Ankkalammikko täällä ja tuolla puolen.
Samanlainen erilaisuus vai erilainen samanlaisuus?

Suomenruotsalaiseksi olen sikäli harvinainen tapaus, että satuin syntymään Oulussa. Vietin Oulussa myös suurimman osan lapsuudestani. Sieltä matka kulki vähitellen Vaasan, Pohjois-Ruotsin ja Etelä-Ruotsin kautta Helsinkiin.

Minulla on siis ollut ilo tutkailla suomenruotsalaisuutta hiukan eri näkökulmista.

Oulussa suomenruotsalaiset olivat harvinaisuus, harvinaisen täydellistä suomea puhuvia ruotsinkielisiä. Ruotsissa asuessani törmäsin taas monasti siihen, että suomenruotsalaisia pidettiin harvinaisen hyvää ruotsia puhuvina suomalaisina. Meillä suomenruotsalaisilla on hyvin erilaisia taustoja. Silti meillä on paljon yhteistä.

Harvinaisen hyvää suomea puhuva ruotsinkielinen

Elämä kielisaarekkeessa (språkö) on hiukan erilaista verrattuna esimerkiksi Helsinkiin tai Tammisaareen. Oulun suomenruotsalaisen kielisaarekkeen keskiössä on koulu. Pieni, puinen, hiukan rapistunut rakennus keskellä kaupunkia. Koulun nimi, Svenska Privatskolan, viittaa yksityiskouluun, mutta se on nykyään aivan tavallinen koulu.

Ennen vanhaan (förr i tiden) tosin suomenruotsalaiset perheet lähettivät mustat lampaansa (svarta får) Oulun sisäoppilaitokseen ja maksoivat siitä, että kauhukakarat pysyivät poissa silmistä. Mutta se on toinen tarina.

Siihen aikaan, kun asuin Oulussa, koulu oli lähes kaksikielinen. Luokassa puhuimme ruotsia, välitunneilla suomea. Tämä johtui paitsi suomenkielisestä ympäristöstä, myös siitä, että oppilaissa oli myös paljon täysin suomenkielisiä lapsia. Heidän vanhempansa halusivat lapsensa oppivan kaksi kieltä. Samalla me suomenruotsalaiset opimme suomen kielen. Varsinainen kielikylpy, ennenkuin niistä tuli muotia. Ainakin Oulun kielisaareketta leimasi lämmin, kotoisa tunnelma ja kaikki tunsivat toisensa.

Oulun lisäksi vastaavia saarekkeita löytyy Lahdesta ja Nurmijärveltä ja elokuussa aloittaa Svenskbacka Skolan Keravalla. Tampereella asustaa noin tuhat suomenruotsalaista, Oulussa korkeintaan pari sataa.

Harvinaisen hyvää ruotsia puhuva suomalainen

Vaasassa asuessani kaksikielisyys näkyi taas enemmän katukuvassa ja arjessa. Pienenä hämmästelin myös rannikkoalueelta kotoisin olleita, jotka eivät osanneet sanaakaan suomea. Ruotsissa taas sain itse tottua selittämään, että vaikka olen suomalainen, äidinkieleni (modersmål) on aina ollut ruotsi. Välillä kyllästymiseen (tills man fått nog) asti.

Ankkalammikko yhdistää meitä kaikkia

Oli miten oli, meillä erilaisilla suomenruotsalaisilla on silti paljon yhteistä. Ankkalammikko (Ankdammen) ei nimittäin ole mikään myytti (myt). Siksi suomenruotsalaisten on syytä pitää kieli (tungan) keskellä suuta (munnen). Kun kaksi toisilleen ventovierasta suomenruotsalaista tapaavat, voin melkein sataprosenttisella varmuudella vakuuttaa, että he ovat joko sukua toisilleen, vaihtoehtoisesti heidän sukulaisensa ovat naimisissa keskenään tai sitten heillä on yhteisiä, läheisiä tuttuja. Väite (påstående) perustuu empiiriseen tutkimukseen (forskning) lähes 20 vuoden ajalta.

Geeniperimäämme ajatellen tämä on tietysti hiukan huolestuttavaa, mutta lohduttaudun sillä, että kaksikielisyys kuulemma suojaa Alzheimerin taudilta. Torontolaistutkijoiden mukaan vaikutus korreloi sen kanssa, kuinka aktiivisesti käytät kahta tai useampaa kieltä. Puhukaamme siis ruotsia. Ja suomea. Ja välillä hiukan både och (sekä että). Kuten kielisaarekkeissa on tapana.

Hanna von Wendt

Ordlista – Sanastoa

Ankdamm,-en, -ar: ankkalammikko

Forskning,-en, -ar: tutkimus

Få nog: Kyllästyä, saada tarpeekseen

Förr i tiden, förr i världen: ennen vanhaan

Modersmål, -et, -: äidinkieli

Mun,-nen,-nar: suu

Myt,-en, -er: myytti

Tammerfors: Tampere

Språk, -et, -: kieli

Språkö, -n, -ar: kielisaareke

Svarta får, -et, en: musta lammas

Tunga, -n, -or: kieli

Tvåspråkig: kaksikielinen

Uleåborg: Oulu

Påstående, -t, -nden: väite