Poliisihallitus ei ilmaissut kantaansa: joukkorahoitus peruutetaan

Poliisihallitus ei ilmaissut kantaansa: joukkorahoitus peruutetaan

Poliisihallitus pyysi Fröken Senjalta lausuntoa joukkorahoituksen käytöstä, mutta ei ilmaissut kantaansa kirjojen postittamiseen mennessä, joten Fröken Senja peruuttaa kampanjan. Rahat palautetaan ennakkotilaajille ja he saavat kirjat lahjana.

Poliisihallitus lähetti Fröken Senjalle lausuntopyynnön 27.8., johon vastattiin välittömästi 31.8. Lausuntopyynnön tavoitteena oli selvittää, onko hankkeessa kyse rahankeräyslain 3 § 1 momentissa tarkoitetusta luvanvaraisesta rahankeräyksestä vai ehdollisesta kirjan ennakkotilausten myynnistä sekä sitä tukevien tuotteiden ja palveluiden kaupankäynnistä, jolla kirjahanke rahoitetaan. Koska ennakkotilattujen kirjojen postitus oli juuri käynnistymässä, asialle anottiin nopeutettua käsittelyä 10.9.2012 mennessä.

Vastausta ei kuitenkaan tullut, joten Poliisihallituksen kannan puuttuessa projekti joudutaan peruuttamaan. Ennakkotilauksen tehneet saavat kirjat lahjaksi.

– Joukkorahoitus on tärkeä innovaatioita ja yrittämistä tukeva uusi rahoitusmuoto. Poliisihallituksen kanta tulee aikanaan olemaan merkityksellinen kaikille nykyisille ja tuleville suomalaisille joukkorahoitushankkeille, sanoo Fröken Senja.

Uudet asiat vaativat aina keskustelua yhteiskunnassa ja usein myös laillisuuden tarkistamista, ennen kuin tiedetään miten niihin tulee suhtautua. Suomalaisten eturivin professorien ajatuksia joukkorahoituksesta kartoitettiin auttamaan viranomaisen päätöksentekoa.

– Joudumme vastauksen puuttuessa peruuttamaan kampanjan, sillä emme halua olla lähelläkään laittomuuden rajapyykkiä, sanoo Fröken Senja.

Tekijöiden käsityksen mukaan joukkorahoitus ei ole vastikkeetonta. Kyseessä oli ennakkotilaus eikä keräys. Kirjaprojekti on kauppaa ja tekijät maksavat toiminnasta asianmukaiset verot.

– Kampanjan peruuttaminen on toki ikävää ja se tulee maksamaan juristikuluineen useita tuhansia euroja, mutta on tärkeämpiäkin arvoja kuin raha. Merkittävin huoli on, että Suomessa tarvitaan nyt joustavia tapoja saada uusia tuotteita markkinoille. Innovatiivisuutta, yhteisöllisyyttä, uusien mahdollisuuksien käyttöönottoa, yksilön oma-aloitteisuutta ja talkoohenkeä tulisi kannustaa eikä jarruttaa.

Joukkorahoitus on jo käytössä laajalti maailmalla, se on uusi tapa markkinoida ja ennakkomyydä tuotteita. Kyseessä on tärkeä tulevaisuuden tapa rahoittaa niin kulttuurihankkeita, innovaatioita kuin jopa uusia yrityksiä.

– Tärkeintä tässä on silti koko ajan ollut kirja, jonka eteen on tehty talkootyötä yli puoli vuotta. Saimme sen tänään kirjapainosta, se on mielestämme hieno ja toivottavasti ilahduttaa vastaanottajia yhtä paljon kuin meitä tekijöitä, sanoo Senja.

Kirjat on postitetettu ennakkotilaajille maanantaina 10.9. ja lanseeraustilaisuus on perjantaina 14.9.

Kirja on perjantaista 14.9. lähtien saatavilla useista suomalaisista kirjakaupoista.

Lisätiedot: Lakimies Pekka Paasonen p. 0400 708 668

Liitteet:

6 kommenttia artikkeliin ”Poliisihallitus ei ilmaissut kantaansa: joukkorahoitus peruutetaan

  1. Voi hyvät hyssykät!

    Kolmena kappaleena ja yhdellä sormella taitaa joku nyt kirjoituskonetta naputella poliisihallituksen sihteeristössä, yrittäen epätoivoisesti saada pomoja golfkentältä tai virvelöimästä kiinni kommenttia varten, mutta turhaan.

    Kun asiaa ei ymmärrä, on parempi olla hiljaa, josko se katoaa. Näinhän Suomessa on aina asiat hoidettu, siis byrokraattien toimesta.

    Nimi julki kuka kateellinen kanteli asiasta, päätä vaaditaan vadille.

    Go #TeamFinland ja yritystä peliin, niinkö se oli?

    #Tekopyhyys #Tyhmyys #Byrokratia #Kateus #SikaniskojenMaa

    Kiukuttaa niin maan perusteellisesti! En halua rahojani takaisin, en suostu niitä ottamaan.

Kommentointi on suljettu.