Ceci n’est-pas un finlandssvensk

18 Kes

Kuvassa on sekarotuinen koira

Identiteetti on hankala käsite. Otetaan esimerkiksi suomenruotsalaisuus. Kyseessä on selkeä ryhmä ja sen myötä identiteetti. Mutta kuka on oikeasti suomenruotsalainen?

Minusta saattaisi luulla että kuulun ehdottomasti tähän ryhmään. Ruotsi on tärkein kieleni. Työskentelen Åbo Akademissa. Lapseni käyvät ruotsinkielistä koulua. Tunnen valtavasti suomenruotsalaisia ja olen hyvää pataa kieliryhmän vaikuttajien kanssa. Melkoisen moni suomenruotsalainen varmaankin laskee minut automaattisesti ”ankkalammikon” jäseneksi.

Mutta minä en ole suomenruotsalainen. Olen ruotsinkielinen suomalainen.

Ero voi vaikuttaa joko pieneltä tai kaukaa haetulta, riippuen miltä kantilta katsoo. Monet suomenruotsalaiset pitävät käsitteestä, koska se selventää että he eivät ole ”rantaruottalaisia”. Suomenruotsalainen on yhtä suomalainen kuin kuka tahansa muu. Oma isoisäni puhui suomea vahvasti murtaen ja eli varsin ruotsinkielisessä enklaavissa, mutta sai urhoollisuusmitalin taistellessaan Suomen itsenäisyyden puolesta.

Minulle ero on tärkeä, mutta eri syystä. En miellä itseäni suomenruotsalaiseksi. Tunteakseen olonsa sellaiseksi tulisi kasvaa tässä kulttuurissa ja tuntea juurensa olevan kiinni tietyssä paikkakunnassa. Suomenruotsalaisuus on jotain mikä syntyy siinä prosessissa, kun kasvaa tietyssä kuviossa, jakaa tietyn kaveripiirin, käy tietyissä juhlissa ja tilaisuuksissa. Minä en näihin koskaan osallistunut.

Kasvoin suurimmaksi osaksi Ruotsissa 1970-luvun laman evakossa. Kotona puhuttiin suomea, jotta me lapset emme unohtaisi sitä. Tästä syystä puhun vieläkin suomea täysin ruotsinkielisen isäni kanssa. En ole koskaan osallistunut Stafettkarnevaliin. Pale & Ville eivät sano minulle juuri mitään. Suuri osa niistä asioista, jotka tekevät muista suomenruotsalaisia, ovat minulle vieraita.

Olen siis ruotsinkielinen suomalainen. Ruotsi on minulle luontevampi kieli kuin suomi, mutta pärjään siedettävästi myös suomeksi. En koe itseäni täysin ulkopuoliseksi suomenruotsalaisissa tilaisuuksissa, mutta silti hivenen. Identiteettini on sekametelisoppa. Se tosiasia, että lapseni ovat selvästi suomenruotsalaisia sekoittaa pakkaa vielä lisää.

Olennaista on että ruotsi kielenä Suomessa ja suomenruotsalaisuus eivät ole sama asia.

Suomalainen identiteetti rakentuu monesta tekijästä. Kieli on näistä yksi. Mutta myös kieleen voi asennoitua monin tavoin. Oman identiteettini yksi omituisuus on se, etten koe Suomen kielipoliittista keskustelua kovinkaan kiinnostavaksi.

Ajatus ”pakkokielestä” on minulle outo. Tämä saanee monen ”pakkoruotsin” vihaajan innostumaan, koska se tulkitaan säröksi Suomen ruotsia puhuvien muurissa. Se on väärä johtopäätös. Keskustelu kielipolitiikasta Suomessa on kärsinyt varsin omituisesta virheestä, ajatuksesta että suomenruotsalaiset eivät halua vaalia suomen kieltä. Tämä on mahdollisimman kaukana todellisuudesta.

Suomen kieli ja sen säilyminen ei ole kenellekään yhtä tärkeää kuin suomenruotsalaisille. Ilman suomen kieltä he menettäisivät erityisyytensä ja olisivat vain jatke Ruotsille. Tätä ideaa he vihaavat. Suomenruotsalaiset tarvitsevat suomea, koska se määrittelee heidän identiteettiään. Heidän vimmattu halunsa säilyttää nykyinen järjestelmä tulisi nähdä tässä valossa. He haluavat säilyttää Suomessa molemmat kielet, koska ne eivät suoranaisesti kilpaile.

