Valokuvaaja Stefan Bremerin näyttely alkaa tänään Stoassa. Blogissa hän kertoo meille päivästään Helsingissä. Näyttelyssään hän on kuvannut kaikkea mitä vastaan tulee – tapahtumia, hassuja sattumuksia, ihmishahmoja. Kaupunkia hän ajattelee energialähteenä, jossa pinnan alla kuplii. Helsinki on  muuttunut vuosien aikana yhä hauskemmaksi kaupungiksi, jossa voi yllättyä myönteisesti eri vuodenaikoina.

Onnellinen Helsingissä, unen ja todellisuuden rajamailla

Heräsin aamulla ihmeelliseen onnentunteeseen (med en känsla av konstig lycka). Yleensä herään väsyneenä, mutta juuri tänä aamuna ruumiini tuntui kevyeltä, kimmoisalta ja täynnä kihelmöivää (pirrande) energia. Uneni loppumetreillä eräs nainen tuli sanomaan minulle, ”olet kyllä oikein hyvä”.

Ymmärsin että hän tarkoitti valokuva-teoksiani. Seisoin galleriassa kuvieni edessä, mutta unessani yksi teoksistani oli tippunut seinältä (I drömmen hade ett av mina verk fallit från väggen). Valkoinen puukehys oli mennyt rikki ja kehyksestä lohjennut palanen. Nainen lohdutti (tröstade) minua unessani ja siitä johtui tämä hyvän olon tunne.

Näen uneni useimmiten ruotsiksi. Paitsi kun olen hyvin stressaantunut tai maanisesti jossain intensiivisessä prosessissa, voin nähdä unta myös suomeksi tai englanniksi.

Kävellessäni ulkona kohti meren rantaa leudossa syyssäässä, (i ljummet höstväder) onnellinen olotila seurasi minua. Oli varhainen aamu ja meri oli rasvatyyni (havet låg spegelblankt). Ei aallon aaltoa. Vastarannan ääriviivat piirtyivät pehmeästi usvan läpi (genom dimman).

Tuntui ihmeelliseltä että oli jo marraskuu ja kaiken järjen mukaan (i sanningens namn) pitäisi olla sekä pimeätä, tuulista, märkää että kylmää. Mutta nyt Helsinki esittäytyikin parhaimmillaan.

Oma kevyt, kupliva tunne (min egen lätta, bubblande känsla) johtui myös siitä, että olin antanut itselleni oikeuden pitkän ja stressaavan työputken jälkeen vain lorvia (dröna). Kuljeskelu (flanering) ilman päämäärää (utan mål) on yleensä suotu minulle matkoilla suurissa kaupungeissa, mutta resepti toimii Helsingissäkin.

Tälläiseen päivään kuuluu ehdottomasti (absolut ) hyvä kirja. Pitää myöntää etten ollut pitkään aikaan lukenut mitään niin kiinnostavaa ja koskettavaa. Tiedätte varmasti miltä tuntuu kun kirja imee mukaansa, ei jätä rauhaan. Kassissani on aina joku kirja. Kun tarjoutuu mahdollisuus (då det ges ett tillfälle), haukkaan jälleen muutaman sivun.

Keskellä päivää suuntasin kulkuni (styrde jag min färd) kotiin. Muistin että piti toimittaa Ruotsiin kasa kuvia. Nykyään ei tarvitse vedostaa kuvia pimiössä (nuförtiden behöver man inte kopiera bilder i mörkrummet) tai edes polttaa kuvia CD levyille, riittää että tietää vastaanottajan osoitteen ja voilá, sinne cyberavaruuden halki lennätin satakunta kuvaa.

Tästä uroteosta huojentuneena (lättad av den bragd) päätin uhrata tunnin suorittamalla jo kauan lamiinlyömäni laskujen maksun. Laskupino oli kasvanut työpöydälläni korkeaksi keoksi ja omatuntoni kolkutti (samvetet tryckte mig) . Tämän vastenmielisen toimituksen jälkeen, olin niin hyvällä päällä, että päätin palkita itseäni jossakin Kauppatorin kahviloissa kivan ystävän seurassa kahvilla ja pullanpuolikkaalla, Ja näin kääntyi pikkuhiljaa mukava päivä illaksi.

Stefan Bremer

Valokuvanäyttely Stoassa 2.2.-11.3.