Tunnetusti hurmaavat hurrit

26 Hel

Suomen tunnetusti hurmaavat hurrit olivat online Senjan koulussa maaliskuussa 2011. Tässä koosteet, esittelyt ja linkit online-sessioihin.

Koosteet

Esittelyt ja linkit online-sessioihin:

Alf Rehn on kansakunnan toivojen kouluttaja ja oikea professori. Maan kysytyimpiä puhujia, oli aihe ja tilaisuus sitten mikä tahansa kuten muoti tai autot. (Epäilemme että se johtuu siitä, että hän on onnistunut tekemään zzzz-kansantaloustieteestä seksikästä.). Alf kirjoittaa kirjoja ja matkustaa ympäri maailmaa luennoimassa. Hän on erityisen mieltynyt purkamaan luutuneita ajatusmalleja mutta hänen erityinen intohimonsa on ruoanlaitto. Alf Twitterissä.ALF opettaa sinulle ruotsia.

André Wickström tunnetaan Suomen hauskimpana hurrina. Hän vetää läppää W-tyylillä niin lonkalta, hatusta kuin stetsonista. Ja tykkää kovasti musiikista. Juuri nyt on Finntroll hänen lempparinsa. Sen kuuntelu muuten on hyvä tapa oppia kieltä. Laulavat ruotsiksi, vaikka ovatkin supisuomalaisia. – ANDRÉ opettaa sinulle ruotsia.

Baba Lybeck juontaa Uutisvuotoa ja on ihan oikea kirjallisuustieteilijä. Hän osaa siis paljon esim. D-alkuisia sanoja, kuten Dante, Dickens, Donner, Dostojevski. Hän tykkää  myös juoksemista ja maratonharjoittelusta. Eikä epäröi tarttua giryaan eli kahvakuulaan. – BABA opettaa sinulle ruotsia.

Bettina Sågbom on rauhaton sielu, mutta äkkipikainen luonne. Hän on vetänyt TV-ohjelmia ja ollut niin radiossa kuin kolumnistinakin. Ja osoittanut olevansa temperamentista huolimatta melko lailla kohtuullinen tyyppi. Ainakin siitä on se hyöty, että on helppoa olla jotain mieltä joka viikko jostain. – Bettina Twitterissä.Bettina opettaa sinulle ruotsia.

Isa Mårtenson on superrytmikkään Radio X3M:n ajankohtaisohjelman juontaja. Isan tehtävänä on seurata silmä kovana makeimpia tapahtumia sekä kotimaassa että maailmalla (niinpä hän bongasi myös Senjan koulun) – ISA opettaa sinulle ruotsia.

Jeanette (Peppe) Öhman on päätoimittaja ja hänellä on sikakomea ja huippuhauska mies, joka on tuo toinen listallamme oleva Öhman. Heidän poikansa Vidar opettaa ruotsia koulussamme. Supernainenko? Kyllä. – Peppe Twitterissä.PEPPE opettaa sinulle ruotsia.

Jörn Donnerin kanssa voi puhua siitä millaista on olla kirjailija, elokuvantekijä, toimittaja, poliitikko, diplomaatti, kolumnisti. Oikeastaan mistä vaan, sillä hän on tainnut kokeilla melkein kaikkia tämän maailman ammatteja. Jörn on lisäksi erityisen mieltynyt kaloihin. – Jörn Facebookissa.JÖRN opettaa sinulle ruotsia.

Kjell Westö on Finlandia-palkittu romaani- ja novellikirjailija, joka näkyy usein lehdissä kolumnistina. hän osaa kuutta kieltä ja niiden lisäksi vielä stadin slangia, joka myös taitaa olla ihan oma kielensä. Sen lisäksi hän virittää kitarankieliä ja on viehättynyt taimenkalastuksesta, vanhasta popmusiikista ja jalkapallosta. – KJELL opettaa sinulle ruotsia.

Magnus Silfvenius Öhman on AITO svedu, joka on tullut Suomeen minkäs muun kuin tuon listalla olevan Peppen takia. Magnus tunnetaan siitä, että hän kirjoittaa erityisen huonoa suomea. Osaatko kirjoittaa yhtä huonoa ruotsia? Häntä näkee TV-ohjelmassa Magnus och Petski på TV. Kuinkas vaikeata sellaisen tekeminen sitten on? – MAGNUS opettaa sinulle ruotsia.

Monika Fagerholm osaa kirjallisuuden lajit, oli kyse sitten runosta, kirjasta tai novellista. Hänen kynästään on peräisin Ihanat naiset rannalla ja romaanit Diiva ja Amerikkalainen tyttö. Hän tykkää erityisesti myös kissoista. – MONIKA opettaa sinulle ruotsia.

Mårten Mickos on pesunkestävä otaniemeläis-kauniaislais-pietarsaarelais-kirkkonummelainen toimitusjohtaja. Hän kuuluu planeetan taatusti ainoiden miljardin dollarin kaupan tehneiden hurrien joukkoon. Hänen ex-firmansa (MYSQL) tuotteita käyttävät kymmenet miljoonat ihmiset. Paitsi yrittämistä, hän rakastaa fysiikkaa ja mokia ja on kunnostautunut hh-koneen kolumnistina. – Mårten Twitterissä.MÅRTEN opettaa sinulle ruotsia.

Peter Nyman on juontanut juurensa televisioon. Hän on käynyt läpi kaikki tämän pienen maan suuret televisiokanavat, Uutisvuodosta tuttu mustan huumorin mestari. Tämä monikanavaekspertti on erityisen viehättynyt jalkapallosta. – PETER opettaa sinulle ruotsia.

Sampo Sarkola tunnetaan pahana ihmisenä, mutta ainoastaan näyttämöllä tai kameran edessä. Sellaisissa paikoissa kuin kaksipäisen kotkan varjossa, etulinjan edessä tai rikospoliisi Maria Kallion luona sillä hän osaa näytellään konnaa niin että karmii. Hän potee erityistä intohimoa matkailuun, klubeihin, aamupaloihin sekä brunsseihin. – SAMPO opettaa sinulle ruotsia.

2 vastausta to “Tunnetusti hurmaavat hurrit”

  1. Marja Leena 26.2.2011 klo 10:34 #

    Yäk. Henna Virkkunen kannattaa pakkoruotsia, eikä sitä saa vaihtaa mihinkään muuhun kieleen. Aikaistaa saisi.

    Tuo on maailman tyhmin tapa yrittää tehdä ruotsista se ”älsklingsvenska”. Itse valittuna muitten kielten joukosta se olisi semmoinen.

    Miksi meillä on niin nuoria kuin vanhojakin änkyröitä. jotka eivät ymmärrä, että kepillä saadaan pelkkää pahaa aikaan.

  2. Marja Leena 11.4.2011 klo 06:12 #

    Mutta kuka on Tobin?
    Vem är han?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: