Taannoin takavuosina, ennen suuria tihkusateita, Emäsalossa järjestettiin joka kevät palokunnanjuhlat eli BRANDKÅRSFEST Midgårdissa. EMSALÖ FBK:n juhlat osuivat yleensä toukokuun puoleen väliin.

Ja melkein aina yötä juhlisti oikea palohälytys.

Niin nytkin, toukokuussa 1971. Heräsin aamuyöstä siihen, että saunamme oli tulessa. Kesämökkimme varusteisiin kuului ämpärivesi 200 metrin päästä kaivosta ja pellon toisella puolella sijainneen naapurin puhelin. Ja ripeäkinttuinen juoksupoika SPRINGPOJKE eli allekirjoittanut UNDERTECKNAD.

Kipaisin yönkostean kevätheinän yli naapuriin ja kerroin, että BASTUN BRINNER! Silloinen ruotsinkielentaitoni ei pidemmälle riittänyt, mutta palokunta hälytettiin ja naapurissa viikonloppua viettämässä olleet veljekset, aikuisia miehiä jo, lähtivät katastrofialueelle.

Sauna paloi komeasti ja liekit nousivat pariinkymmeneen metriin, mutta eivät uhanneet hirsistä asuinmökkiä. Toinen naapuri oli jo saapunut paikalle ja sanoi kädet syvällä housuntaskuissa ”LÅT DET BRINNA BARA”.

Se taisi ollakin ainoa vaihtoehto. Veljekset ottivat pitkät tikkaat ja työnsivät pystyssä olleet seinät kokkoon, I BRASAN.

Ja sitten saapui EMSALÖ FBK. Paikalle puksutti traktori, joka veti moottoripumppua peräkärryssään. Traktori könysi kynnösten yli rantaan, runsaan 100 metrin päähän. Pitkiä sammutusletkuja ryhdyttiin ruuvailemaan kohdille. Palokuntalaisia saapui paljon autolla.

Sinänsä FBK:lla oli kaikki aika maailmassa. Itse opin vasta vuosikymmenen lopulla Ilta-Sanomien kesätoimittajana vanhan toimittajaviisauden: hyviin tulipaloihin ei ole koskaan kiire.

Varsinainen paloauto sijaitsi lossin takana mantereella Tolkkisissa. Ja niinhän siinä kävi, että TOLKIS FBK:n hieno punainen paloauto kurvasi lyhdyt sinistä vilkkuen saunalle ja sammutti palon vajaassa vartissa Emäsalon poikien nenän edestä. Mutta EMSALÖ FBK sai lopulta pumpun toimimaan ja jälkisammutus hoitui mallikkaasti.

Paikalle tuli myös poliisi, joka kummasteli hieman, kuinka paikalla on niin paljon autoja, mutta kaikki läsnäolevat tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän humalassa. Onneksi komisariuksella oli sen verran tilanneälyä, että ei ryhtynyt sotkemaan sammutuspuuhia.

Lopulta Emäsaloon karautti myös päivystävä palomestari, joka oli tyytyväinen näkemäänsä: palo oli saatu rajattua itse saunaan niin hyvin, että vakuutusyhtiö ei voisi alkaa pienentää korvaussummaa jonkun pystyyn jääneen seinän takia.

Kuulin kun isäni jutteli palomestarin kanssa, ruotsiksi: ”Onpa harmi, ettei meillä nyt ole olutta ja makkaraa, kun ilmassa on kansanjuhlan tuntua.”

Palomestari katsoi isääni, vilkutti silmäänsä ja sanoi lohduttaen: ”NÄSTA GÅNGEN SEN, NÄSTA GÅNGEN.”

Markku Vento
Kirjoittaja viettää edelleen vapaa-aikansa Emäsalossa, ja työpäivät Espanjan Feungirolassa kirjakauppiaana.