En piittaa pakkokielikeskustelusta. Kielet itsessään eivät ole minulle merkittävä asia. Minulle kieli on työkalu. Vaihtelen jatkuvasti kolmen tai neljän kielen välillä. Puhukaan mitä puhutte – minun lapseni puhuvat parin vuoden päästä viittä tai kuutta kieltä. He varmaankin pärjäävät. Toinen ryhmä joka ei piittaa on venäläiset – miksi he välittäisivät suomen kielestä? Helpompaa vaan jos kaikki puhuvat venäjää, ja suomen kieli voidaan vähitellen häivyttää kartalta.

Kaksi kieltä on varsin pitkään pärjännyt mukavasti vieri vieressä Suomessa. Maailman muuttuessa en ole huolissani ruotsin kielestä, mutta herää kysymys, miten suomen kieli pärjää.

Alf Rehn

8 vastausta to “Ceci n’est-pas un finlandssvensk”

  1. Mici Cronstedt 18.6.2011 klo 09:59 #

    Harvinaisen virkistävä näkemys!

  2. Jaana 18.6.2011 klo 10:00 #

    Mielenkiintoista. Erittäin. Tämä sai minut jälleen ajattelemaan sitä, mitä minä tai lapseni on.
    Tai siis minähän olen vahvasti metsäsuomalainen, epärantaruotsalainen, osjöman (epämerimies = suomies=suonainen). Mutta entä lapseni? Hän on täysin suomenkielisestä taustasta ruotsinkieliseen kouluun heitetty ja väestörekisteriin ruotsinkieliseksi merkitty syntyään suomenkielinen suomalainen.

    Kun hän tuli esikoulusta laulaen ’Modersmålets sångia’ koin ensimmäisiä hysteerisen hauskoja kulttuurishokkeja valintani vuoksi. Olen oppinut mikä Staffetkarneval on ja tunnen ihmisiä joiden esi-isistä luin koulussa historiankirjoista.

    Tyttäreni, 11 v, ilmoitti minulle puolisen vuotta sitten olevansa suomenruotsalainen. Jarruttelin tätä käsitystä, lähinnä peläten hetkeä, jolloin todellisuus ankkalammikon tahota heitetään hänelle vasten kasvoja, mutta lopputulemana hän piti päänsä. ’Olen ainakin yhtä suomenruotsalainen kuin ’Viveca’, jonka äiti on suomenkielinen ja isä ruotsinkielinen’.

    Mitä tähän sitten sanomaan. Hän haluaa olla suomenruotsalainen. Minun on kai vain annettava hänen oppia kantapään kautta oma todellinen identiteettinsä – tai toivottava että hänet hyväksytään haluamansa ryhmän täysivaltaiseksi jäseneksi myös tulevaisuudessa.

    Toisinaan on hetkiä, joiloin pelkään tekemäni koulupäätöksen vaikutuksia lapsen kehitykseen, mutta useinmiten kuitenkin koe tehneeni oikean päätöksen. Viiden kouluvuoden jälkeen tyttäreni vaikuttaa olevan täysin kaksikielinen.

    Minut on sekä tuomittu ruotsinkielisen koulun vuoksi, että päätöstäni on kiitelty. Tuomioita en ole saanut ainoastaan suomenkielisiltä, vaan jopa tyttäreni koulussa on ollut opettaja, joiden mielestä lapsi pitäisi palauttaa omiensa pariin. (Lapsi ei ole enää kouluiässä tarvinut eritysopetusta, saati hidastanut muuta luokkaa. Päinvastoin. Kielteinen mielipide ei voinut johtua ylimääräisestä työstä kielipuolen lapsen kanssa).

    Ja toisaalta, kaikki se mikä minua kenties tässä lapsenkasvatuksessa huolestuttaa ja kummastuttaa, on tyttärelleni arkipäivää ja täysin luonnollinen asia. Kenties minä olen luomassa uutta suomenruotsalaista sukua. Jotkut ovat ensimmäisen sukupolven helsinkiläisiä, tyttäreni on kai sitten ensimmäisen sukupolven suomenruotsalainen – ken elää se näkee. Pääasiana kuitenkin on mahdollisuus täydelliseen kaksikielisyyteen. Kieli on lahja.

