Illustrationerna är lika lekfulla som texterna och därmed passar de perfekt tillsammans.
Charlotte Elo
Ruotsinkielinen saksan- ja englannin kielen opettaja

Senjan oppitunnit ovat juuri sitä, millä tainnutetaan pakkoruotsin koulumuistojen aiheuttamat traumat! Pilkettä silmäkulmaan tuo myös kirjan värikuvitus. Aiheet liippaavat läheltä jokapäiväistä elämää ja yksittäisiä kappaleita voi lueskella sieltä täältä satunnaisessakin järjestyksessä terveellisiksi välipaloiksi.
Anna Laine
Kielikorvainen konsultti

Tilaa omasi!

Lue lisää arvostelijaraadistamme ja siitä miten he löytyivät.

Tutustu kirjan kanteen ja esimerkkiaukeamiin.

Ja sitten tilaa jo omasi! Vielä on toista viikkoa aikaa tehdä se Kickstarterin kautta.

Toivoo, Fröken Senja

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kolme aukeamaa

Kolme aukeamaa

Kirjamme taitto BOKENS OMBRYTNING on valmis. Kirjasimet TYPSNITTEN ja kuvat BILDERNA asettuneet paikoilleen PÅ PLATS. Kohta ne pyörivät painokoneessa I TRYCKPRESSEN ja kirmaavat kohti lukijoita LÄSARNA. Tervetuloa ennakkonäytökseen PÅ FÖRHANDSVISNING!

Kuvitus ja taiton suunnittelu: Fröken Nadja Andersson
Taitto: Mikko ja Jussi Valtavaara

Tadaa:

Sivut: 18-19

Sivut: 32-33

Sivut: 126-127

Tilaa lisää kokonainen kirjallinen aukeamia Kickstarterista!

Toivoo Fröken Senja

Kansi on valmis!

Kansi on valmis!

Tässä se nyt on. Kirjan kansi BOKENS PÄRM on sen kasvot ÄR DESS ANSIKTE. Keräsimme kanteen sanapilven ORDMOLN, jossa leijuvat ne sanat DÄR SVÄVAR DE ORD, joita olemme eniten toistaneet SOM VI HAR UPPREPAT MEST SO-koulussa. Nappaa omasi NAPPA TAG I DITT!

Kannen tekijäksi löytyi kesken umpihiljaisen heinäkuun kuopiolainen oiva kansinikkari Jukka kansainväliseltä 99designs-saitilta. Joka olikin sitten oma tarinansa.

Loppusuoralle päässeistä eri kansivaihtoehdoista oli kokonaista neljä Jukan käsialaa. Koulun äänestyksessä eniten ääniä saanut versio voitti! Ja nyt se on viimeistelty painokuntoon.

Fröken Senja suosittelee Jukan palveluksia lämpimästi. Hän jaksoi maltillisen hyväntuulisesti kaikki röökynän keksimät sanaviilailukommervenkkisovitukset!

Ja sitten hyvät lukijat, nyt on aika tilata se, mitä tämän kannen sisältä tulee löytymään. Omasi saat Kickstarterista!

Huomenna esittelemme muutaman upean aukeaman, jotta näette miltä näyttää. Ja keskiviikkona on luvassa ensimmäiset kirja-arvostelut, joita on nakutellut oiva oikolukijaraatimme.

Fröken Senja