Aloitin koulun 1.9.1960. Se oli valtava järkytys. Kun olin ollut koulussa pari viikkoa, päätin että nyt se riitti. Menin aamulla komeroon piiloon ja odotin. Kun koti oli typötyhjä, kömmin sieltä pois. Tätä jatkui pari viikkoa ja ajattelin, että näinhän tämä hoituu.
Mutta niin siinä kävi, että luokkatoverini tulivat opettajan pyynnöstä kysymään, että olinko kovinkin vakavasti sairas, kun minua ei oltu nähty pitkään aikaan…
ÄR MONICA ALLVARLIGT SJUK?
Siihen loppui vapaus. Menin seuraavana päivänä kouluun ja kävin siellä siitä lähtien kiltisti. Nykyään moisen tempauksen takia olisi varmaan päässyt terapiaan.
Pikkusiskoni oli syntynyt kesällä ja äiti meni syksyllä töihin kodin ulkopuolelle. Molemmat asiat järkyttivät pientä elämääni kovasti. En ollut ilahtunut kummastakaan. Pikkusiskosta tuli kyllä sitten myöhemmin paras ystäväni.
Suomenruotsalainen kansakoulu Käpylässä oli kävelymatkan päästä kotoani. Koulu oli pieni, siellä oli neljä luokkaa ja parikymmentä oppilasta kullakin luokalla. Koulu oli nykyaikaisesti rakennettu pienen ihmisen mittojen mukaan. Luokat olivat pieniä ja viihtyisiä, mutta koulun henki olikin sitten kaikkea muuta kuin aikaansa edellä.
Kaikki opettajat olivat ”neitejä” FRÖKEN. Yksikään heistä ei ollut naimisissa. Jotkut olivat kovin ankaria ja kuri kovaa, kuten sen ajan koulunkäyntiin kuului. Inhosin koulua ja lähestulkoon kaikkea mitä siellä opetettiin.
Kouluruoka -60 luvulla oli kammottavaa. Puuroja, vellejä sekä laihaa keittoa, jossa saattoi lilliä yksittäinen lihapala. Maitoa ja näkkileipää. Mutta koska ruokaa oli kaikin puolin niukasti siihen aikaan, kouluruokaa syötiin nurisematta, ja oltiin tyytyväisiä. Vaikka harva siitä piti.
GRÖT, VÄLLING OCH MAGER SOPPA MED NÅGON ENSTAKA KÖTTBIT I.
Käsityöt olivat erityisen kammottava aine. Piti kutoa lapasia, ja sukkia. En olisi niitä saanut koskaan valmiiksi, ellei äiti olisi kutonut niitä loppuun.
Koulu ei siihen maailman aikaan totisesti ollut mikään innostava laitos. Jos et osannut, sait ehdot. Ne piti suorittaa kesän jälkeen. Mikäli ei pärjännyt, jäi armotta luokalle, vaikka kaksikin kertaa. Tukiopetus-sanaa ei siihen maailman aikaan edes tunnettu.
Joulu- ja kevätjuhlat olivat aina kohokohtia lukukaudessa, koska äiti ompeli aina molempiin juhliin uuden mekon, josta olin ylpeä ja onnellinen.
Opetusmetodeissa ei siihen aikaan ollut suuria eroja, oli sitten suomen- tai ruotsinkielinen koulu. Ainoa ero oli koko. Suomenkieliset luokat olivat paljon suurempia kuin suomenruotsalaisten. Olin vilpittömästi kateellinen siitä, että suomenkieliset lapset saivat käydä koulua myös ”iltavuorossa”. Niin minäkin olisin halunnut tehdä. Olin jo siihen aikaan aamu-uninen.
Alku oli hankalaa mutta Vallilan kansa- ja kansalaiskoulussa odotti lottovoitto. Maailman ihanin opettaja. Lempeällä tavalla auktoritäärinen. Innostava, kannustava ja ohjaava. Eikä hän koskaan moittinut. Arvosanat nousivat tähden lailla ja kävin kunnialla kouluni loppuun. Sellaisen opettajan toivon kaikille tänä syksynä koulunsa aloittaville!
JAG HOPPAS, ATT ALLA SOM BÖRJAR I SKOLAN I HÖST, FÅR EN INSPIRERANDE, UPPMUNTRANDE OCH SNÄLL LÄRARE!
Monica Mether
Senjaopettaa 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.