    • cptpicard 11.10.2013 klo 19:41 #

      Minä en kyllä varmaan koskaan ymmärrä, miksi suomenruotsalaiset saavat puhua identiteetistä ja ”opettaa” sitä meille samalla kun me olemme sitten niitä metsäsuomalaisia, joita suorastaan natsitellaan jos me mainitsemme omasta identiteetin kokemuksestamme mitään.

      Jos tästä kaksoisstandardista valittaa, niin se on sitten merkki siitä, että meillä on jos jotain asennevammoja ja muita vikoja, kun emme ymmärrä, että suomenruotsalainen identiteetti on hyvä asia ja että siitä tulee jopa luonnollista jos lapset vaan laitetaan ruotsinkieliseen kouluun. Käy aika selväksi, että se identiteetti joka syntyy jos lapsi käy suomenkielisen koulun, on jotenkin vajavainen — meitä täytyy sitten koko ajan herätellä ymmärtämään, mitä se ”oikea” identiteetti, johon periaatteesta ladataan kaikki mahdolliset positiiviset mielikuvat, voi olla.

  3. Merci, pas toujours tres yksinkertaista 18.6.2011 klo 13:38 #

    Olen pohtinut esimerkiksi matematiikkaa ja kieliä varsinkin äidinkieltä taikka suomen kieltä. Miksei kouluissa vois olla lyhyt ja pitkä toinen kotimainen kieli joiden välillä voi hyppiä ?

    Minustakaan ei kovin helposti synny johonkin ryhmään helposti sulautuva yksilö vaikka yrittäisin olla niin perus, perus perusteellisen perus sellainen.

    Lopetetaan lokeroituminen hajoita ja hallitse divida et impera ellei haluta rakentaa kolmatta valtakuntaa Hyväksyn sut, hyväksytkö mut ? Yhdessä olemme vahvempia.:-)

  4. Hannu K 18.6.2011 klo 14:33 #

    Sanot, ettet ”piittaa pakkokielikeskustelusta”. Suljet siis mielummin silmäsi?

    Valtaosalla meistä suomalaisista ei ole sinun kukemuksiasi, vaan omat kokemuksemme. Niissä ruotsin kielen merkitys rajoittuu koulutustiellä esiintyviin vaatimuksiin ilman käytännön tarvetta. Mitä hyötyä sellaisesta ”työkalusta” on?

    Miksi ruotsinkieliset suomalaiset eivät näe sitä myrkyttävää vaikutusta, joka maamme keinotekoisella kielipolitiikalla on ruotsinkielisyyden imagoon?
    Miksi he eivät usko, että ruotsia opiskeltaisiin myös valinnaisena?
    Minä ja me muut Vapaa Kielivalinnan (ry.) kannattajat haluamme nähdä ruotsinkielisyyden rikkautena maassamme.
    Se on mahdollista vain vapaaehtoisuuden pohjalta.

  5. Herbert 18.6.2011 klo 16:34 #

    Täytyy hiukan katsoa suhteellisuutta, ei 5% (tai jopa alle) ei ole 50%. Kyse ei ole varsinaisesti kielestä vaan vähemmistökielen täysin ylimitoitetusta käytöstä ja nimenomaan pakkokäytöstä ei vain kouluissa vaan myös virkamiestasolla. Onhan se selvää, että tällainen ei sovi valtaenemmistölle.
    On myös fakta, että ruotsinkieliset fundamentalistit ja suomenkieliset hännystelijät (erityisesti poliitikot) pahentavat asiaa. Ruotsissa pääkieli on ruotsi vaikka suomenkielisiä on tuplasti verrattuna ruotsinkielisiin Suomessa – siis Ruotsi ei ole 2-kielinen, se on aina muistettava.

  6. Murre 11.10.2012 klo 12:24 #

    Mitä jos kyse ei ole viidestä prosentista vaan Suomen kulttuurihistoriasta? Olen toki sitä mieltä että ruotsin merkitys kielenä on heikko tai olematon hyvin suuressa osassa Suomea, mutta sen merkitys Suomen historiassa ja kulttuurissa on merkittävä. Itse asiassa se on monessa mielessä perusteellinen. Jos haluaa ymmärtää Suomen on myös ymmärrettävä sen historia ruotsiksi. Tämä on väistämätöntä.

