Ruotsi oli sodan jälkeen ihmemaa. Sotalapsiajasta ovat mieleen päällimmäisiksi jääneet kaikki ihanuudet – hallonbåtar, Marie-kex ja sockerdricka. Eikä ankeassa kotimaassamme mikään vetänyt vertojaVeckojournalenin Haaga-prinsessoille tai Allers Familjejournalenin värillisille sarjakuville. Ja kaikesta kadehdittavinta: Tukholmassa kruunattiin joka vuosi iki-ihana Lucia.

En silloin tiennyt, että Lucianpäivän vietto juontaa juurensa esikristilliseltä ajalta. Joulukuun kolmastoista oli muinoin vuoden pimein ja vaarallisin päivä. Pahat henget olivat liikkeellä. Vanha nimi Lussi-natta saatta jopa viitata Luciferiin, paholaiseen itseensä. Pimeyden vastapainoksi tarvittiin lämpöä ja valoa. Myöhemmin tehtävään valjastettin siihen oivasti sopiva italialainen pyhimys, Santa Lucia – Luciahan merkitsee valoa.

Vaikka suomenruotsalaisten keskuudessa Lucianpäivää vietettiin pienimuotoisesti jo ennen sotia – virallisesti valkopukuinen ilmestys tuotiin tänne vasta vuonna 1950. Olin alakouluikäinen kun Hufvudstadsbladet – kotoisasti Husis – järjesti ensimmäisen Lucia-kilpailunsa. Kandidaatit olivat nimettömiä – ainoastaan kuvan ja lyhyehkön esittelyn pohjalta piti heistä valita voittaja. Ja mikä onnenpotku! Ensimmäiseksi Luciaksi tuli tyttö, joka oli käynyt meidän kouluamme. Voi sitä autuutta, kun hän ylväänä ja säteilevänä ilmestyi voimistelusalimme lavalle. Kaulassa kimalteli hänelle varta vasten suunniteltu koru ja vyötäröä ympäröi leveä kirkkaanpunainen keinosilkkinauha. Kauniimpaa en voinut kuvitella. Tuntui että hän kruunuineen päivineen melkein hipaisi kattoa.

Ja Lucia-laulu! Nykyään täysin unohduksiin jäänyt dramaattinen Natten går tunga fjät, runt gård och stuva – kring jord, som sol’n förgät, skuggorna ruva. Yö kulkee synkin askelin. Auringon hylkäämän maan ympärillä varjot lymyävät. Mörkret skall flykta snart, ur jordens dalar, så hon ett underbart ord till oss talar. Maailman laaksoista pimeys on pakeneva, näin hän meille ihanan sanan tuo.

Neljätoistavuotiaana pääsin itsekin, kolmen muun tytön kanssa, Lucia-kulkueeseen. Kuljimme valkopukuisina Suurkirkon rappuja alas ja asetuimme istumaan auton lavalle, valonkuningattaren valtaistuimen viereen. Kädessäni pidin kynttilää ja hiuksissani lepäsi puolukanvarsista punottu seppele – ilman kynttilöitä, tietty.

Haaveilin siihen aikaan näyttelijän ammatista. Koulussa kohdalleni lankesivat aina vain karaktääriroolit, torimummot ja mustalaiseukot. Topeliuksen pääroolit, prinsessat ja suloiset tytöt, menivät sivu suun, päätyivät yleensä koulun vaaleatukkaisille priimuksille. Vasta opiskeluaikana hoksasin vaalentaa hiukseni. Ja kuinka ollakaan – varsinainen prinsessarooli, Lucia, osuikin heti kohdalleni. Ei – ei tietenkään se virallinen, Suurkirkon rappuja alas kulkeva, mutta Lucia kuitenkin. Päätin ottaa osasta kaiken irti. Lauluääneni on valitettavasti kaikkea muuta kuin loistava, joten herkkä runo korvasi puutteen. Pituuttani lisäsin korkeimmilla mahdollisilla koroilla. Opiskelukavereitteni kommenteista päätellen onnistuinkin tekemään jonkinlaisen vaikutuksen.

Kun lopulta, nuorena äitinä, vein esikoiseni Senaatintorille oikeata Luciaa katsomaan, ympyrä sulkeutui. Pidin pienokaista käsivarrellani ja selitin että tuolta ylhäältä Lucia sitten tulee. Johon kolmivuotias tyttäreni – joka ei vielä osannut r:ää – toiveikkaasti vastasi: Aj, kommel hon lullande? Tuleeko hän pyörien?

Anna Paulina Eklöf

Hallonbåt = vadelmavenekarkki
sockerdricka = sokeroitu poreileva virvokejuoma
Lussi-natta = Lussi yö
fjät (run. vanh.) = askel
stuva = stuga = tupa, mökki
förgäta (run. vanh.) = unohtaa
ruva = hautoa
rullande = pyörien
lullande = hoippuroiden