Olen viettänyt vajaat kaksi kuukautta Sundsvallissa, Ruotsissa. Lähtiessäni ruotsinkieli oli tuttu vain koulusta ja akateemisen ruotsin luennolta. Vuosittain ruotsalaisuuden päivän kunniaksi olen saattanut muutaman lauseen lausua, hihitellen.

Kävin elämäni ensimmäisen, tosielämällisen ruotsinkielisen keskustelun viime syyskuussa ulkoiluasusteketjun outletmyymälässä. Avauslause kuului: ”Hej. Jag skulle vilja köpa en jacka.” Siitä se sitten lähti. Tuntui suoraan sanoen erikoiselta, että kokonainen kansakunta kommunikoi täällä keskenään ruotsiksi. Ai mitä? Puhuuko tätä kieltä joku muukin, kuin ruotsinkielenopettaja?

Alkuhassutuksen jälkeen ruotsinkielen mieleen muistuttelu on ollut kivaa! Sanat pulpahtelevat lauseisiin jostain alitajunnan uppeluksista ja huomaan että kehitystä tapahtuu. Ilmaisuja on paljon helpompi muistaa, kun niitä kuulee käytettävän erilaisissa arkielämän tilanteissa. Sanat kietoutuvat tilanteisiin: On aamu. Ensilumi on satanut. Palaan aamukävelyltä koiran kanssa, naapuri sanoi rappukäytävässä ”Äntligen finns där snö!”. Tämän jälkeen äntligen sujuu. Suuri ero, verrattuna siihen, että sanat ”elävät” vain neutraalissa luokkahuonetilanteessa.

Viime torstaina päädyin ensimmäistä kertaa pelaamaan seurapelejä ruotsiksi. Pelaajat jakautuivat pareiksi. Pakasta vedettiin kortteja, joissa lukee aihe: esimerkiksi Juhannus. Kaikki kirjoittavat viisi asiaa, jotka arvottu aihe tuo ensimmäisenä mieleen. Eniten pisteitä saa se pari, joiden vastaukset ovat yhteneväisimmät.

Peliä pelatessa kävivät ilmi kulttuurierot Suomen ja Ruotsin välillä. Esimerkiksi aiheesta ”Juhannus” ruotsalainen vastaparini kirjoitti: ”juhannustanko, kukkaseppeleet, kansanmusiikki, laulaminen ja snapsit”. Minä suomalaisena listasin ”juhannuskokko, sauna, aurinko, juhannuskoivut” ja viimeisenä summittaisesti: ”alkoholi”. Jumbosijaan oli tyytyminen, mutta peli antoi paljon keskustelun aihetta, Google Translator oli käytössä ja sanoja kääntäessä opimme kieltäkin. (Taisimme kuitenkin saada tuosta snapsi-alkoholi –yhdistelmästä yhden sympatiapisteen.)

Joidenkin kysymysten kohdalla kulttuurierosta ei ollut tietoakaan. Yleisiä lintulajeja kysyttäessä minulla luki paperissani: Talitintti, Punatulkku, Varis, Harakka, Naakka, ja taisteluparillani: Domherre, Kråka, Talgoxe, Skata, Kaja. Tismalleen samat vastaukset, ja viiden pisteen verran pelilaudalla eteenpäin!

Pelin tiimellyksessä sain viimein myös selvyyden ruotsalaisten – tai ainakin Sundsvallilaisten – lempilausahdukseen: Ja men! Kyseessä on hyvin myönteinen jokapaikanilmaus. Synonyymi sanalle kyllä. ”Domherre? Ja men! Kråka? – Ja men! Aluksi ihmettelin: miksi myönteinen lausahdus päättyy epäileväiseen men-sanaan? Mutta toisaalta: totta kai!

Jos halukkuutta on vielä tarpeen korostaa, voi tuplata tehon: Ja ja, men!

Saara Laukkanen
Kirjoittaja työskentelee puolen vuoden ajan Ruotsissa, Sundsvallissa. Hän opettelee kahta uutta asiaa, ruotsinkieltä sekä valokuvausta. Hän kirjoittaa blogia osoitteessa saaraisverige.blogspot.com.