    Ja vielä, ne paikkakunnat Suomessa missä ruotsia puhutaan, siellä kieli on hyvin vahvasti esillä. Se on osa ihmisten identiteettiä ja sitä ei kannata lähteä väheksymään. On esim. aika järjetöntä vastustaa tämän kielen opetusta Pohjanmaalla koska siellä kielestä on todellakin hyötyä. Esim. Rinta-Joupin autokauppa ihan suomenkielisessä Vähäkyrössä on hankkinut ruotsia osaavia myyjiä koska tietävät että lähialueella on todella paljon potentiaalisia asiakkaita jotka puhuvat ruotsia äidinkielenä. Ja se toimii. Asiakkaat tulevat mielellään.

    Ehkä olisikin järkevää alueellistaa nämä ”pakot”. Toisaalta, et ikinä tiedä minne elämässäsi lopulta päädyt. On sääli haaskata mahdollisuus oppia kieli koulussa kun se kerran eteen osuu. Ymmärrän toki että on vaikea nähdä hyöty tässä ja nyt, tai edes tulevaisuudessa.

    Mutta mitä jos sitä ei lukisikaan hyödyn vuoksi vaan huvin vuoksi? Miksi hyöty pitää olla se ainut tekijä joka päättää mitä kieltä luetaan? Ollaanhan toki aika pragmaattinen kansa, mutta jos pragmaattisesti ajatellaan niin suomen kieli kuolee koska sitä ei puhu kun pieni klikki tällä maapallolla ja sen ”hyöty” on aika pieni globaalissa tulevaisuudessa. Ei se saa tapahtua.

    Opi siis kieliä, mitä tahansa kieliä, mutta älä luule että voitat eniten jos vain luet niitä ”suuria kieliä”.

  7. Antti Rantakokko 30.11.2012 klo 11:37 #

    Suomenruotsalaisuuden käsite on loistava esimerkki siitä, että kyseessä on kulttuuri, joka selkeästi haluaa tehdä hajurakoa suomenkieliseen väestöön. Mielenkiintoista onkin, että suomenkieliseen väestöön viitataan vain suomenkielisinä, mutta ruotsinkielinen onkin suomenruotsalainen. Suomalaisuuteen siis kuuluisi ruotsi erottamattomana osana, mutta suomenruotsalaisuuteen suomi ei kuulu, ainoastaan yksilötasolla arkipäiväsenä selviytymisen välineenä sillä on paikkansa.
    Ruotsin ”finne” tarkoitti 1800-luvun loppuun asti kaikkia äSuomen kansalaisia kielestä riippumatta, mutta sitten kun suomen kieli sai asemaa, halusi ruotsinkielinen väestö mieltää itsensä nimenomaan Suomessa asuviksi ruotsalaisiksi, eli siis suomenruotsalaisiksi.
    Mielestäni suomenkielisestä väestöstä voisi puhua etnisinä suomalaisina, tai ihan pelkästään suomalaisina. Meidän eteläisellä veljeskansalla on käsite ”eestimaalane”, joka pitää sisällään myös vironvenäläiset. Suomen tapauksessa vastaava käsite on suomenmaalainen. En siis miellä suomenruotsalaisia suomalaisina vaan suomenmaalaisina

    On myös mielenkiintoista, että pohjoismaalaisuuteen ei suomen kieli kelpaa. Suomi on Pohjoismaissa niin suhteellisesti (20%) kuin absoluuttisestikin (5 milj.) isompi kuin ruotsi Suomessa. Ruotsissa on myös aina ollut suomenkielinen väestö. Kaksikielisyyden vaalijoilla on ollut 50 vuotta aikaa pitää Suomen kaksikeilsyyttä esillä pohjoismaisessa yhteistyössä. Tätä he eivät ole viittineet tehdä, vaan pohjoismaisuuden piirissä Suomi on yhtä ruotsalainen kuin naapurimaansa, suomenkielistä vhemmistöään valtiollisin voimin sortanut Ruotsi.
    Myöskin on mielenkiintoista, että suomenkielisiltälapsilta halutaan viedä oikeus opiskella äidinkielellään suomeksi. Kaikki tämmöinen suomernutsalaisuuden ihannointi osoittaa, että suomen kieli ja etninen suomalaiskulttuuri halutaan nähdä jonakin, josta täytyy oppia pois ja jolla ei ole samaa arvoa kuin ruotsin kielellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: